Mukulanätkelmä, Lathyrus tuberosus

(Vihannekset ja juurekset)

Mukulanätkelmä on 30–80 cm korkea rentovartinen, joskus kiipeilevä monivuotinen kasvi jonka punaiset kukat ovat voimakastuoksuiset. Kukinta heinä-elokuussa. Useimpien virnojen ja nätkelmien tapaan sekin kasvaa maata myöten tai muun kasvillisuuden seassa kiipeillen. Mukulanätkelmän varret ovat niin rentoja, etteivät ne jaksa kannatella omaa painoaan, vaan joutuvat ottamaan kärhillään tukea viereisistä kasveista.

Kasvupaikkana rehevät metsät, pensaikot, tienpenkereet. Mukulanätkelmä kasvaa luonnonvaraisena suuressa osassa Eurooppaa ja läntistä Aasiaa. Laji on vanha ravintokasvi, jota on viljelty jo 1600-luvulla. Mukulanätkelmä kasvattaa muutaman senti mittaisen juurimukulan, joka vanhan tiedon mukaan on sekä ravitseva että hyvänmakuinen, mutta myrkytystietokeskuksen kasviluettelossa muiden Lathyrus -suvun lajien tapaan ilmaistuna mukulanätkelmä (siis koko kasvi) on “myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita”. Sitaatti ei ilmeisesti koske mukuloita. Mukulat korjataan keväällä tai syksyllä ja syödään sellaisenaan, keitettynä tai paistettuna. Heikon satoisuutensa vuoksi lajia on viljelty pikemmin herkkuna kuin varsinaisena tärkkelyskasvina.

Lähde mm: LuontoPortti

Maatiainen : Erinomainen syötävä koristekasvi! Erittäin kestävä, mukuloita muodostava nätkelmä. Itse asiassa se on yksi harvoista tämän suvun monivuotisista kasveista, jolla on tuoksuvat kukat. Alkuperäinen kasvi suuressa osassa Eurooppaa. Rihmamaisissa juurissa on mukulamaisia, pitkänomaisia ​​paksunnuksia, jotka on tunnettu ravintona vuosisatojen ajan. Mukulat ovat n. pähkinän kokoisia. Mukulat korjataan keväällä tai syksyllä. Ranskalaiset kutsuvat tätä “unohdettua vihannesta” nimellä “Hollandse Muisjes”, koska vuodesta ± 1783 näitä mukuloita on viety Alankomaista Ranskaan. Vanha resepti: keitä mukuloita 1 tunti, muussaa ja tarjoile maidon ja yrttien kanssa.

1 tykkäys

Tässä mielenkiintoista lisäinfoa Puutarha-artikkelit.fi -sivustolta Syötävät luonnonkasvien juuret :

Ensimmäisen vuoden sato on vaatimaton. Vuotta vanhempien mukulanätkelmien juuristot koostuvat toisaalta maanpinnasta löytyviin, suhteellisen massiivisiin ”pintajuurimöykkyihin” sekä alemmissa kerroksissa viihtyviin varsinaisiin mukuloihin. Kun kasvin maanalaiset osat on syksyllä saatu kaivettua ylös, voidaan möykyt tyrkätä takaisin maahan. Mukulat syödään. Uudet mukulat pintarapsutetaan puhtaaksi, vanhemmat mukulat joutuu kuorimaan

1 tykkäys