Leukoija, Matthiola

Miten muiden leukoija-kasvatukset sujuvat? Jostakin syystä omani, nimenomaan vain leukoijan pienet taimet, meinasivat näivettyä jo sirkkalehtiasteella. Taimipoltetta ei ole, koska ei näivettynyt varresta päin, vaan sirkkalehdistä. Epäilen joko liikaa pimeyttä (Olivat jonkin aikaa juuri sen pilvisen jakson aikana kauempana loisteputkesta ennen kuin tajusin siirtää lähemmäs) -Tai harsosääskiä, joita on pörräillyt täällä jonkin verran.  Osa kuoli, mutta osa miettii tuolla jaksaisiko jatkaa kasvuaan, ihan pienet kasvulehdet ovat sentään jaksaneet jo tehdä, joten taitavat olla piristymään päin, nyt vaan tilailen paljon aurinkoa, jotta pienten voimat riittäisivät kunnon kasvutahtiin pääsyyn.

Ihana tuoksu 

Onko joku joskus onnistunut leukoijien kanssa? Tyyliin, että onpas aivan upea puska?

Mää olen parina vuonna kylvänyt kerrottuja, mutta tulos on ollut yksinkertaisia.

Koulussa annettiin ymmärtää, että leukoijista pitää koulia vain ne huononväriset ja muutoin kleenit taimet. Voimakkaimmista taimista tulee yksinkertaiskukkaisia. Niitä viljeltiin siellä myyntiin, mutta itse en sen jälkeen niitä ole harrastanut.

Olen koko päivän istunut lattialla, kaivanut siemenlaatikkoa, tonkinut, penkonut, kaivellut, kylvellyt, laskenut ja ties mitä ja melkein muut tähän aikaan kylvettävät on kylvölaatikoissa paitsi yhdet joista en tiiä mittään. Pussi on Suttonsin, siinä lukee STOCK Heaven Scent ja Delightfully perfumed eli tuoksua tulee jos on tullakseen. Netistä ei löydy mitään.

Toisessa erimerkkisen firman pussissa lukee mv ja tässä annual. Muualla neuvotaan kylvämään suoraan ulos heti kun maa sulaa, mutta tässä helmikuusta huhtikuun alkuun sisälle. Miten tämä nyt pitää ymmärtää? Tässä on aivan ihanan väriset kukat jos vaan niitä tekee - tai siis saan itämään- mutta ketjua lukiessa aavistelen että mettään mennään.

Onko nämä vaikeita idätettäviä, kylväytyykö mahdollisesti sitten itse jatkossa ja millaisia kasvatettavia yleensäkin? Tällä ei ole paljoa keskustelua kasvattimisesta tai tuloksista.

Niitä on sekä moni- että yks vuotisia, ollu joskus miullakin mutta kylvöstä en muista mittään.

Mä nyt kokeilin ja itävyys yllättävän hyvä,ihan tuntematon kasvi ennestään! Mietin tässä vaan maksaako vaivan ruveta koulimaan niitä kaikkia ? ( …kärsimätön kun inhoo koulimista :wink:

Käsiini tarttui myyvän kuvan perusteella tarhaleukoija ‘Ten week’ -siemenpussi. Odotan näistä illakkojen tuoksun jatkajaa. Kasvi nimenä on tuttu, mutten tunnistaisi sitä penkistä. Pitäisi tosiaan olla tuoksuvaa sorttia. Ohjeena oli, että tummanvihreälehtisistä taimista tulee yksinkertaisia. Näyttävätkö ne sitten jotenkin huonommilta. En osaa vielä sanoa. 


Onko teillä Leukoijat olleet tuollaisia kuin tuossa yllä Leonin siemenpussin mainoskuvassa?
Kopioin alusta nimim. Merlinin kuvan, seuraava:

Tämmöisiä olen minäkin nähnyt putkahtelevan sieltä täältä penkeistäni ja useimiten jo pieninä repinyt ne rikkaruohoina. Nyt tulin aatelleeksi keväällä että annanpa tuon rikan kasvaa ja katson mitä siitä tulee…
Onko tuo siis rikkaruoho?
Sieltä täältä niitä joskus nousee, itämättömät purkkimullat nakellu kukkapenkkeihin ja joskus nuita aina putkahtaa. Yksittäinen Leukoija ei kyllä tuoksu oikein miltään vai mitä nämä on?
Pahoittelen selitykseni monimutkaisuutta.

Välihuomautuksena voin kertoa, etteivät nuo siemenpussin taimet ole vielä saavuttaneet kuvan mukaista kauneutta, vaan ovat sellaisia viiden sentin korkuisia rääpäleitä, jotka melkein katoavat kuorikatteen joukkoon. Mistään kukista tai edes nupuista ei vielä ole havaintoa. :wink:

Sarvileukoija: