Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata

Mummi sullahan on "suo", onko siinä pohjalla muovi tai allaskumi?

Siinä on yhtenäinen muovi, joka tulee ylös reunoihin asti. Kuoppa on kaivettu tiiviiseen savipeltoon ja on noin 1,5m syvä.2,5m leveä ja 4m pitkä.Kaivuri kaivoi liian syvän kuopan kun hetkeksi poistuin pomoilemasta. Kuoppa on ensin täytetty. Lehtevillä pihlajan, pähkinäpuun ym rangoilla. Poikittain vanhoja aitatolppia. Sitten havukerron ja jotain suodatinkangas suikaleita, mitä jäi tiestä. Sitten iso tuija karsittu patjaksi. ym. Lopuksi sammalia+ muutama matala muovilaatikko, että vettä pysyy ylempänäkin. Taas heinäseipäitä poikittain ja keskelle laudat pitkospuiksi, että voi kävellä. Suopursuja, lakkoja, maariankämmeköitä, suoneidonvaippa ja sammalia ym kasvaa.Uuden tien viereen kaivetuista ojista on salaojia pitkin johdettu vedet.tarvittaessa lasken letkulla järvivettä.

Alkaa jo näyttää oikealta suolta. Jotkut kasvit kasvaa liikaa ja niitä joutuu perkailemaan

Olisi mukava nähdä kuva koko suosta. Muistan kyllä aikaisemmin nähneeni kuvan, mutta nyt tämä nykyvaihe kiinnostaa.

 

Tuli niin huonoja kuvia, että huomenna lisää.

 

 

Viimeisessä kuvassa suon rumin kohta, suon silmäke. Tähän edellisenä talvena hukkui suoneidonvaippa. Viime syksynä laitoin uuden pienen metallilankakoriin, jotta kevät tulvien aikaan voisin nostaa ylemmäs.Jatkuvaa upoksissa oloa se ei oikein kestä. Kalkkikivilohkareet seurana. Oikealla näkyy myös kalkin hävittämää sammalta.Muissa kuvissa suo kahdelta suunnalta. Järven puoleisessa reunalla oleva pähkinäpensas pudottelee pähkinoitä jotka itävät hyvin. Toisessa kuvassa näkyy pähkinäpuu,n siementaimi, joka ensi vuonna löytää uuden paikan. Sen vieressä L/hillasta/suomuuraimesta tulee satoa 1 kpl. se kasvaa turveharkoissa. Maariankämmeköitä on kaksi viime syksynä laitettuna. Toinen kukkii kuvan ulkopuolella..

sade kaatanut päivänkakkaratkin suohon. Siellä näkyy se kukkiva maariankämmekkä.

Onpa todella mielenkiintoista. Suo on niin iso, että siitä kehittyy vielä vaikka mitä. Itse suon alueella on erilaisia kasvupaikkoja, mikä luo vaihtelevuutta.

Kiitos näistä kuvista.

Tämän päivä Satakunnan Kansassa oli pieni jutunpoikanen aiheesta ‘‘Luonnosta puutarhaan’’. Kerrottiin maariankämmekästä, että sitä "on helppo siirtää  luonnosta puutarhaan, jossa se lisääntyy siemenestä". Jostain syystä tuli paha mieli kun sen luin

No jopas on ollut joku järjen jättiläinen sitäkin juttua kirjoittamassa

Laitetaas palautetta asiasta…

Onko maariankämmekän siirto kiellettyä? Se ainakin siementää valtavasti eikä kai ole kovin harvinainen, vai onko?

Tuskin maariankämmekkä on rauhoitettu, kun veljeni viime kesänä sitä keräsi kasvioonsa. Tuskin sitä käskettäisiin kerätä, jos se rauhoitettu olisi. Ainakin Sastamalassa sitä kasvaa pilvin pimein tien varrella, ja joka kesä ne niitetään kumoon. Rauhoitettujen lajien listaltakaan ei löytynyt;

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=16849#a1

Maariankämmekkä ei ole rauhoitettu, mutta orkideana kuuluu uhanalaisten eläinten ja kasvien kauppaa säätelevään CITES-listaan. Eli tavallaan nauttii "diplomaattisesta koskemattomuudesta". Sen kanssa pikaisesti katsoen samanlaisia ovat muut Dactylorhizat, joista osa on rauhoitettuja.
CITES-sopimus koskee kaikkia kämmeköitä: "Kaikki kämmekät sekä rauhoitetut että rauhoittamattomat ovat myös kansainvälisen CITES-sopimuksen lajiliitteissä, joten niille vaaditaan aina myös CITES-luvat."
Tässä vielä linkki ympäristökeskuksen kyseiselle sivulle ymparisto.fi

Jos kerää pari tainta ojanpohjalta eikä ole aikeissa myydä niitä kellekkään, ei kaiketi tarvitse mitään Cites-lupaakaan. Ymmärsin linkistä että lupa tarvitaan  vain myymiseen. Me penttiläiset ollaankin kilttejä  ja kerätään vain omaan pihaan jos olosuhteet on sopivat.

Ja hoidetaan ne hyvin :wink:

Aronja, näin toivoisin asian olevan, mutta toista vuotta sitten asiaa selvitellessäni ympäristökeskuksen virkamiehet antoivat asialle huomattavasti leväperäisemmän tulkinnan. Sieltä virkamies hämmästyksekseni vastasi, että kun jokamiehenoikeus sallii kukkien keruun toisen maalta, siinä olisikin tullut lainlaatijalle se yleinen kömmähdys, että kun puhutaan "kukasta"  sillä tarkoitetaankin "kasvia". Kuulemma liikutaan niin harmaalla alueella, että jonkun pitäisi saada aikaiseksi ennakkotapaus, jossa maan arvon mahdollinen aleneminen pystyttäisiin arvioimaan!
Mikähän siellä on tämänhetkinen tulkinta, voisitko Aronja vaikka kysyä?  Itse käytin kyselyssäni esimerkkinä juuri rauhoittamatonta maariankämmekkää, koska yritin Orkidealehteen saada näihin asioihin jotain valaistusta. Sen sijaan sammalta ei saa ottaa, se on erityisesti mainittu. Rauhoitetut kasvit ovat sitten oma lukunsa.

Mistäköhän harakka tietää, että mitkä on miulle tärkeimpiä kasveja. Nyt on viety Maariankämmekän kauan odotettu nuppu:/ No, ehkä kasvi siitä vaan vahvistuu. Onneksi on pari vauvaa vierellä.