(Luonnonkasvit - Nukula (Rohtonukula) , Leonurus cardiaca
Terkut Ahdekaunokille, täällä kukitaan eka kerran.
(Luonnonkasvit - Nukula (Rohtonukula) , Leonurus cardiaca
Terkut Ahdekaunokille, täällä kukitaan eka kerran.
Nukula on ollut miulla monta vuotta, kiitos puutarhaystävän, mutta nyt vasta heräsin sen kauneuteen kenkäverossa.
Tommolasta tarttui matkaan rohtonukula.
Nukula voi kasvaa kaksimetriseksi ja se kukkii heinä-elokuussa. Se on rohdoskasvi.
Yrttitarha.fi kertoo nukulasta mm näin :
"Rohdoksi käytetään kukinta-aikaan kerättyjä kuivattuja kukkalatvoja, joista voi tehdä esim. teetä. Kansanlääkinnässä nukulaa on alunperin käytetty sydän- ja verisuonitautien hoitoon, ja vasta myöhemmin on huomattu kasvin rauhoittavat ominaisuudet. Se alentaa verenpainetta ja tehoaa sekä hermostollisiin että toiminnallisiin sydänvaivoihin. Sitä on käytetty myös kouristuksia laukaisevana ja kuukautisia edistävänä rohtona sekä vaidevuosirohtona.
Herkkäihoisille kasvi saattaa aiheuttaa ihotulehduksen. Suurina määrinä kasvi on myrkyllinen."
Olen yrittänyt tyrkyttää kasvikortistoon nukulasta asiaa ja kuvia, mutta tähän mennessä ei ole sinne huolittu. Tässä muutama kuva meiltä, jossa nukula yhtäkkiä pongahti kasvamaan, kun ulkorakennus purettiin 1997 ja sade pääsi vihdoin kastelemaan 1930-luvulla rakennetun alapohjan pemut. Siitä sen on annettu levitä kukkapenkkeihin, kylväytyy itsekseen ja hyvä kimalaiskasvikin on.
Ei ole niin karvaisen näköinen kuin Tommolan taimi…?
Pitihän se selvittää. Luontoportti.com kertoo: "Suomessa on kaksi nukulan alalajia, Lounais-Suomessa ja Pohjanlahden rannikolla vallitsee lännennukula (ssp. cardiaca), idässä villanukula (ssp. villosus). Lännennukulan varsi on lyhytkarvainen, villanukulan tiheään siirottavakarvainen, kuten myös sen lehdet, etenkin alapinnaltaan. Villanukula lienee lännennukulaa nuorempi tulokas kasvistossamme."
…ja pikkutaimi
Mie sitten tykkään nukulasta vuosi vuodelta enemmän. Sen hopeanhohtoiset lehdet rauhoittaa värikkään levottoman kukkapenkin, ja ihan ylväästi seisoo yksinäänkin vaikka sorassa, kuten kuvankin kasvi. Kaiken maailman pölyttäjät hyörivät aamusta iltaan nukulasta. Me like.
Nukula (Rohtonukula) , Leonurus cardiaca
Alalajit:
Lännenrohtonukula (lännennukula, ssp. cardiaca) Lounais-Suomessa ja Pohjanlahden rannikolla
Villarohtonukula (villanukula, ssp. villosus) Idässä
Korkeus 30-120 cm . Kukkii heinä-elokuussa. Kasvupaikka puutarhat, rauniot, tienvarret, joutomaat, kaatopaikat. Rohtonukula kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa harvinaisena viljelyjäänteenä.
Nukulan outo nimi juontuu nokkosen toisintonimestä nukulainen, vaikka kasvit eivät juuri toisiaan muistutakaan. Lehtimuodon perusteella kansa on kutsunut lajia myös hieman osuvammin hamppunokkoseksi.
Uhanalaisuus: silmälläpidettävä.
Sain viime kevään taimivaihdossa yhden taimen ja se on istutettu hyvämultaiseen maahan puolivarjoon. Katsotaan, miten lähtee kasvuun tänä kesänä. Viihtyisiköhän se paremmin täydessä auringossa?
(Jos joku tunnistaa itsensä tuosta taustalta, ajattelin ettei se ole niin vakavaa, kun kuva on niin epätarkka eikä tuossa oikeastaan kasvot näy. Kuvan voi toki poistaakin, jos ei ole ok.)
Viihtyy missä vaan.