Avataan tälle aiheelle uusi ketju. Vanha samanniminen on jonkin aikaa vielä olemassa, poistuu kuitenkin jonkin ajan kuluttua niinkuin tapana on. Käyttäkää tätä 2025 vuoden ketjua jatkossa.
Siirrän tähän alkuun tammikuun viestit .
Väipalana syön banaanin. Tosin pitää olla varovainen.
Minulle ainakin aiemmin aiheutti ilmavaivoja.
“Banaanit sisältävät sokerialkoholia nimeltään sorbitoli, joka saattaa aiheuttaa joillekin ihmisille ilmavaivoja ja ripulia.”
Aamulla kuulemma ei pidä popsia banaania tyhjään vatsaan.
Jos ei saa nukuttua niin banaani auttaa. Rupesin käyttämään mutta voi mahoton minkä turvotuksen sain ja eihän se myöskään sopinut mun kovalle vatsalle. Nykyisin jyrsin kauranäkkileivän ja se auttaa hyvin.
Lääkäri määräsi kerran syömään banaania ja enemmän lihaa, kumpaakaan en voi tehdä.
HK laittaa mauttomat lihapullansa mummojen syyksi, nimeämällä nämä Mummon lihapulliksi.
Pakkaspäivän ruoka,poronlihakeitto
Vielä huomena samaa.
Meilläkin keittopäivä, lämmitettiin pakastimesta otettua lohikeittoa.
Painekattilassa keitin keittolihan, sitten kasvikset muuten vain kannen alla kasvispitoista lihakeittoa ja itse tehtyjä riisimunapasteijoita. Joulutorttujakin tein muutamia.
Tein kikherneistä ja porkkanaraasteesta taikinan ja paistoin pihveiksi. Niitä syötiin paprikalla ja herneillä höystetyn kuskusin kanssa.
Mun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla kikherneiden erilaisia valmistustapoja, ja tää taikinaksi surauttaminen ja pihveiksi paistaminen oli hyvä ja toimiva juttu. Varmaan olis tullut kasassapysyviä pihvejä ilman kananmunaakin mut laitoin yhden taikinaan ihan varmuuden vuoksi.
Kinkun tähteestä lihakeittoa on syöty kolmena päivänä peräkkäin.
Hyvää on ollu.
Jälkkärinä sharlotkaa ja vaniljakastiketta.
Olen pari kertaa tehnyt itse herne"rouhetta". Ensin liottanut herneitä yön yli ja sitten keittänyt jonkin aikaa ja sitten johonkin tehosekoittajaan ja rouheeksi.
Netistä löytyi tuo ohje, vaan hiukan pitää nähdä vaivaa että sen löytää. Päätellen siitä etten sitä toisella yrittämällä löytänyt.
Ruoheesta sitten kasvispihvejä.
Kanamunan valkueen voi korvata kikhernern liemellä.
Eli sellasen liemin, joka on pakkauksessa.
En ole koskaan ostanut kaupasta kasvispihvejä ja tuskin tulen koskaan ostamaankaan. Olen niitä kuitenkin muutaman syönyt ja ajavat asiansa ihan kuten lihastakin tehdyt.
Muutaman kerran olen itse tehnyt kasvispihvejä ja ihan menee samalla lailla kuin lihastakin tehdyt. Mausteilla on niin iso osuus asiassa.
Kerran olen eksynyt ostaa marketista kasvipihvit ja jotain muutakin, mutta maku oli kauhean huono.
Lentokoneessa kasvipullat oli todella hyviä.