Tänne päädyttiin 2009 helmikuussa monen sattuman summana.
Aluksi en tänne halunnut tulla - nyt en halua täältä ikinä pois. Niin se mieli muuttuu. 
Tontin nimi Onnela kuvaa hyvin sitä olotilaa jonka täältä saan. Ensimmäinen piha jota pääsen muokkaamaan, joten kaikki tehdään kantapään kautta. Ja olenhan mä jotain jo oppinutkin, ehkä. 
Tässä nuoremman pojan Saku vahtimassa meidän satupuuta. Hopeapaju joka vielä joku päivä on iso. Oksilla lentelee perhoset, oksantyngistä löytyy sala-avaimia ja jalokiviä istutettu runkoon. Nyt yritän etsiä pieniä kellon mallisia kelloja roikkumaan oksiin. Ne voisi kilkattaa omaa tarinaansa. Vielä on ollut siinä saralla laiha sato - yhtään en ole löytänyt.
Tämä tönön purusta aloitettiin, samaan paikkaan tuli uusi koti.
(Huomaa tönön nurkalla vihreässä kukkapurkissa ensimmäiset incarvilleat!)
Ihanan luova ote pihanlaittoon, onnea ja menestystä kasvuillesi!
Niin autiota ja tyhjää. Tuntui ettei hommat lopu ikinä eikä koskaan ole valmista. 
Tässä pikku J, joka halusi koko ajan olla mukana auttamassa.
Välillä otti breikkiä ja veti offroadia fillarilla risukossa.
Kovempi kalusto tuli paikalle eikä sen jälkeen ollut enää yhtään siementainta jäljellä.
Hiljakseen alkoi uuttakin nousta. Tämä kuva otettu marraskuussa ja -20°C. Paketti tuli päälle joulukuussa 18. päivä. Silloin oli -32°C, putket jäätyi, varpaat jäätyi, työkalut rikkoontui kylmästä ja lunta alkoi satamaan aivan mielettömästi! Kattopellit laitettiin kelin kanssa kilpaa kiinni eikä lumentulo sitten loppunutkaan vähään aikaan. Koko talvelta on vain muutama hassu pimeä kuva otettuna. Työn, rakentamisen ja lumitöiden jälkeen ei jaksanut kuvailla. Kunhan pääsi johonkin nukkumaan välillä. Keväällä hankien sulettua löytyi niittipyssyä, tikapuita, naulalaatikoita, hanskoja yms. pitkin pihaa. Lumi hautasi tavaroita tehokkaasti.
Tämän näköistä oli keväällä 2010. Mies huokasi, pahin ohi. Meikäläinen näki tässä uuden työmaan, parantumaton sairaus oli iskenyt: puutarhahulluus. 
Kesällä näytti jo tältä. Oikealla näkyy hyvin ilmastoitu vanha jalasmökki, jossa asuttiin rakentamisen ajan. Vesi juoksi siellä ulos ja sisään, kunhan vai jaksoi itse juosta. 
Kevät 2011 ja ensimmäisten kevätkukkien bongaus oli mahtavaa aikaa! Mulla kasvaa jotain! Jotain muutakin kuin rikkiksiä! Jee! 
Pieniä löytöjä silloin, mutta niin ihania. Jotenkin narskut on lisääntyneet parin vuoden aikana, kun tänä keväänä oli narskuja joka paikassa! Tässä oli ennen vain tämä yksi tuppo.
Ja miehelle riitti haasteita. "Kulta, tuo kallionkärki on nyt pahasti tiellä. Voiko sille tehdä jotain?" 
Tämä oli kevään ihanin ylläri. Magnolia stellata kukki täysillä, samoin tänä keväänä.
Ja tässä ylitarkastaja Piritta, jolla kaikki työt ensin hyväksytetään. 
Aluksi kun pihalla ei ollut tarpeeksi kukkasia, tein niitä itse betonista silikonimuotilla ja maalasin kirkkailla väreillä. Syksyn kuura teki niistä vielä kauniimpia.
Lähipellolta ja metsästä löytyy aina lisää inspiraatiota, kun meinaa puhti loppua.
Luonto on kaunis joka vuodenaikana.
Oooh! Mahtava betonikukkanen! Minkä kokoisia ovat?
Tähän lähimetsän puuhun tehtiin solmu vanhemman pojan kanssa 15 vuotta sitten mustikkareissulla.
Nyt siitä on kehittynyt tällainen yksisilmäinen, vaahtosuinen monsteri. 
Alix, kämmenen kokoisia kukkia ovat. Ja lisää vain aioin tehdä kunnes muotit hajoaa. =)
Onnelanemäntä, tosi mukava nähdä teidän uurastuksia ja aikaansaannoksia.
Ula-laa mikä kivikkorinne sulla on etupihalla:) Mitä mahiksia…kaikkeen ihanaan…
Löytyykö paljasta kalliota, muutakin kun mitä kuvassa halotaan? Iso paljas kallionkohta olis super hieno yksityiskohta.
Olet kirjoittanut kivasti, rennolla otteella, ai laik 