Mikä kukkii nyt lokakuussa 2013

Hyvää lokakuuta!
Turtlesit ovat taas täällä: Liparis nutans Filippiinien eteläosista.

Kukkii vaivatta, mutta vaatinee lasikon, kun on kotoisin kosteasta ilmanalasta. Tänä vuonna kukintovarsia viisi. Mikähän otus tämänkin pölyttää…

Keväällä Schwerteriltä tullut miniperhonen Phalaenopsis San Shia Appendo Blue (P. appendiculata x P. pulcherrima) kukkii uudestaan. Pikkuinen ihan mukavan oloinen kasvi, kukatkin lähes 2 senttiä :slight_smile:


Yhteistilauksessa tullut farmeri sentään kukkii, muuten on hiljaiseloa.

Orkideojen kesäloma ulkona näköjään teki hyvää.
Neljä kukkivaa kaunotarta tällähetkellä, ja muissakin on jo kukkavarsia kasvamassa.

Nimilapuista ei ole enää tietoakaan, eipä sillä väliä, kun saa nauttia kauniista kukista

Alaoikea, perhonen on nyt kukkinut yhtäjaksoisesti puolitoista vuotta. Aina tulee uutta nuppua ja nytkin tekee kokonaan uuden kukkavanan.  



Minulla on kaksi "valkoista" perhosta josta toinen kasvatti heti sisään päästyä pitkän kukkavanan, nyt kukassa.
Toinen tapaus kasvattaa myös kukkavanaa, mutta kasvattaa myös kahdessa vanhassa varressa kaksi keikiä.




Wanda "sininen1" kasvatti loppukesällä kukkavanan, mutta kun pääsi sisähoitoon, kuivui vana pois.
Wanda "sininen2" alkoi kasvattamaan miltei heti kun pääsi sisään kukkavanan. Tämä näyttää nyt lupaavalta ja toivottavasti kukinta onnistuisi.
Muut "7" Wandaa pihtaavat vielä mutta ovat hyvin tanakoita ja hyvänvoivia. 
Kukkasia odotellessa.


Cattleya aclandiae

Cattleya aclandiae taitaa olla helppo tapaus: kukki edellisen kerran kesäkuussa, nyt taas uudesta versosta. Tunkkainen toissapäiväisen parfyymin lemu on aika voimakas lähietäisyydellä. Tämän kasvukauden sato on kolme uutta versoa, nyt valmistumassa olevista toinen värkkäsi kukan sijasta kolmannen lehden, mikähän oikku sekin?

Tykkään tästä kattiksesta oikein kovasti ja suosittelen: se on minikokoinen, mutta kukka on silti yhtä suuri kuin jättiläisserkuillaan, ja kukkii siis kahdesti kaudessa. Ei näköjään vaadi muuta kuin kaiken saatavilla olevan auringon ja tasaisesti kosteutta.

Kun nyt vielä pääsisi siihen, että jokainen valmistuva verso kukkii…

Perhonen kukkii täällä Tampereella, neljä kukkaa yhdessä vanassa. Ostin tämän orkidea varrettomana Kajaanista kukkakaupasta. Kasvatti tossa kevään aikana yhden vanan ja nyt on valkeat keltanieluiset kukinnot.

Coelogyne mooreana x usitana

Coelogyne mooreana x usitana kukkii jälleen, viimeksi joulukuun puolivälissä. On joskus kukkinut myös heinäkuussa; kukkavanat kehittyvät uuden verson keskeltä jo aika varhaisessa vaiheessa. Nyt on neljä versoa kasvussa, mutta toinen jo kehittyneistä kukinnoista on hyppykupan runtelema, kaikki nuput näyttävät tippuvan.

Tavallinen perhonen oli kesän ulkona, teki neljä kukkavanaa, joista yhden onnistuin kasteluharjoituksissa katkaisemaan ja yhdessä on enimmäinen kukka auki. Uskomatonta minulle

Valkoinen Vanda aloitti kukinnan. Yksi nuppu vielä aukeamatta.
Sain tämän lahjoituksena kesällä. Se oli alunperin ostettu viime syksynä, joten sehän on ihan aikataulussa.
Se kasvaa purkissa, jossa on isoja hiilenpaloja ja kookoskuitua.

Kiitti zygo alustan mainitsemisesta. Voisin minäkin kokeilla.

Nimetön mini cymbidium ja Rossioglossum Grande.

Kattleya Finn Soc Toivottavasti kukka kestää näyttelyyn asti.
Alempana Spathiglottis pliata

Laelia pumila
laelia pumila

Yhteistilauksessa tullut Lc Fireball Flame teki kaksi kukkaa. Toinen jäi hiukkasen epämuodostuneeksi.

Tiipap ihana kukka. Miten sait tuon kukkimaan, minun Fireball flame ei näytä aikovankaan kukkia.Yhden verson se on kasvattanut.Kerrotko hoito-ohjeita.

viherharrastaja, en osaa kyllä valitettavasti kertoa spesifejä hoito-ohjeita…pidin kasvia ulkona kasvihuoneessa koko kesän, sai sellaista osittaista aurinkoa ja hyvää lämpöä. Siinä se sitten muodosti kukkavanan (ei tuppea) 



Tämä Nobile oli jo kompostin vieressä. Siinä oli kilpikirvoja ja ajattelin luopua siitä, kunnes huomasin siinä olevan paljon nuppuja.
Siispä ulkona harjasin vanhalla hammasharjalla näkyvät kilpikirvat pois.
Sen jälkeen suihkutin sen sisällä niin kuumalla vedellä kuin meidän talossa on eli n. 60 asteista vettä.
Yöksi laitoin sen vielä likoamaan Provado-liemeen.

Ei ole kilpikirvoja näkynyt …

Dendrobium cooksonianum teki vain kolme kukkaa, vaikka kasvi on todella iso.



Tästä Nobilesta minä tykkään. Kukkia on vain yhdessä versossa.

Voi kun mun cooksonianum tekisi edes yhden kukan.

Minun Tulipalloni toimii näköjään eri lailla kuin Tiipapin: se teki versoon kukkatupen, joka on jo kuivunut. Luin, että Cattleya guttata, joka on Tulipallon esi-isissä, tekee tupellisen verson, kuivattaa tupen ja kukkii sitten syksyllä. Kuvittelin, että oma kasvini toimisi sensuuntaisesti. Se kasvattaa nyt uusia paksuja juuria. Nupuista ei ole tietoakaan ja kyllä vahvasti epäilen, ettei niitä pimeänä aikana tulekaan. Kasvi on myös aika pieni. Mutta Tiipapin kukka on niin kiltin ja pirteän näköinen, erityisesti huuli herkullisen värinen, että passaahan tässä odotella. Tuoksuuko se jollekin?