Nyt alkoi ihan sydäntä painaa… että kun on perinnepiha, niin taitaa tehdä kauhean erheen haalimalla sinne kaikkea muutakin kuin perinteistä kasvillisuutta. Tulevat polvet vielä kiukuttelevat, niinkuin minäkin menneille, jotka ovat sisätilat modernisoineet…
Minun mielestäni sekä puutarha että talo elävät ja muuttuvat sukupolvien mukana. Eihän tee mitään talolla, jota kukaan ei halua asua tai puutarhalla, jossa kukaan ei viihdy.
Olisi toki hienointa, että perinteen vaalija löytäisi juuri sen perinteisen, mutta kun asunnon valinnassakin on niin monta muuttujaa…
Maatiaiskasvit on mielestäni siitä hyviä ainakin täällä pohjoisempana, että niillä saa puutarhaan kestävän pohjan, jota ei kaikki tuulet tuiverra tai oikein kova pakkastalvi hävitä kokonaan. Kun perusta on luotu, voi alkaa leikitellä aroilla kasveilla - vaikka säät niitä hävittäisivät ei mene koko puutarha.
Museot ja julkiset puutarhat toivottavasti pitävät yllä perinnetaloja ja -tiloja niin ettemme niitä unohtaisi. Jokaisen sukupolven on saatava elää omanlaistaan elämää vanhoissakin taloissa ja puutarhoissa - ne eivät ole museioita:)
Minulla nuo isot maatiaisleimut rötköttää pitkänään sateen vuoksi, mutta nuo uudemmat lajikkeet pysyy vielä pystyssä, eikä pihakaan enää ole ihan perinnepiha kasvien suhteen.
Tuo määritelmä maatiaisesta on aika mielenkiintoinen. Jos maatiaiseksi katsotaan 50 vuoden ikä, niin kotitaloni puutarha on täydellinen maatiaispuutarha, onhan siellä olevat kasvit olleet pihalla sen 50 vuotta ilman talvisuojauksia.
Isoisäni vain perusti puutarhansa melko modernisti sen ajan mittapuun mukaan, eli näitä maatiaisia on sitten alppiruusu, parsa, tuhkapensas, tuija (se pylväsmallinen sellainen) unohtamatta tietenkään mantelipensasta (olisiko kääpiömanteli), alppikärhä ja kiinankärhö (tai siperiankärhö, en ole aivan varma, nyt joitain lajikkeita mainitakseni. Ihan näitä en itse maatiaisiksi luokittelisi, mutta toisaalta, onhan ne ihan erinäköisiä kuin nykyään kaupoista saatavilla olevat vastaavanalaiset lajikkeet, joita on selkeästi jalostettu.
Maatiainen ry kertoo, että heidän mielestään "Tämän päivän maatiaiskasvit valikoituivat viljely- ja koristekasveiksi noin sata vuotta sitten."
Mutta kaipa tässä on yhtä monta tulkintaa kuin on lukijaakin.
Minusta maatiainen on sellainen kasvi, jota kasvoi 1800-1900 lukujen taitteessa tai aiemmin myös talonpoikien pihoilla.
Jossain vaiheessa ajattelin alkavani sellaista pihaa pitämään, mutta roskat. Kyllä sitä saa modernisoituakin vähän, niin talossa kuin puutarhassakin. Harvalla enää olisi edes aikaa asua talossa jossa on ulkovessa, -sauna, kantovesi, puuhella, -lämmitys ja öljy-/pärevalaistus. Saati sitten mielenkiintoa asua sellaisessa.
