Jee Kassikäpp, kiva “nähdä” ![]()
P. auricula on kylläkin kultaesikko, kun taas pihaesikko on P. x pubescens (= P. auricula x hirsuta, "Auricula-hybr."), siis kultaesikon ja nystyesikon risteymä.
Pihaesikkoon päädyin itsekin käytyäni läpi Esikot-viestiketjun kuvat.
Hankikylvökseltä nimilappu kadonnut. Onko jollekin tuttu?
Tunnistaako kukaan tätä esikkoani. Itse olen kasvatellut, eikä se ole edes yksi vaan on monta, kauniita myös. Siis, mikä esikko on kuvassa ?
Primula alpicola violacea? Minulla taitaa olla samaa, saanut taimenvaihdosta viime vuonna.
Ramses, sehän se, oli nimilappukin , mutta en oikein uskonut. Hoyabella, ei ole kerroksia.
Mikähän esikko tämä on? Kukat katsovat ylöspäin, kun taas tavallisessa kevätesikossa ne nuokkuvat. Tässä pystykukkaisessa on myös isommat ja räikeämmän väriset kukat, mielestäni. Tässäkin puskassa on vähän kahta eri näköistä. Verrokkina alemmassa kuvassa tavallinen.
Luulisin että, kuuluu loistokevät esikkoiden seuraan.
Ok, eli on siis olemassa loisto- ja tavallista kevätesikkoa? No jopas. Risteytyvätkö kaikki esikot keskenään? Mietin vaan, että kun mulla on tossa noin monenlaista, voi olla mielenkiintoisia siementaimia tulossa…
Mulla on tuon kaltaista keltaista kylvettynä etelänkevätesikon nimellä.
No tämähän menee mielenkiintoiseksi. Kevät- ja kääpiöesikko risteytyvät keskenään, tuloksena on loistokevätesikko. Tässä tarkempaa kuvausta lajien eroista:
Sitten taas tuo etelänkevätesikko tunnetaan myös nimellä lehtoesikko ja sen sanotaan kukkivan hieman ennen tavallisia kevätesikkoja. Tämä kuvaus sopisi hyvin tähän minun esikkoon.

