Omia kuvia vapaasti: Pihakuvia

Hellettä ja kova tuuli.Kyllä on kimalaisilla ja perhosilla kiinnipitämistä,että pysyvät “lautasella”

Nauhuslajista ei mene ihan varmuuteen,mutta epäilisin/muistelisin  Lapinnauhusta. Hankittu reilu 20 v sitten 1 kpl ja sitä on jaettu ja jaettu ja sitä on melkein joka nurkalla ehkä kohta liikaakin. 

Luin juuri ohjeen lapinnauhukselle: “Kukintovarret poistetaan kukinnan päätyttyä ja koko kasvusto leikataan matalaksi syksyllä.” Missään ei sanottu miksi?

Rastas, hyvä kysymys. Itse leikkaan vasta keväisin. Minusta ne on ihan hauskan näköisiä talventörröttäjiä.


Puiden alustaa, pitkä penkki sikinsokin sekasi kesäkukkia, mitä nyt siemeniä sattu löytymään,
ja on siellä muutama siirtolainenkin seassa.


Niinhän siinä sitten kävi, en malttanu olla iskemättä näppejäni tuonne talon kakkos-puolelle, sanotaan kakkos-puoleksi siksi että as.no 2 .n sisäänkäynti on tuolla eli tuo näkyvä seinän pätkä on raja, siitä puuttuu se raja-aita, oli laho ja potkittiin porukalla pois, uutta ootellaan.
Siksi miun piti tunkee hiukan hommiin naapurinki puolelle, kissalapset vahti ikkunasta etten pahojani tee.
Kolmen päivän urakka oli, sateen kans kilpaa touhusin ja välillä sateessakin

18 m tuli pittuutta, lavallinen (70x50l) meni multaa, muutama sata kg kivituhkaa, aikamoinen määrä kasveja, suurin osa omalta puolelta siirretty, uusiakin sain.
Ai, mitäkö istutin, en muista ihan kaikkee mutta esm
3 puuta, 2 Isabellan syreenia (Royalti) , yks keltapylväspihlaja (Autumn Spire)
- haltiankukkia (Sweet Tea, Twilight)
-paljon erilaisia keijunkukkia
- alppiastereita (Happy End)
- marhanliljoja (Gaybird)
- valeangervoa , kuunliljoja
- erilaisia jaloangervoja (esm Fanal, Drum and Bass, Glut , +???
- rotkolemmikkiä (Sea Heart)
- rentoakankaalia (Princess Leia)
-kurjenpolviakin , tiarella
- pieni keltaheisiangervo (Angels Gold)
- pari nauhusta
saattopa olla muutakin
Oli semmonen kunnon extemporee tempaus, rykäsy.
Kakkos-puolihan näkyy tuonne isolle tielle päin ,on kuulunu jo tutuilta kommentteja esimerkiks että nyt näyttää ihan asutulta talolta, ei tartte kurkkia takapihalle eli meijän puolelle, hah.

Upea repäisy, Raya! :heart_eyes:


Tässä on miun iltapäivän kahvittelu-paikka, aamukahvi keinussa, siinä ei voi iltapäivällä istuskella kun aurinko paistaa suoraan kohti, sillon ku paistaa.

Kauniit näkymät. Kyllä kelpaa kahvitella.

Tässä minun terassinäkymät. Kuten näkyy, hieman on vielä kesken… :grin:


Ei näytä kovin ihastuneelta tähän kesään pinkkipimukaan.

kyllähän näin loppu kesästä hämärinä päivinä , pimeinä iltoina jne pääsee valkoset kukat oikeuksiinsa



Maloppi ja helmoissaan kurjenpolvi Laura, maloppi on miun mielestä ihan parhaimpia suorakylvettäviä kesäkukkia, ei mee kukat sateissa ruskeeks mössöks eikä Sylvikään muuta ku töni vähän kallelleen ja kukkii tosi kauan.
Sen viimesen pitemmän sadekauden jälkeen parturoin Lauralta ruskeen kukkamössön pois ja nyt kukkii uudelleen, tuotakaan en oo tienny ennen, oli vaan niin kamalan näkönen että sai saksista, mutta että kukinta uusiks, hyvä tietää.

Onpa upea auringonlasku tänään.

Hortenssiaa …

Kuvailin tänään ja totesin et valkeaa ja pinkkiä pukkoopi…joka nurkasta.

Uusin LIME kanssa väänsi ekat kukat…aika pienet mutta kauniit.

Mustikoiden uusi kotipaikka…kasvit oli ennen ison kuusen varjossa …

On se mieluinen maisema. Eri vuodenaikoina eri näköinen aina.

Myöhäisimmät perennat kukassa; lila pikkuasteri, punaluppio ja kultapallo. Oriental lilja Stargzer aloittaa kukinnan vasta nyt täällä. Onneksi kuitenkin ennen halla-öitä.



Täälläpä on aika paljon synkeämmät värit…

Viime öisen lumisateen jälkeen maisema “melkein neitseellinen” Pidän näistäkin väreistä.