Lumikki, Sanguinaria canadense

Ei ole minullakaan lumikkia, sitten joskus - ei millään kaikkea kerralla. Ja joo puuttuu vaikka mitä, ompa mitä haaveilla.

Ei ole minullakaan,enkä edes tiedä mitä lajia on,vuokko vai mikä.

Aina tulee uutta,vanhat ei ehi perässä.

Lumikki luvattu

Viime kesänä hankin tän ja sillon siinä oli yksi kukka. Nähtävästi tykkää uudesta asuinpaikastaan etupihalla jossa saa vain aamuaurinkoa.

kuva

Lumikki meillä on flore pleno. Englannista ostettu ja talvehtii Keski-Suomessa ilman ongelmia. Pihan ehdoton katseenvangitsija kukkiessaan eikä myöhemmin lehdetkään ole hassummat.

kuva

Täällä ihaillaan tänä keväänä vaan yhtä kukkaa
kuva

Että osaakin olla kaunis tuo Kurpan lumikki niinkuin tietenkin tuo JP:n mykistyttävä puska.

Kukkiiko tuo kerrottu myöhemmin kuin yksinkertainen? Meillä kun yksinkertainen kukki jo joku viikko sitten ja nyt ovat isot lehdet levällään.

Siinä vaiheessa kun yksinkertainen jo kukki ei kerrotusta näkynyt vielä mitään ja ovat aivan vierekkäin.

Minulla kukkivat kerrottu ja yksinkertainen samaan aikaan eli parhaillaan.

Kohta niitä voi taas taivastella kuinka ihania nää kerrotut on. Ja nyt oli levinnyt niin että on kaksi tupsua indecision

kuva

Valtava kuva, en vaan osaa pienentää, sori.

Onpas kaunis uusi tuttavuus tämä Lumikki. Kirjoitin heti tämän “ostoslistaan” mutta osaako joku sanoa kelpaako lehdet etanoille? Jos laittaisin tätä rinnepenkkiin narsissien kaveriksi… pohtii…



Asemasotaa kaksi vuotta lehtokotiloita vastaan käyneenä, ja liki voitonpuolella olevana en haluaisi niille mitään syömäkelpoista mun pihamaalta :slight_smile:

Mulla ei etanat ainakaan ole näitä syöneet. Tällä on varsin näyttävän malliset lehdet kukinnan jälkeen ja ei niitä ole rouskittu. Osalla lehdet häviää kesän aikana ja osalla ne jää pidemmäksi aikaa. Mistä sitten johtuukaan.

Kuulin että Riihimäelle tulee ETANAROSKIKSIA ? Kaupungilla on espanjansiruetana ongelma…ulkomaan tuonti kasveissa tullutta riemua.

Onneksi ei asuta ihan kulmilla ja meillä on sammakoita joille etanat kelpaa…lukiessani juttua aattelin et kaikki uudet kasvit pitää laittaa karanteeniin ja hukuttaa ämpäriin viel ennen maahan laittoa. Vaan eipä siitä ole apua jos naapurin mamma kantaa virosta tai jostain kasveja luuraa elukoita ??

Kaksi sentin mittaistai piipun hattua näkyvis. Kiitos jässikkä viime kesän lähetyksestä.

Jos joku haluaa kerrotun lumikin niin huuto.netissä näyttää nyt olevan yksi halvalla!

Kerrottu lumikki rumine nimilappuineen.

kuva

Sade ei tee niille hyvää...

kuva

Kiitos koiruudelle vinkistä, olen onnellinen kerrotun lumikin omistaja :)!

Lumikki karisee jo, sadettakin on saanut osakseen.kuva