Kukkaikkunani

Kaivanpas tällaisen vanhan ketjun esiin, kun tuli yllättävä ongelma. Ostin uudet olkkarin kalusteet ja nyt ei voikaan vaan tunkea yhdelle penkille kaikkia sekalaisia rehuja miten sattuu, vaan pitäisi olla joku järkevä asetelma. Pahinta on se, että ne onnettomat sisäkasvit ovat jotenkin päässeet huonoon kuntoon kaikkien tomaattien ja pelargonien hyysäämisen takia  Kai ne tuosta, mutta oliskos teillä jotain kuvia sellaisista pienistä rymistä, joissa on korkeintaan kolme tai neljä kasvia? Mun kasvit ei sovi yhtään yhteen, näyttää vaan viidakolta. En toki haaveile pääseväni myös kukkakauppaan, kuhan nyt muuten vaan tässä kyselen

Hyvä, kun kaivoit tämän ketjun esiin, kun itselläkin ollut ongelma noitten huonekasvejen kanssa. Tosin talvisin vaan kun kesät viettää parvekkeella ja kun alkaa ilmat viilenemään huomaan niitten olevan paljon isompia kuin aikasemmin ja tila ei ole muuttunut miksikään :smiley: Olen katsellut kaupoista löytyviä katosta roikkuvia ruukkuja, mutta niitä löytyy todella vähän eikä ne ole ollut silmää miellyttäviä. Millaisia siis te käytätte ja mistä olette ne ostanut?

Tuota kangas-systeemiä vois itsekkin kokeilla. Ei tarvi ruukkua vaihtaakaan, kun suurin osa kasveista muutenki umpiruukuissa.