Onpas teillä hyvinkasvatettuja tenavia. Meillä ei Minulla on noita isoja kiviä pihassa ja poikavaltainen joukko, joka pihassamme pyörii ei voi vastustaa kiville kiipeämistä - yhdelle isolle saa mennä luvalla ja sinne on jätetty kulkutie. No ei mitään - nätisti ovat ja kulkevat kun olen paikalla, mutta löydän aina pieniä ja nyt jo melko isojakin (45) jalanjälkiä kukkapenkistä, kun eivät voi vastustaa kiusausta hypätä kiveltä kukkapenkin yli. Mitä pienempi jalka sitä lähempänä kiveä on ensimmäinen jalanjälki...
Kukkapenkkeihin eivät nyt niin muuten mene, kun pihassa on kyllä tilaa heilua vapaallakin maalla. Pyörillä pyörivät ympäri ja ajelevat ruohonleikkurilla hupiajeluja silloin kun piha on kuiva. Mönkkärilläkin ajelun nurtsi kestää kuivan maan aikaa, mutta luulen, että mopossa on sen verran kapeammat pyörät ja ärhäkämpi lähtö, että mopoilla saavatten sitten ajella tiellä...
Meidän etuovella on joka päivä pelaamassa puolen korttelin pojat sählyä tai katulätkää. Elättelin toiveita, että voisin istuttaa jotain kesäkukkaa ruusupenkin reunaan mutta ei taida kannattaa. Sen verta monta kertaa olen jo ruusujen juurella olleet hakkeet saanut lakaista takaisin penkkiin kun pojat pallon hakureissulla leipoo mailalla muhat tieltä pois. Juniori tietää, ettei ovelle päin huiskita ja on opettanut kaverinsa heti alusta alkaen ''talon tavoille''.
Olipa mukava lukea kuinka hyväkäytöksisiä muksuja teillä muilla on !Pääsääntöisesti ainakin ;-).
Meillä pojat (3 ja 4 vee) ovat vielä uhmassa ja koska ovat äitiinsä tulleet,niin tahto on kova ja pää vieläkin kovempi!Varsinkin junnu terrorisoi repimällä puista oksia ja raakileita (ja tietty heittää tielle,minne muuallekaan :-/ ) ja esikko taas kiusalla potkii palloa hedelmäpuiden latvuksiin.Junnu keräsi jokikisen kukkanupun ja tomaatin-ja luumunraakileen viime kesänä,johon suinkin vain yletti.Vielä tänäkin vuonna ihmettelevät ja maistelevat raakoja viinimarjoja ym.Kukkapenkeissä hyppivät alvariinsa,varsinkin junnu.Kait sekin on vain uhmaa ja ajallansa laantuu,mutta ärsyttää silti kun talloo ja katkoo kukkia.
Pahinta on kuin on tuttavien muksuja kylässä.Kuten sanotaan:joukossa tyhmyys tiivistyy!Silloin kyllä vääntävät kaikki kivetkin penkeistä ja isoja oksia puista vääntävät ja repivät :-((.Menee se riehuminen ihan överiksi.Ihan kuin apinalauman alfa-urokset pullistelevat toisille!Välistä miltei itken raivosta.Tyttölapset tuntuvat olevan vähän fiksumpia ja ymmärtäväisempiä kuin pojat.Tosin kyllä esikkonikin oli hirmuisen surullinen,kun näytin luumupuun “kyyneleet” kun keväällä roikkuivat joukolla oksissa ja nyt viikko sitten sahasin kuolleen oksan pois.Kyllähän nuo ymmärtää,mutta kun muisti on kaksi sekuntia pitkä…
Mulla on työn puolesta 20 vuoden kokemus poikalapsista enkä vielä tänä päivänäkään pysy niiden aivoitusten perässä - niiden ajattelu toimii ihan eri tavalla kuin tämmöisen keski-ikäisen naisen.
Meillä kanssa kerron lapsille missä saa leikkiä, ja missä ei (esim. kerrostalosta tulevat lapset ei oikeasti ehkä ole koskaan törmännyt kukkapenkkiin, kun kaupunkipuistossa ne on selvästi rajattu leikkikentistä jne)
Pihassa on yksi valtava omenpuu, jossa on lupa kiipeillä. Muihin ei edes pääse ja olen kertonut että puita/pensaita ei revitä eikä roikuta rikki.
Kukkia ei pihalta kerätä ja mitään ei syödä ilman lupaa. Pihassa kasvaa myös myrkyllisiä kasveja, koska olen niin vanhanaikainen että mielestäni lasten pitää ymmärtää puhetta. Olen siis selittänyt ja tarkoin näyttänyt mikä on myrkyllinen ja miksi sitä ei saa syödä ja mitä tapahtuisi jos söisi ja että jos näkee jonkun koskevan pitää HETI kertoa aikuiselle.
