Omena, Malus

Melissa, en usko yrttien vievän liikaa voimaa ompulta, kunhan et ihan piparjuurta, lipstikkaa tai kirveliä laita ; )

Varoittaisin laittamasta kastelua vaativia aluskasveja omenan tyvelle. Jos omenapuun tyvi on vakituisesti märkänä ei kuorimätä ole kaukana, ja se on puun tuho.

Hyi että! Aina toi sama hämähäkki palaa rumempana ja kammottavampana! Aina sen viskaan pellolle ja uusia tulee. Onko toi jotenkin haitallinen mun valkeakuulaalle, vai onko se vain ruma.
Onko vaaraa että kukkaset paleltuu ens viikolla kun tulee niin kylmä, ja ehkä hallaöitä?

Luulisi hämähäkin syövän tuhohyönteisiä. (Kauneuskin on katsojan silmissä!)

Pitänee kaivaa sadettimet esiin, jos hallaa luvataan.

minullakiin kukkii hedelmäpuut…viimevuonna sama asia mutta eivät paleltuneet onneksi

Omenan kukat siinä ja siinä, ehtiikö ennen kylmiä aukaista kukkansa.

kurppa, meillä on ihan sama juttu.

Meidän perheomenapuussa on ekat kukat auki.

Viime vuonna tuli perheomenapuuhun 2 kukkaa. Tänä vuonna näkyy pelkkiä lehtiä olevan.



Taimi on istutettu vuonna 2008, joten en liikoja odotakaan.

Valkeakuulaan nuput aukeaa ihan kohta. Epäilisin että maanantaina jo puu on täydessä kukassa. Outoa, huvitukseen monta kukkaa tullu mutta nyt on nuputon

Minusta omenapuille pitäisi Suomessa järjestää samanlainen kukkajuhla kuin Japanissa järjestetään kirsikkapuille. Tämä on kaunista.





On harmi, ettei kukkien huumaava tuoksu yllä kovin kauas.

Pömmiäiset pörrää kukissa kuin viimeistä päivää, ja taivaanrannasta nousee hurja pilvimassa…Kilpajuoksua ajan kanssa!

Intopii, mikset ala järjestämään omenankukkajuhlia?

Meilläkin on jokunen kukka auki. On niitä turhempiakin juhlia:)

illalla käveleskelin “hedelmä tarhassa” ja ihastelin luumun,kirsikan,omenan ja päärynän kukintoja ja ah omenat tuoksui aivan ihanasti. Omenissa on paljon kauniimmat kukinnot kuin muissa hedelmäpuissa. Pörriäisiä vain tuntuu olevan vähän liikenteessä ja tuuminkin että pölytyyköhän kukkaset juurikaan ja sato jää pieneksi. Nyt olisi kukkia tosi paljon ja ukkoskuuroja on luvattu tänne etelään ja kova sade hakkaa kukat pois…

Äsken oli vielä pölyttäjät töissä omenankukissa:)

Toivottavasti tästä näkymästä saa vielä nauttia edes muutaman päivän.

Voi, mikä ihanuus. Meilläkin on siperian metsäomenapuu tulossa kukkaan. Nuppuja on paaaljon, eka kerran, vaikka puu on jo parikymmentä vuotta vanha. Muutama kukka vain on ollut joskus. Jos tulee halloja, mikä on hyvin todennäköistä, niin millä suojaan?? Pitääkö heittää harso koko komeuden päälle? Epäilen, että puu kukkii nyt ennen kuolemaansa.

APUA! Osa mun valkeakuulaan kukista ja nupuista on muuttunut ruskeen oransseiksi : ((((( Mitä ihmettä puulle on käynyt! Tuskin täällä hallaakaan oli viimeyönä… Muissa puissa ei ole sitten kukan kukkaa! Keltaluumussa on 3 nuppua, viimevuonna oli n. 40. Voi ei.

Taas tulee ihan tolkuttomasti kukkia jokaiseen omenapuuhun. Ei olisi väliksi, mutta jos ei ole pölyttäjiä, eipä tule omenoitakaan. Meillä on tosin hyviä pölyttäjiä muutama noista omenapuista, joten ihan varmasti tulee omenoita.