Mitä tänään syötäisiin (alkaen 5.1.2021 -> )

Lounaaksi jämät Lyonin kanasta riisillä. Toiseksi lämpimäksi silakkalaatikkoa jolla menen myös huomisen.

Eväänä makaroonilaatikkoa.
Äsken kalapihvit uunijuureksilla.

Mieheni tekee ihanaa mausteista jauhelihakeittoa.
Lisäksi tuoretta leipää juustosiivulla :yum:

Eväänä lihaperunalaatikkoa.
Äsken nakkisoosia.

Silakkalaatikon loput meni tänään.

Jauhelihakeittoa peuran jauhelihasta. Oli namia, nuorempaankin makuun.

Olen miettinyt, että venäläiset on oikeassa. Venäläisten suolakurkkujen liemi on varsin käyttökelpoista. Pikantti lisä keittoon kuin keittoon.

Eväänä kaalilaatikkoa.
Äsken kalapuikkoja.

Tänään lounaaksi broileria ja perunamuussia plus kurkkua & tomaattia.

Päivällä kävin paikallisessa liha-kalakaupassa (ihanaa että meillä on täällä sellainen, olen vakioasiakas jo ihan kannatuksen vuoksikin !!!)  ja ostin tuoreita juuri nostettuja muikkuja puoli kiloa (8.90 kg) sekä kaksi possun suolattua potkaa (1.90 kg).

Muikuista n. neljäsosa osoittautui mätimuikuiksi. Mädin otin talteen, putsasin ja huuhdoin ja laitoin valumaan suodatinpaperin läpi jääkaappiin. Menee pakkaseen vastaisen herkuttelun varalle.  Muikut valmistin laatikoksi perunaviipaleiden, pekonisiivujen ja voin kanssa kerrostaen. Hyvää tuli, huomenna alan sitä syömään.

Possun potkat pääsevät juurespedillä yön yli valmistumaan leivinuunitakkaan. Siitä saan monta annosta tosi maukasta mureaa herkkua. Tekis mieli mennä huomenna ostamaan lisää, hinta on sellanen että tällasta tarkan markan  ihmistä vetää vastustamattomasti puoleensa. Jos meen niitä hakemaan niin otan muikkuakin lisää, kuulemma kalastaja joka toi tänään muikut kauppaan virittää verkot uudelleen ja toimittaa taas tuoreen satsin huomenna.

Onko tää hienoa vai hienoa :smiley:

Aamulla 2 mukillista kahvia.
Lounaalla iso mukillinen kahvia.
Äsken syötiin lohipastaa. Pitkästä aikaa, ykkösherkku.
Tähän päivään ei mahtunut muuta syötävää kuin stressi. Näitäkin päiviä on mutta onneksi ei joka päivä.

Jos ei tuolla tavalla sairastu niin ei millään:(
Nimimerkillä, tankkaan kahden tunnin välein.

Meni taas pikaruuan puolelle ja viiniä sen kunniaksi kun edessä neljä vapaata:)

Lohi on menossa grilliin. Sen kylkeen keitettyjä perunoita, vihersalaattia, kalastajan viettelys-salaatti, salsa verde kastike ja kaupasta piti ostaa pieni rasia siikaherkkua.
Siikaherkku on joku ”salaatti-juttu”, kuulostaa sikamaisen hyvältä :yum::grin: Oli tänään tehty kaupan omassa keittiössä.
Lasiin vettä ja toiseen valkkaria, ihan viikonlopun kunniaksi (on ollut helevatinmoinen viikko, ihan syvältä).


Paistetut muikut,fetasalaatti,kaupan peruna pekoni perunasalaatti ja ite tehty sellerisalaatti.Oli kyllä tuo sellerisalaatti pettymys,mitättömän makunen.Muikut alakaa jo maistumaan pakkaselle :dizzy_face:Juomana Bubble tower,rose viini.

Karvari, mitä tarkoitat -”Muikut alakaa jo maistumaan pakkaselle”- :thinking:

Nuu,pannulla paistettuna tuore muikku paras.Tässä vaiheessa ku muikku ollu pakkasessa vajaa kaks kuukautta,parasta savustettuna,kukossa tai laatikossa josson palijon muita makuja.Silakkalaatikko vai muikkulaatikko,siinä kaks :sweat_smile: kumpi parempi.En usko että meni hukkaan.
Chali,muikkuun,rasvanen kala,tulee semmonen paperinen/pahavinen maku.Ihan niinku olis jotenki kuivunu.Meillä hyvin tarkkaan  tuntuu tuo maku.Jotku sanoo että vielä toukokuussa on kuulemma tuoreen makunen :roll_eyes: meillä pakkosyöttö,joulukuussa muikut pois pakkasesta.Huonolta maistuu pitkään säilytetty kala ku on tottunnu tuoretta syömään :hugs:

Grillattu porsaan leike + ranskalaiset + kaalisalaatti sitruunalla ja hyvää oli…


Hirvijuurespata,Violet Queen höyrypottu ja oma kukkakaali,sellerisalaatti,kurpitsapikkelssi ja maustekurkut.Juomana Bubble Tower.

Lounaaksi pakkasesta lasagnea.

Illalla saunan jälkeen makkaraperunat.

Mie olen kerran kylässä saanut täydellisen makuista. Itse en ole onnistunut.