Uskaltauduin avaamaan uuden ketjun, kun en keksinyt mitään sopivaa entistä ketjua, moderaattorit saavat mielellään siirtää parempaan paikkaan.
Viime kesänä etsiskelin nimeä liljalle, joka oli kukkinut kesäpaikkani vieressä iät ajat ja jota kuvittelin ihan tavikseksi. Kibu viimein löysi ilmeisen oikean nimen: L. monadelphum. Googlaus paljasti, että kyseessä olisi eräs kaukasian- tai kaukasuksenlilja, joita niitäkin on jalostettu monia. Koska kyselyssäni oli vain kukinnan jo päättäneen liljan kuva, liitän tähän tämänvuotisen kuvan itse kukasta. Ehdin taas vasta viimeisten kukkien aikaan paikalle kameran kanssa ja kuvakin on vinksallaan Nettitietous aiheesta on aika kirjavaa ja ristiriitaistakin (näyttää olevan tavallista liljojen suhteen), mutta kasvi alkoi kovasti kiinnostaa ominaisuuksiensa takia, tuntuu kaikensietävältä, en ole nähnyt myyrien tai liljakukkojen koskevan siihen, ja kantaa kukkansa uljaasti ja korkealla. Jos jollakin on tästä liljasuvusta lisää tietoa tai kokemusta. toivoisin ettei hän panttaisi sitä - tai jos osuu silmiin, että suvun edustajia olisi täällä kaupan.
Tässä vielä kukkalatva pari viikkoa sitten.
Tuo on erittäin kaunis, himoittu ja haluttu, ja vaikeasti saatavilla oleva lilja. Pidä niistä hyvää huolta!
Oman kesäpaikkani penkissä näitä on vain 2-3 päivänliljapuskan takana, mutta naapurimökin 32 vuotta hoitamattomana olleesta entisestä kukkapenkistä niitä nousee vuosittain kymmenkunta nokkosten ja vuohenputkien seasta, muut kukat sieltä ovatkin jo hävinneet. Ainoa ongelma näiden suhteen on, etten ole erityisen ihastunut keltaisiin kukkiin. Ajattelin silti nostaa sipulit viilliintynestä penkistä "ruokolle" ja ehkä katson voisiko niitä lisätä vaikka sipulinsuomuista. Jos tämän lajin muunvärisiä liljoja olisi myytävänä, olisin kovasti kiinnostunut.