Eikös varsinainen perinnepiha ole sellainen, johon hankitaan kaikki kasvit, joita saatavilla on? Näinhän niitä pihoja on perinteisesti rakennettu eli kaikki pappilaan saadut uutuudet on mieluusti otettu torppien pihoihin vastaan - ruusut ym. Nykymittapuussa näitä uutuuksia on sitten vähän enemmän…
Lueskelin myös tuota maatiaisen perinnekasvilistaa. ja yllätys yllätys omaltakin pihalta löytyy paljon vanhojen kasvilajeja (talo rakennettu joskus -40 luvulla varmaan), joita en ennemmin olekkaan tavannut. Itse alueelle vasta oikeastaan muuttaneena (Lue: vasta alkanut tarkemmin tönkimään pihan rehuja) on paikallinen “villiintynyt” kasvusto vielä minulle tuntematonta. Kysymyksiä lähinnä herättää (edelleen), että mikä on rikka ja kuka on kukka…
Mutta pikkuhiljaa tässä tutkaillaan, että mitä kaikkea jännittävää se piha sisältääkään (pentti on suureksi avuksi tässä urakassa :)). löytöjä tulee joka kerta, kun lähtee pihan tutkimusmatkalle (liekö olen hätäinen ja huolimaton tutkiskelija…)
Ja maatiaisen kasvilistasta vielä tuumaillakseni, että siinä oli mielestäni kivasti laitettu **** -merkein, että mitä ikäpolvea lajit ovat (yli 20-v vanhoja, yli 50-v.vanhoja… jne.)
Hyvä huomio Valopäältä! Näin siis omalta osaltani luon perinnepihastani edelleenkin perinnepihaa, hankin kaikki (no ei ihan) saatavalla olevat kasvit 
Jo helpotti. Mutta vakavammin, maatiaisiakin uhkaa nykyaika, koska tähän asti niin mutkattomasti terveinä kasvaneet kasvit ovat saaneet tukun uusia murheita: esim.lehtoakileijoja ja rusopäivänliljoja vaanivat nupuntuhoojasääsket, varjo/tiikerin/keisarinliljat menevät kukoille jne. Ja uusien jalosteiden mukana tulevat taudit saattavat alkaa häiritä maatiaisiakin, vastustuskyky niillä on kotoisiin sairauksiin, mutta entä kaikki ulkomaantuliaistaudit ja päälle ilmastonmuutos.
Tosiaankin - nyt rakennettavat pihat voivat olla perinnepihoja 50 - 100 vuoden päästä ja niissä jäljellä olevat kasvitkin voitaneen silloin luokitella jo maatiaiskasveiksi. ;)
Kasvitaudit ja tuholaisetkin ovat osaltaan tulleet uusien kasvien mukana. Liljakukkojen ilmestyminenkin ajoittuu siihen, kun liljoja alettiin enemmän tuomaan maahan. Niiden mukana varmasti tuli osa niistä ja ennen kaikkea niille tuli paljon enemmän sapuskaa, kun erilaisia liljoja alettiin kasvattaa enemmän.
Eihän ne liljakukot aikaisemmin löytäneet korven keskellä olevaa taloa ja sen varjoliljoja, mutta kun nykyään tontit ovat pieniä ja kasveja paljon, niin tuholaiset voivat helposti siirtyä naapuriin, jos entinen kasvusto on syöty.
Minä käytän oppaana Ulla Salo ja Pentti Salo: Pihan perinnekasvit Siinä on jokaisen kasvin kohdalla selostettu milloin on tavattu ensimmäisen kerran Suomessa yms. Tosi ihana kirja. Hiukan olen lipsunut joissain lajikkeissa, mutta totta on, että pikku hiljaa olen luopunut uudemmista lajikkeista ja nostanut uudestaan esiin vanhoja lajikkeita.
kuunari, jos saat jostain käsiisi puutarhakirjoja 1900-luvun alusta tai alkuvuosikymmeniltä, niin huomaat, että kaikki listasi kasvit ovat olleet Suomessa jo silloin. On valtava määrä kasveja, jotka ovat välillä menneet unholaan ja pois muodista ja nyt niitä tuodaan muka “uutuuksina”. Osa valitettavasti pilalle jalostettuina sellaisina, mutta kuitenkin.