Omat lapset on nyt 3v:sta koululaiseen ja 5v tunnistaa kasveja aivan hurjasti, hän sitten paimentaa pienempiäkin voikukkamaalle keruuseen leikkejä varten
Lapset rakastavat leikkiä milloin mitäkin ja rikkaruohot pääsevät aina kunniapaikalle leikkeihin.
usein kerätessäni vuohenputkea tms. kysyn onko tarvetta salaatille? Sitten pikkuapulaiset napsii ne kottareihinsa ja lähtee toimeliaina leikkeihinsä. Voikukkia saa tähän aikaan vuodesta kerätä niin paljon kuin jaksaa, kun ne kasvavat onneksi paikoissa, joissa pientenkin on helppo ne erottaa.
Olen ottanut lapset mukaan kaikkeen ihan siitä asti kun ovat tolpillaan pysyneet. On kylvetty, kitketty, kasteltu jne. Lapset yleensä maltaa vain hetken, mutta saadessaan oikeasti tehdä he oppivat arvostamaan kasveja ja tajuavat miksei niitä sovi turmella ja rikkoa.
Suuri oli suru jo siitä että rusakko söi vuosi sitten porkkanat juuri kun ajateltiin että sieltä ois voinu harventaen keräillä sellaisia microporkkanoita
Pihalla ollaan paljon ja siellä on sopivasti tilaa touhuta, joten ei ole kiusausta riekkua siellä missä ei saa.
Mutta kyllä tosiaan puutarhaa ja kotia koskevat meidän säännöt ja vieraatkin elävät niiden mukaan. Olisi kohtuutonta että vieraiden lapset saisi nyppiä vaivalla hoidetun puutarhan piloille.
Jos omat vanhemmat eivät osaa kertoa lapsilleen mikä on soveliasta, kyllä sen saa isäntäväki tehdä, ilman että on lupaa pahastua.
Olen aina sumeilematta vedonnut lasten kykyyn sääliä ja eläytyä toisen asemaan. Mielestäni se on semmoinen asia että sitä voi harjoitella kunnes sujuu… Meidän vintiöt eivät ole koskaan käyneet tarkoituksellisesti kukkien ja istutusten kimppuun, mitä nyt vahinkoja on sattunut. Vähempi kuitenkin kuin tällä vanhemmalla sukupolvella, traktorin kanssa.
Eräs pikkupoika oli aiemmin kova pala kun hän heti teki pahaa kun selkäni käänsi, katkoi kukkia, koitti potkia koiraa, ajoi takaa kanoja.
Lopuksi otin herran vakamieliseen puhutteluun ja kerroin, että meillä on kaikkien niiden turvapaikka joita on aiemmin kiusattu. Kerroin Millavillakoiran tarinan, ja sanoin että täällä se on oppinut olemaan pelkäämättä koska täällä on Turvapaikka.
Se juttu vetosi. Hän koitti (lliankin) innokkaasti päästä väleihin elukoiden kanssa ja kulki perässäni puhetta pulputen kuin papupata.
Vuosia on kulunut ja minulta melkein itku pääsi kun kuulin sattumalta, että nyt tuota poikaa kiusataan pahasti koulussa. Tulisipa tänne Turvapaikkaan.
Meidän Hans 2v8kk tykkää kaikista eläimistä ja kasveista, en sais edes voikukkia kaivaa ylös maasta, pihan fasaanipariskunta on kuulemma hänen ystäviään ja hämähäkit myös. Harmittelee kovasti, ettei ehdi paijaamaan fasaaneja. Kekomuurahaiset ovat myös ystäviä ja hyttysiä ei saisi lyödä… Metsäretkellä seurataan tarkasti, ettei astuta muurahaisten päälle… Kovasti kyselee, mikä kasvi tuo on ja lintujen nimet kiinnostaa myös.
Poika retesti lähtee aina pihalle hommiin, ottaa hanskat käteen ja lapion…
Kerran meillä oli kylässä 5 vuotias poika, vai olikohan jo 6v, jouduin huomauttamaan hänelle, ettei kepillä hakata kukkapenkin kukkia tohjoksi, huomautin toistamiseen, kun homma vain jatkui ja tiukempan äänensävyyn. Äitinsä loukkaantui, kun komensin hänen lastaan… Aivan turhaan kuulemma komensin, kun oli jo syyskesä, kuolevat kuitenkin kohta kukkaset , ai että suututti, pitkään ja hartaasti.
Minulla on noita isoja kiviä pihassa ja poikavaltainen joukko, joka pihassamme pyörii ei voi vastustaa kiville kiipeämistä - yhdelle isolle saa mennä luvalla ja sinne on jätetty kulkutie. No ei mitään - nätisti ovat ja kulkevat kun olen paikalla, mutta löydän aina pieniä ja nyt jo melko isojakin (45) jalanjälkiä kukkapenkistä, kun eivät voi vastustaa kiusausta hypätä kiveltä kukkapenkin yli. Mitä pienempi jalka sitä lähempänä kiveä on ensimmäinen jalanjälki...
, ai että suututti, pitkään ja hartaasti.