Köynnöshortensia, Hydrangea anomala

Mulla on ollut nyt jo kaksi vuotta pari köynnöshortensian alkua ruukkukasvatuksessa, talveksi olen istuttanut ne kasvimaalle. Joskohan jo tänä kesänä saisin ne viimein paikalleen… Tarkoitus olisi istuttaa ne uusittavaan rinteeseen, toinen kiipeämään mäntyyn ja toinen laskeutumaan rinnettä alas. Toivottavasti viihtyvät sitten, paikan pitäisi kaiketi olla ihan kelvollinen. Rinne on aurinkoinen, mutta hortsut jäävät niiden männynrunkojen taakse suojaan pahimmalta paahteelta, ja osan päivästä niitä varjostaa myös pensasaita.



Hyvin ne reppanat ovat kyllä voineet jatkuvasta siirtelystä huolimatta, tosi rehevältä näyttää nytkin vaikka vähän pelkäsin, mitä ne lumettomat pakkaset saisivat aikaan.

mäntyyn kiipeäminen on ookoo mutta rinnettä alas vaatii jatkuvaa kasvamisen ohjailua ja semmoinen aina on vähän luonnotonta ja hidastaa kasvua. jos suinkin voit, istuta niin, että pääsee alarinteestä itse halunsa mukaan kipuamaan ylöspäin.




Oli asiaa remppatalolle. Remppatalo on ketjutalo, niitä on siellä parisenkymmentä samanlaista. Harvemmin on tullut käytyä viimeisten talojen perällä, mutta tänään oli sinne asiaa. Kyllä siellä katsoin silmät ymmyrkäisinä yhden talon seiniä. Talon pitkä etuseinä ja myös päätyseinä olivat kokonaan köynnöshortensian peitossa ja mikä kukkamäärä. Aivan upea kukinta. Täytyy olla  vanha kun kaikki pitkät oksat kasvoivat tuosta kuvassa näkyvästä rungosta ympäri joka puolelle. Valokuvasin vain niin, ettei talon ovia näy, siis vain päätyseinää ja talon kulmaa, josta hortensia jatkui ikkunoiden ja oven yli koko seinän pituudelta. Kasvupaikka nelosvyöhykkeellä.





Pääty


Tässä on meidän täällä kotona ja tämäkin on yli 10 vuotias. Kukkinut ensimmäisen kerran viime kesänä muutamalla kukalla, nyt ei ole yhtään. Olen jo uhannut repiä sen kokonaan pois, mutta aina on saanut jäädä, kun odotan että se alkaisi viihtyä. Varmaan saan odottaa yhtä kauan kuin tuo remppatalon vieressä oleva, joka on varmaan jostain 60-luvulta eli on ainakin 50 vuotias.

Leikkasin levinneitä oksia pois, tökkäsin multaan ja laitoin ruukun kasvariin. Lähteekö kasvamaan? Niissä oli jo silmuja.

Tahtoo tietää myös että lähteekö oksasta kasvamaan? Meillon Orimattilassa iso puuta vasten menevä köynnös ja ottaisin siitä pistokkaita jos lähtee.

Juu minäkin aion ostaa pari köynnöshortensiaa.

Tässä tyttäreni luo vajaa 20 vuotta sitten istuttamani yksilö.
Eipä tuo paljoa vaadi, tuolla se on tosi varjoisassa ja ei oo lisättyä multaa, kunhan navetan seinustalle kuoppasin.
Korkeutta tällä hetkellä joku 8 metriä ja ei ole koskaan talvista kärsinyt.https://puutarha.net/keskustelut/Uploads/Images/18063051-7dc8-49b7-b3e1-71b6.jpg

Nasty, lähtee kyllä oksasta. Enemmän kuin puolet ottamistani pistokkaista on lähteneet kasvamaan. Olen tökännyt ruukun reunaan keväällä ja vasta seuraavana keväänä istuttanut maahan.

Auttakaa naista mäessä! Nyt kun mulla viimein on köynnöshortensia, pitäisi se puu kaataa mitä pitkin kasvaa. On ehkä reilu 2 metriä korkea. Pystyykö siirtämään ja jos niin miten? Vai pitääkö vain yrittää ottaa mahdollisimman monta pistokasta juurtumaan, jos joku niistä suostuisi lähteä kasvamaan. Ja otetaanko pistokas puutuneesta vai puutumattomasta kohdasta ?

Siirtämistä en ole yrittänyt, koska luulen niiden juurien levinneen laajalle alueelle. Puutuneita pistokkaita olen ottanut hyvällä menestyksellä, siis ovat juurtuneet hyvin ja lähteneet kasvuun uudessa paikassa.
Jos emokasvin ympärillä on riittävästi tilaa niin sen voisi antaa kasvaa maanmyötäisesti maanpeitekasvina.
Hortensialle voisi kehitellä myös jonkinlaisen vahvan kehikon, johon se saisi kasvaa.
Minulla köynnöshortensia kasvaa ison kiven päällä.

Pieni rivarin piha, ei oikein mitään minne ohjaisi.

Tämä köynnöshortensia kasvaa vanhan omenapuun luurangolla. Tästä piti poistaa omenapuu, kun kaksi puuta kasvoivat liian lähekkäin. Omenapuun runko jätettiin jäljelle hortensian tukipuuksi, ja hyvin toimii.

 


Hei,
Olen aloittanut puutarhurin puuhat tänä vuonna, joten paljon on uutta ja ihanaa opittavaa!
Haluaisin istuttaa köynnöshortensian asunnon pohjoisseinustalle, vieläkö voin sen tehdä tänä syksynä? Asun I-vyöhykkeellä. Toinen kysymys liittyy istutuskuopan kaivamisen haasteeseen. Asunnon tontti on kalliolla ja orgaanista maa-ainesta on kallion päällä aika vähän. Viihtyykö köynnöshortensia istutuslaatikossa? 

Sairastan kasvikleptomaniaa, joten jostakin mukaani tempautui kesän alussa köynnöshortensian vesa. Nyt se on männyn juurella ja odotan innolla, miten se ensi kesänä (toivottavasti) lähtee pikkuhiljaa kasvamaan runkoa myöten. 

(Täytyy kyllä oikein tosissaan fundeerata, että mistähän mahdoin sen taimen nypätä matkaani. Töissä meillä ei sitä ole, joten jostakin toisaalta se on kotoisin.)

Kasvuun lähtö on hidasta. Kauan se oli suuri kukkimaton koko seinän täyttävä lehtikasvi. Minulla meni kymmenisen vuotta ennen kuin kukki. Uhkasin jo kaivaa sen maasta, heti ilmestyi neljä kukkaterttua seuraavana vuonna. Tänä kesänä tämän näköinen.

Kiveä peittämässä.

Kirjavat miranda köynnöshortensiat talvehtivat hyvin.





Tavalliset vihreät kasvavat hitaasti, mutta vuosi vuodelta paremmin, eli ottaa aikansa, ennen kuin lähtee.

Mirandat ottivat kunnon kasvupyrähdyksen.
Ovat jo aika isoja molemmat.
Toinen on juurruttanut maahan oksan, niin saa tytärkin omansa.


Tyttären hortensia peittää lähes koko navetan päädyn.