Omena, Malus

Rakentaminen kestää vuosia koska uusimman vartteen pitää kasvaa tarpeeksi pitkäksi (30 cm) ja paksuksi (lyijykynä) jotta siihen voisi lisätä seuraavan. Olosuhteista riippuen noin joka 3. vuosi. Ei minulla ole vasta kuin 3 lajiketta peräkkäin mutta ylärajaa tuskin on jos niin haluaa.

Vaatiipa todella paljon kärsivällisyyttä!


Voihan vietävän pitkäkorvat! Justiinsa toissapäivänä katsoin että pitää käydä laittamassa toinen katiskaverkkorengas omenapuiden ympärille ennen kuin tulee hankikanto ja pupujussit pääsee herkuttelemaan… AARGH tänä aamuna huomasin että toinen nuorista puista oli kaluttu ympäriinsä 20 cm matkalta. Just se parempi, joka jo ekat omputkin teki viime kesänä. Että hatuttaa! Pitäisi TEHDÄ eikä vaan meinata! Nyt mietin että yrittäiskö sillastusta keväällä, onnistuisikohan.

Kannattaa yrittää.

Laita siltoja riittävästi koska kaikki eivät ehkä onnistu. Sillastin viime vuonna myyrän järsimän puun. Vain yksi kuudesta onnistui. Puu oli ainakin vielä syksyllä hengissä.

Jäniksen järsimä on luultavasti helpompi sillastaa koska sillan molemmat päät saa kiinni runkoon.

Pitäisikö viime syksynä istutetut omenapuut (ja muut hedelmäpuut) suojata kevätauringolta jotenkin? Maa on melko hiekkaista ja lunta on vielä noin 30 cm. Omenapuut sijaitsevat talon eteläpuolella aurinkoisessa paikassa.

Ei kai niitä sen kummemmin tarvitse auringolta suojata. Se on ennemminkin havupuiden ja -pensaiden kohdalla tarpeen.

Jos sinulla on rungon ympärille kierrettävät myyräsuojat, ota ne pois heti kun pystyy. Olen myös laittanut pikkupuiden rungon alaosalle jotain varjostusta, sillä yhden omenapuuni rungon alaosan kuori halkeili juuri toisena vuonna istutuksen jälkeen. Luulen, että aurinko oli syynä. Lisäksi yksi syyskesällä istutettu puu rupesi tekemään lehtiä, mutta kuivui sitten. Puutarhuri sanoi, että olisi pitänyt kastella enemmän.

Hyvä, sillä en olisi halunnutkaan sijoittaa suuria summia varjostuskankaisiin :slight_smile: Luin jostakin hedelmäpuukirjasta, että varjostus on tarpeen - muuten pienet puut kuulemma haihduttavat voimakkaasti, mutta eivät saa tilalle vettä jäisestä maasta.

Omenapuun runko kannattaisi suojata auringolta valkaisemalla, esim;

http://www.nicehouse.fi/puutarha/ajankohtaista/omenarun.htm

Niitä runkosuojia ei  muuten kannata poistaa ennen kuin pupuille on riittävästi muuta ruokaa. Jostain syystä niiden mielestä ei välttämättä ole riittävästi silloinkaan, kun maa on jo vihreä ja voikukan lehdet isoja.

En poista runkosuojia luultavasti koko kesänä. Peurankeleet + pikkupuput kävivät viime kesänä näykkimässä joten annan olla.

Omenapuun suojauksessa on useampia vaaroja torjuttavana:

  1. Keväällä auringolta suojaus: aurinko sulattaa kuoren etelän puolelta ja se jäätyy yöllä ja repeää ja kuolee - siksi varjostettava
  2. Jäniksiltä ja myyriltä suojaus: Minulla on katiskaverkkoa rungon ympäri maasta metriin ylös koko ajan.
  3. Tautien torjunta: Runkospiraalit pois heti kun lumi sulanut ettei mikään taudin aiheuttaja pääse piileskelemään sen alla

No löytyihän hyviä syitä :slight_smile: Koskisikos tuo kuoren sulaminen-jäätyminen sitten kaikkia lehtipuita?

Olen nähnyt vaahteroita joissa on etelän puolella kuollut kaarna.

Mutta vanhat omenapuut - läpimitta tyvellä 20cm - ovat jo kasvattaneet niin paksun kaarnan että se eristää riittävästi. Koivut tietenkin ovat valmiiksi valkoisia. Myös päärynä näyttäisi olevan vähemmän altis tällaiselle pakkasvauriolle.

Meidän Valkeakuulas oli vähän vinossa ja arvasin kyllä mistä on kyse kun olen täältä vastaavia juttuja lukenut. Ei ollut kuin suora tappi maassa. Kaikki juuret “hävinneet”

…ja vesimyyrällä kylläinen olo.

Tuossa pari sivua sitten oli juttua sillastuksesta. Olen nähnyt kuvia toimenpiteestä monissa puutarhakirjoissa, mutta en oikein osaa hahmottaa, minkä näköinen tulos on muutaman vuoden kuluttua sillastuksesta. Jos jollakin on kuvaa asiasta, niin olisi tosi mielenkiintoista nähdä.

Meidän nuorimmainen sai tänään 1-v lahjaksi tallinnan päärynäomenan, nyt on jokaisella pojalla oma omenapuu kasvamassa. Nämä lahjat on mielestäni parhaita, sillä on iloa moneksi vuodeksi ja jokaisella kasvaa oma puu pihassa.

Meillä tyttärellä on Maikki-omenapuu, ja pojalle on luvattu oma päärynäpuu.

En oikein tiedä mihin osastoon kysymykseni sopii parhaiten, mutta laitan tänne, koska omenapuiden hyvinvointi on etusijalla. Minulla kasvaa nuorten omenapuiden alla tulppaaneja sekä krookuksia ja mietin, mitä niiden seuraksi laittaisi. Koska puut sijaitsevat hyötytarhassa, jokin syötävä ja monivuotinen yrtti tuntuisi kivalta ajatukselta. Vievätkö yrtit liikaa elinvoimaa puilta? Puut on istutettu viime syksynä. Maa on melko hiekkainen ja paikka suht aurinkoinen.