Aloitetaanpa tämä elokuu Mummin aarteella - yhdellä niistä.
Kyseessä Sakari Junnoselta Mummin aikoinaan ostama pieni vandansukuinen, jossa oli ainoastaan nimilappu "Kultana". Se on kulkenut hieman eri nimillä, fienetta, falcata, etc. Selkeästi se on Neofinetia falcatan risteymä.
Kyselin vuosi sitten Kultanan tarhalta sille tarkempaa nimeä, mutta siellä on tapahtunut sukupolven vaihdos, eikä tarkempaa identifiointia pystytty tekemään. Ehdottivat risteymää Neofinettia falcata x Rhynchostylis coelestis. Tällöin se olisi Neostylis Lou Sneary, rekisteröinyt 1970 Hajime Ono Havaijilta. Rhynchostylis coelestis on hyvin varioiva väriltään, minkä johdosta Lou Snearystakin on useita eri kantoja, voimakkaan sinihuulisesta lähes valkoiseen.
Mielestäni tämäkin viime näyttelyssä Mummin minulle saksima jakopala oli viimeksi sinertävämpi, nyt on lähes valkoinen, hieman sinistä häivähdystä nupuissa. Mutta kaunis se on kuin mikä! Kuvat eivät tee sille yhtään oikeutta. Ja tuoksuakin on hienovaraisesti.
Lämpimiä terveisiä siis Mummille!
Ihana just miun makuuni!
Ja lisää perhosia…
Tämä julkkiksen häävihkoperhonen teki vielä uhallaan kukkavarteensa jatkokappaleen.
Sama kukka mutta piempi kokoinen.
Minä en ole ostanut yhtään keltaista perhosorkideaa, nytkin näitä kukkii kolme.
kauniita perhosia
varsinkin tuo toiseksi alimmainen, keltaisen yläpuolella oleva on kaunis, itseltäni löytyy samanlainen ja on kova kukkimaan.
Ihmettelin tämmöistä perhosta, jonka tänään löysin ikkunaverhon takaa.
En nimittäin ole koskaan sitä nähnyt…
No, se on ystävältä viime vuonna ohikukkineena saatu ja kukkii nyt ensi kertaa minun luonani.
Kunpa täälläkin löytyisi uusia orkideoja kukkimasta ikkunaverhojen takaa Tai silloin ehkäpä geriatrimieheni alkaisi epäilemään minulla jonkinmoista muistisairautta…
Vihervänkeltainen perhonen kukkii pienen tauon jälkeen.
Purkkiin on alkanut kasvaa juuret jossain vauheessa "kompostoivaa" sammalta = kuolon alkua?
Vanda "Fuchs Fuchsia?" on nyt melkein avautunut.
Valon ja kuvanoton kulman muutos sekä automatiikan ja "kukkakuva"-asetusten muutos näkyy vandan värinmuutoksena.
Sobralia Veitchii kukkii upeasti. Puupposen mukaan Sobralian kukat kestävät vain hetken, mutta ainakin tämä kukkii useamman päivän. Ja kasvaa hyvin. Eka kuva on otettu ilta-auringossa ja värit näyttävät aika lailla oikeilta. Tuoksuu muuten myös hyvin miedosti.
Suokaa anteeksi, että piinaan teitä tämän kasvin kukintakuvilla, vaikka olen jo heinäkuussa tästä laittanut kai kuvia jollekin palstalle. Tämä on vaan niin ihana Harmi, kun kasvi muuten on niin hankala.
Eli Vanda Määtsik Bluu (= Magic Blue)
Kaanis on.
Tässä vuorostaan sarjassa Olivian omituiset - on sikäli omituinen kasvi, että on ihan niinsanotusti normaalin kokoinen eikä luupilla tarvitse tiirata kukkiakaan. Sukunsa ainoa edustaja: Soterosanthus shepheardii, endeeminen Kolumbian länsi- ja Ecuadorin luoteisosalle. Kuvattu tieteelle 1986.
Kukan koko nelisen senttiä. Tuoksua ei ainakaan vielä havaittavissa. Lehdet ovat viininpunertavat, varsinkin alta. Tuli nelisen vuotta sitten Schwerteriltä pikku sinttinä, nyt ensimmäinen kukinta. Laitoin sen silloin palikalle, mutta isompana siirsin palikan kanssa kyseiseen astiaan. Näyttää olevan ainakin Ecuageneran listoilla. Viehko tyyppi!
Minulla alkoi kukkia tällainen pikkuinen dendro. Vasta kasvaneen uuden puikon latvaan on tulossa kahdeksan kukkaa. Jotta en luulisi itsestäni liikoja, ensimmäinen kukka on melkein ylösalaisin ja toisessa terälehdet osittain rullalla. Mutta entisen paikallisradiotoimittajan sanoin olen nyt saavuttanut orkideaurallani taas yhden "virtsanpylvään". Toinenkin samantapainen dendro kasvattelee kukkavanaa.
Mukava nähdä tuo kukassa kun itse tapoin sen samanlaisen. En vaan löytänyt sille paikkaa, jonka se olisi kelpuuttanut, mistä seurasi hidas nääntyminen. Soterosanthus lienee kokoelmissa harvinainen.