Meille on tulossa vanha pihapiiri, jonka olemassaolevat kukat taitavat olla noita perinteisiä perennoja. Itse mietin kovasti miten minun pitäisi suhtautua semmoiseen 15m-25m kieloja. Toisaalta ne ovat minusta kauniita, toisaalta hirvittää niiden myrkyllisyys (varsinkin marjojen) kun suvussa on pieniä lapsia ja lisää tulossa… Ne kun ovat vielä paraatipaikalla keskellä pihaa vanhan talon juurella. Mitä mieltä olette? Kannattaako siirtää vai hävittää (perustelut)? Paikalleen ne eivät voi jäädä, koska pihan kallistukset uuden talon takia tulevat muokkaamaan pihan keskusalueen ihan uusiksi. Lisäksi en halua kastella vanhan talon perustuksia, vaikka se purku-uhan alla onkin.
Anna kielojen kasvaa. Meillä on isovanhempien mökillä kieloja (metsäinen paikka ja ikivanha torppa) ja omassa pihassa kieloja.
Monta pientä lasta on ollut itsellä ja ystävillä ja sukulaisilla eikä niitä kukaan ole syönyt.
Kyllä lapsille voi opettaa jo pienenä mikä on myrkyllinen kasvi ja ettei niihin kosketa.
Eli siirrä parempaan paikkaan vain.
Samaa mieltä kuin R&T, lapset oppii kyllä. Omassa pihassa kielot on saaneet olla rauhassa kun vaan on lapsille selittänyt että niistä tulee kipeäksi.
Samaa mieltä myrkkykasveista - niin kauan kun lapsi voisi niitä suuhunsa laittaa, hän on tarkan valvonnan alaisena ja sitten, kun valvonta vähenee lapsi jo ymmärtää että suuhun laitetaan vaan semmoisia juttuja mille on lupa annettu:)
Vaan minäpä annoin luvan syödä raparperinlehteä - onneksi eivät syöneet kuin maistiaisen, koska siinä on kuulemma tappavan myrkyllinen määrä sitä oksaalihappoa! Luulin, että kai sitäkin voi, kun kerran varttakin syödään… Eli kannattaa aina varmistaa itsekin eikä vain tehdä päätelmiä:)
Kieloistahan voi napsia marjat pois jo vihreänä lasten kanssa porukalla kaiken varalta, kun kimpassa kerää ja myrkkymarjoista puhuu jää homma paremmin mieleen... Ehkei jokaisesta kukinnosta marjoja edes tulekaan? Niittyleinikki, raparperin lehdet, vihreät perunat ja vihreät tomaatitkin ovat myrkyllisiä, ei kaikkea kuitenkaan saa karsittua ympäristöstä. Kauneimmat ja houkuttelevimman näköiset myrkylliset kannattaa opettaa tuntemaan.
On paljon muitakin myrkyllisiä kasveja. Jos kaikki myrkylliset siirtää omasta pihasta pois, eivät lapset välttämättä opi että kaikkea ei saa syödä, ja saattavat sitten jossain muualla pihassa/metsässä tms. syödä jotain. Kyllä lapset hyvin oppivat. Ja kielothan voi toki siirtää jonnekin vähän kauemmas, yhteen paikkaan, niin on helpompi vahtiakin lapsia. Esimerkiksi sinne ruusujen alle, siellähän on piikit estämässä muksujen menoa.
Tuota ruusujen alustaa mie oon vähän miettinytkin yhtenä vaihtoehtona kieloille. Ittekin nimittäin aattelin, että ne tenavat ei viittis niin paljon kiinnostua kieloista, jos ruusut on vaarassa pistää. Lähinnä mietin miten siinä tapauksessa rajaisin tuon penkin. Meinaan vaan, että en haluais tuon kielon hirveenä leviävän enää laajemmalle alueelle, jotta voin kehitellä muita perennapenkkejä. Nurmikonkin soisin pitäväni nurmikkona enkä kielopenkkinä =).
Pysyisiköhän sekin sillä leikkurilla aisoissa? Hieno kyllä tulisi, jos onnistuisi
Tavis kieloa ei kannata kukkapenkkin istuttaa! Sain pari vuotta sitten naapurilta “jalokieloa” (ei ollut) ja pelkäämpä pahoin,että joudun mylläämään koko penkin(hups!-istutusalueen:() jos aion päästä siitä eroon!
Kielo leviää maajuurillaan,saattaapi olla että tiheä ruohonleikkurilla ajaminen toimii…tai sit ei!