Viimiset menevät tilheille.
Mä vielä tänään kävelylenkillä noukin puistosta talviomenan pudokkaita kilon verran. Löytyi hyviä vielä, mutta nyt näytti olevan omput puussa jo lähes loppu. Tais olla viimenen kerta kun sain haettua sieltä tänä vuonna omppuja.
Oon nyt tehnyt omenachutheytä kahteen otteeseen, kahdella eri reseptillä. Nää on sellasia mitä annan lahjaksi. Reseptit on kilolle omenaa eli passelisti just menee aina se määrä minkä sieltä oon lenkillä pussiin matkaan noukkinut.
Jee, ei tule tänä vuonna omenia, ainakaan miun pihalle:)
Pirjassa on paljon nuppuja, Valkeakuulaassakin jonkin verran. Jaspissa ja Punakanelissa muutamia nuppuja. Ranger on kukkalakossa.
Täällä on lähes kaikkien pihat valkoisenaan omenan kukkia, paitsi miulla;)
Jos pölyttyvät niin…
Meidän huvituksessa myös hyvin kukkia. Pariin kolmeen vuoteen ei juuri ole omenaa ollut, että kiva juttu jos taas tulisi.
Hyvä omena mutta syöntiaika kovin lyhyt. Pari viikkoa. Varmaan omenasosetta pakkaseen. Marmeladiin pitäisi olla mielummin joku talviomena.
Katsoin jonkin aikaa ja yksi kimalainen mustaherukkapuskassa mutta omenepuussa ei käynyt ketään.
Minun omppupuut vasemmalla Kultainen Kitaika,oikialla koristeomenapuu.
Onkos kokemuksia, jos omenapuu repeää latvasta onko se puun menoa eli kaadetaanko?
Minullakin viikko pari sitten kovassa tuulessa repesi iso raskas (täynnä omenia) oksa pitkälti. Suljasin siihen haavanhoitoainetta ja elän toiveessa,että puu elpyy.
Luin että saksalaiset syö omenasosetta paistettujen perunoiden kanssa. Otan heistä mallia ja Huvituksen omenia olen tätä tarkoitusta varten keitellyt.
Talviomenoista (joita toivon mukaan saan) keittelen vielä myöhemmin omenamarmeladia paahtoleivän päälle.
Kultainen Kitaika,45 omenaa tänä vuonna.
Marmeladi on mielestäni koostumukseltaan kiinteämpää ja valmistuksessa saatetaan käyttää enemmän sokeria.
Eron huomaa jos tekee hilloa taloussokerin kanssa tai vaikkapa hyytelösokerin kanssa.
Kahdesta monihaaraisista, suurista satavuotiaista omenapuista kerätty yli 500kg omenoita. 28 banaanilaatikollista. Mehustamossa puristettu mehuksi. 75 kpl 3 litran pakettia. Siinä mehua kolmelle perheelle.
Vielä on paljon noukittavaa kunhan omenat putoilevat. Onneksi satsasin viime vuonna Gardenian omenan kerääjään. Helppo kerätä.
Tein testihillon intiaanisokerilla. 2 kg siivottuja omppuja, parin sitruunan mehu ja 600g intiaanisokeria. Tuli rapsittua kattilakin, tummaa herkkua. Täytyy tehdä toinenkin satsi. Mitään nestettä en lisänny, oli tosi mehukkaita omppuja.
Valkeasta kuulaasta tein pienen hillon mausteilla vanilja, kaneli ja murukahvi. Aika kivan makuista.
Murukahvia hilloon?
Millaista hilloa tulee omenoista jotka on vielä hieman raakoja? Sain pakkasten pelossa kerättyjä omenoita ja niistä suurin osa liian aikaisin kerättyjä. Pilkoin kattilaan ja nyt mietityttää että tuleeko siitä mitään.
Käytin tuoremehupuristamon palveluita ensimmäistä kertaa elämässäni. 51,5 kg omenoita jalostui 32 litraksi pastöroitua tuoremehua. Aika kirpsakkaa siitä tuli, mutta raikasta. Mehu pakattiin kolmen litran hanallisiin viinipusseihin, joita kelpaa viedä vaikka tuliaisiksi. Mulla on sen verran kallis sähkösopimus, ettei omenoita kannattanut kuivata kuivurissa viipaleina. Hilloa tuli toki tehtyä myös.
Omenapuut aivan täynnä nuppuja.
Lirissä taas syksyllä jos pölytys onnistuu.