Tuulitunneliin tuulen vaimennus- viritelmän- aloitelma, n.6-7m humala-aitaa, ei vielä oo paljon apua tälle syksylle mutta ehkä jo ens vuonna ja humalan tavat tuntien muutaman vuoden päästä kauhee kiroileminen että kuka hullu on tuohon humalaa istuttanu, bää.
Mutta ajatus on että muutamana syksynä jätän kuolleet versot verkkoon ikäänkuin risuaidaksi, jakkaralta yltää leikkelemään verkon yläreunoista liiat pois eli tasottamaan. Jää nähtäväksi vaimentaako pyörteitä minkä verran.
Miun perennapenkit on yhtä kaaosta.
Pari päivää sitten yksi rouva sanoi, että siun piha onkin luonnontilassa;)
Eihän tuo mikään kaaos ole, Kurppa! Kauniisti kukkii sinulla siinä vaikka mitä.
Meidän takapiha näyttää tällä hetkellä tältä:
Jep, tuo menee ihan täysin uusiksi. Likakaivot siirretään kauemmas ja sitten tehdään erilaista laatoitusta, muuri, kukkapenkkejä, oleilualue ym. Hommaa riittää tässä varmaan useammaksi vuodeksi.
Hennin piha on lupauksia täynnä…
Siinäpä se takapihan kesäloisto on.
Maisemointia.
Tontin kohdalla kadun varrella aidan ja kadun välissä valloilleen ryöstäytyneet vuorimännyt ehostettu uuteen uskoon. Vuorimäntyjen ikä yli 35 vuotta. Ohessa pihlajatkin saivat osansa.
Ai että mitä ihanuuksia on nousemassa maasta siellä!
Näkymä takapihalta
Pääsin pihavierailulle Inkeroisiin.
Upea piha kertakaikkiaan.
Ei ehkä kuvistani niin välity.
Seuraavassa Pellervo lehdessä pitäisi olla paremmin.
Pihavierailukohde Inkeroisissa.
Pyykkitelineellä ei pääse tänä suvena kuivamaan mikään, rankkasateet lyöny mantsurialaisen ihan lyttyyn
Aika kauniita silti ovat yhdessä he.
Oi jestas tuota rayan kukkaloistoa!
Syksyn runsautta parhaimmillaan!
Täällä kaaosmaista;)
Ei ollenkaan kaaosmaista, vaan röyhyävää barokkisuutta!
Kurppa,tuuppa kattomaan meijjän pihalle
Ehkä Suomen upein puutarha Lohjalla. Tunnistatteko?