Omia kuvia vapaasti: Pihakuvia

Rehevää on karvarin terassilla. :kiss:

Kovasti isoksi on rehahtanut mustilanhortensia parissa vuodessa. :w00t:




Aina väillä tulee näitä ahaa elämyksiä, että voi kun nuo värit ja kasvit passaakin kivasti yhteen. :stuck_out_tongue:
Tätä näkyä olen nyt ihaillut päivittäin keittiön ikkunasta kahvitellessa.

Jotain kukkii tähänkin aikaan kun lämmin aalto kukitti muut niin nopsaan pois….

Rayat siellä rehottaa. Hankala ottaa kuvaa, kun tuntuu, että joka suunnasta näkyy joku rytöläjä :slight_smile:


Pihanurmella nukkui iso siili iltasella. Oli niin oudosti asettuneena, että sen verran piti häiritä, jotta näin onko terve ja pystyykö liikkumaan. Oli ihana seurata, kun kyljellään retkotti ja hengitys oli rauhallista. En ruoki, vaikka haluaisin, luotan, että löytää ravintoa pihoista. Olen paljon poissa, joten kerran sitouduttua ruokintaan, ei sitä voi lopettaa kesän aikana. 
Ihku veijari.













raya,sullon ihana piha.Pääsispä joskus livenä näkemään :pensive:

Räpsin pimeän tullessa, en jaksanut rajailla kuvia.



Kyljelleen meni…

Kaappasin pienen siankärsämön alun viime vuonna tienpielestä.
Luulin keväällä sitä jo pariin otteeseen “rikkaruohoksi” ja meinasin nappaista pois.
Nuppuvaiheessa ajattelin, että tuskin on säilynyt kaunis väri seuraavaan vuoteen, välillä kun maaperäkin vaikuttaa noihin väreihin.
Mutta ei kyllä se sieltä yhtä nättinä ponkaisi kuin viime vuonnakin.


Minullakin oli joskus tuollainen siankärsämö mutta haaleni pikkuhiljaa, joskus vielä näkee sellaisen haalen punertavan kukinnon valkoisten seassa.

Siivosin tämän penkin tänään. Selkä on ollut pian pari viikkoa niin kipeä ettei kumarteleminen ole onnistunut. Lisäksi vanha lonkka- ja säärivaiva. Onneksi sain tuon laitettua, alkaa olemaan melkein kaikki penkit siivottu, ainakin sen verran että riittää. Siemenkasveja on aina poistettavaa kompostiin paljon joka penkissä. Tuossa oli paljon kelloja ja ukonhattua. Laitoin kuorikatetta myös, toivottavasti on helpompi siivota ensi vuonna. Viisi pionia, tumma pärskäjuuri, harrisonin keltaruusu, muutama päivänlilja,  yksi klematis tuella ja punalatva. Kaksi suurta hostaa oikeassa reunassa, kaksi ruusua. siinä myös. yksi niistä Tove Jansson.  Etureunassa on valkoista ahomansikkaa. 




Vanha kamerani suttaa värejä….

Ennen sadetta kävin ottamassa yksittäisiä kuvia. Unikoissa tuskin terälehdet enää ovat kiinni. 



Kukkiihan siellä jokunen, lisää olis tulossa liljat ym. tupakit on vielä pieniä taimia. Myöhään sain laitettua

Muiden pihat niin järjestyksessä ja miulla kaaos;)

Lisää, useassa paikassa, on levinnyt itse siementämällä moneen paikkaan. Tuohon aidan viereen olen niitä istuttanut…