Lintu, Osa 2 (alk. 4.5.2016)

Kurkia näkyi lentävän ohitse.

Ja mustarastaat on pärskyttäneet kaikki sammaleet mullin mallin ja palokärki hakkaa raivolla tukkeja kukkapenkkien reunasta. Ihme voimat sillä linnulla, pistää isommankin ja ei edes kovin pehmeän tukin päreiksi alta aikayksikön.

1 tykkäys

Satakunnassa näin tänään ekat töyhtöhyypät. Järvellä noin sata joutsenta ja kymmeniä hanhia. Aikamoista kaakatusta illasta aamuun. Vielä isoimmat muuttoparvet puuttuvat, kurkia ei vielä näkynyt. Kiuruja Helsingissä kuultu viime viikolla.

Ensimmäinen taviokuurna yksin lintulaudalla.

1 tykkäys

Mustarastaat lauloivat illalla

1 tykkäys

Viimeviikolla Sepelkyyhky äänessä

Tänään Peipposia oli äänessä.

2 tykkäystä

Ekan peipon näin tänään.

1 tykkäys

Aamupäivällä kun tultiin kaupasta oli 9 kurkea kotitien viereisellä pellolla.

Kipitin kauheeta vauhtia ottamaan kameran laatikosta ja kuvia, mutta ei näkynyt ketään enää.

Siinä vaiheessa kun suljin kotioven kuului komeat kiekaisut, taisivat silloin lähteä jatkamaan matkaa, hienoja lintuja kyllä ja upea se ääni. :heart_eyes:

8 tykkäystä

Tänään kuulin kevään ekan kerran mustarastaan laulua.

1 tykkäys

Iitissä pellolla oli äskettäin muutaman päivän ajan haikarapariskunta. Samoilla paikoilla käyskentelivät , ohiajaessani hidastin ja ihailin niitä. Komeita isoja lintuja. Vuosittain niitä siinä näkyy keväällä, ehkä se sama pariskunta on aina kyseessä.

Tänä vuonna siihen lähipellolle oli muodostunut iso “järvi” jossa oli useana päivänä paljon joutsenia ja pienempiä uiskentelijoita, ehkä hanhia. Tie on ikävästi siinä kohtaa mutkainen joten katsetta ei parane pitkäksi aikaa pellolle kiinnittää mikäli ei halua itteään ja autoaan ojasta löytää :grinning_face_with_smiling_eyes:

4 tykkäystä

Ekat Meriharakat pongattu

1 tykkäys

Joutsenet ja jäät liikkeellä

5 tykkäystä

Viesti yhdistettiin ketjuun: Kevään merkkejä

Laitoin linnuille kolme kylpyvatia.

Heti siellä oli jo punarinta ihmettelemässä. Nyt on niin kuivaa, että tarvii antaa vettä linnuillekin.

3 tykkäystä

Useampi vesiastia täälläkin.

3 tykkäystä

Sokerivettä laitan kimalaisille, tiedä sitten tarvitsevatko sitä ollenksan, kun puskissa on niille syötävää. Täällä on paljon raitoja, niissä pörräävät.

Vettä on ympäristössä riittävästi linnuille, sitä ei tartte laittaa.