Tällä kirjoituksella aloitin matkakertomukseni Matkaopas-lehdessä, joka siis julkaistiin vuonna 2002, numero 7.
Haave lomasta Tyynenmeren saarella jää usein haaveeksi. Meille olisi käynyt samoin, ellei kaukaisella Samoalla asuisi sukulaisia. Mieheni serkku elää miehensä ja poikansa kanssa Setagan kylässä Amerikan Samoalla. Serkku tapasi miehen tämän ollessa USAN:n sotilaana Saksassa 1980 luvun alussa. Ja muuttivat 1993 asumaan miehensä kotisaarelle.
Samoansaaret ovat pieni saariryhmä päiväntasaajan eteläpuolella, päivämäärärajan tuntumassa. Itsenäisellä Länsi- Samoalla vuosituhat vaihtui viimeisenä maapallolla. Saariryhmän kaksi itäisintä saarta kuuluvat Yhdysvalloille. Ne muodostavat Yhdysvaltain territorion, jolla on itsenäinen hallinto ja joka valitsee senaattorin Yhdysvaltain kongressiin.
Amerikan Samoan pääsaari Tutuila on vain 30 kilometriä pitkä ja leveydeltään kolmesta kuuteen kilometriin. Tämä pikkuinen maapläntti keskellä maailman suurinta valtamerta oli siis matkamme kohteena.
Lensimme Amerikan Samoan pääkaupunkiin Pago Pagoon (lausutaan pango pango) Pariisin, San Fransiskon ja Honolulun kautta. Lähdimme Helsingistä aamuyhdeksältä ja olimme samana iltana Havaijilla. Aikavyöhykkeet tekivät tepposen, todellisuudessa lennot vaihtoineen veivät yli 25 tuntia.
Ensimmäinen kiperä tilanne tuli eteen Honolulussa. Lentokenttävirkailijat eivät olleet hyväksyä sitä että poikani nimi oli merkitty minun passiini, eikä hänellä ollut omaa kuvallista passia. Pitkällisten selvittelyjen jälkeen meidän annettiin lopulta jatkaa matkaa.
Kun kerran Honolulussa olimme, niin pitihän sitä käydä vähän katselemassa paikkoja. Ja tavaratalohan se oli mielessä ensimmäisenä.
Ja rannalla tietenkin kävimme.
Ja tässä tullivirkailijat.
Muita valokuvia en sitten ottanutkaan, kun filmikamera oli käytössä. Enemmän paperikuvia olis pitänyt ottaa täältä Havaijilta.
Lento Honolulusta pago Pagoon kesti vielä viisi ja puoli tuntia ja olimme perillä vasta puolen yön jälkeen. Matkamme oli siis koko ajalta kestänyt yöpyminen (Honolulussa) mukaanlukien reippaasti yli 2 vuorokautta.
Olo ei ollut hääppöinen, mutta kummasti virkistyimme, kun saimme heti lentokentällä tuoksuvat kukkaleit kaulaamme.
Ja heti seuraavana aamuna saimme syödä tuoretta kookospähkinää ja juoda sitä mehua. Tässä halkaisu menossa. Mehu maistui laimealta ananasmehulta. Se kookospähkinä oli sellaista lötkyä valkoista, ei minkään makuista. Puukolla siitä meille kaivettiin palasia.
Ja rannalle piti tietenkin päästä, lämpimään mereen uimaan.
Amerikan Samoalla on paljon vähemmän turisteja kuin naapurissa Samoalla. Pagp Pago keskustassa näimme vain yhden matkailijoita palvelevan majapaikan Rainmaker-hotellin.
Me emme hotellia tarvinneetkaan. Sadun kotikylään Setagaan oli Pago Pagon satamasta vain puolen tunnin ajomatka. Seuraavat kolme ja puoli viikkoa olivat ikimuistoisia. Pääsaari on ihastuttavan kaunis vuorineen, kookospalmuineen ja banaanikasveineen. Paikalliset ihmiset ovat kaunista polynesialaista rotua. He kukittavat itsensä ja vieraansa lei-koristein ja pukeutuvat lava lava-nimiseen kietaisuvaatteeseen.
Rehellisyys on arvossaan Samoalla. Ovia ei ole tapana lukita, mutta mitään ei tietääkseni ole varastettu taloista, eikä toisten autoihinkaan koskettu. Pitkälle ei olisi varastetulla autolla päässytkään!
Amerikan Samoalla on toistasataa kirkkoa, enimmäkseen protestanttien ja katolisten rakentamia. Väki käy ahkerasti kirkossa ja muissa seurakunnan riennoissa. Sunnuntaisin pidetään kaksi jumalanpalvelusta ja niihin pukeudutaan juhlavasti. Pyhäisin bussit eivät kulkeneet, eikä uiminenkaan ollut soveliasta. Pago Pagossa oli yksi ranta, jossa sai uida sunnuntaisin.
Isoäiti Epe lähdössä kirkkoon.
Pyhäkoulut olivat pienille lapsille, koululaisille, nuorille. Ja isommat nuoret, tytöt ja pojat heille oli omat tilaisuutensa, ennen kirkonmenoja jo. Ja sitten vielä kirkkoon sen jälkeen.
Ja lapsetkin puettiin parhaimpiinsa.
Heti ensimmäisenä sunnuntaina meidätkin oli kutsuttu kirkkoon. Musiikkia soitettiin joka käänteessä ja kaikki ihmiset ja varsinkin vieraat käteltiin moneen kertaan laulujen lomassa.
Arki-iltaisin kodeissa pidettiin iltahartauksia, joista ilmoitetaan kelloja soittamalla. Mekin osallistuimme monena iltana Tain isoäidin Epenesan pitämään tilaisuuteen, johon tuli myös naapurin lapsia.
Kerran lapset innostuivat esittämään meille lauluja ja tansseja. Ja pääsin minäkin kummityttöni kanssa opettelemaan niitä.
Isoäiti on kansanparantaja, joka osaa tehdä rohtoja. Minuakin hän hieroi päänsäryn vuoksi ja vointini parani käsittelyn jälkeen.
Tässä sitä rohtoa tehdään. Muuten joinkin sitä, ei ollut mitään herkkua.
