Itseäni kiinnostava aihe on tämä pihan kokonaisvaltainen teema joka on vanhojen, suomalaisten perinnekasvien suojelu ja kasvattaminen.
Olen vuosia pitänyt tätä "aatetta" takaraivossani kun pihaa on rakenneltu. Orjallisesti en tietenkään, mutta kuitenkin se on ollut runko ja johtotähti, että kasvit jotenkin sopivat miljööseen ja rakennuksiin, menestymisestä ja elossapysymisestä nyt puhumattakaan.
Lainasin kirjastosta kirjan "Palavarakkaus ja särkynyt sydän", Tekijät: Pentti Alanko - Pirkko Kahila.
Kovin miellyttävästi yllätyin, kun huomasin sivu sivulta että onnistuttu on! On minulla sellaisiakin joita ei suositella tämän kirjan mukaan (kuten vanha ruotsalainen pylväshaapa) mutta ne poikkaukset vain vahvistavat säännön. Aivan muutama perinneperenna puuttuu, samoin pari pensasta ja puuta vielä niin...
Tämän otsikon perustamisen taka-ajatuksena on, että mitäs jos me puutarhanettiläiset kävisimme läpi näitä perinteisiä perennoja, puita ja pensaita, jotka kuitenkin ovat parhaita muodostamaan jokaisen puutarhan selkärangan.
Kuvat ja taimenvaihdot olisivat kovin kiinnostavia!
Minulla oli pitkään samanlainen idea takaraivossani. Mutta niinpä vaan on sekaan tullut moderneja häiriköitä… Ja jotkut maatiaiset ovat liikaa leviävinä väistyneet takavasemmalle. Mikä toisaalta harmittaa kovasti.
Minäkin pidän kovasti maatiaisperennoista, kaikista vahvoista ja perisuomalaisista kasveista. Juhannuksena juuri rahtasin äitini kesähuvilalta, jossa aikoinaan on ollut palkattu puutarhurikin kaikenmoista perennaa ja pensasta. Mukaan tarttui juurivesoja kriikunoista, kirskikkapuista, valamonruususta, suviruususta sekä lumipallopensaasta. Sitten kaivoin mukaani valkoista ja punaista varjoliljaa, köynnöshortensiaa, keltaista vattua, lehtoakileijaa, harmaamalvikkia ja ritarinkannusta. Oksia katkoin hopeapajusta, kirjokanukasta, koiranheisistä, pähkinäpensaasta sekä piippuköynnöksestä pistokaslisäyksen toivossa… Talonpojanpioneja ja jalopioneja jäin himoitsemaan, uskaltaisikohan niitä jakaa?
Kyllä uskaltaa jakaa. Elo-syyskuu on hyvä aika niiden jakamiseen. Vanhat pionit voivat sitten olla todella syvällä. Kaiva käsin varovasti ensin ympäriltä multaa pois niin paljon,että pääset “tuntemaan” niiden juuriston. Mahdollisimman ehjänä ison multapaakun kanssa “kappale” ja vanhalle hiekkaa ja hyvää multaa tyhjään koloon. Talveksi vielä vähäsen havuja päälle. Uuden jakopalan kanssa on tärkeää sen istutus,ettei tule liian syvälle,en myöskään laittaisi mitään lannoitetta enää syksyllä pioneille,hiekkaa juuristolle ja havuja päälle. (Älä peitä liian aikaisin,ettei tule hometta,vasta sitten kun maa alkaa jäätymään)
Olikohan tämän ketjun idea listata näitä perinneperonnoja ja -kasveja?Minuakin kiinnostaisi hirmuisesti kaikki nämä perinteiset kasvit,mutta kun tieto loppuu särkyneeneeseen sydämeen ja tarhakurjenmiekkaan,niin on vähän vaikea päästä edes alkuun!
Luetteloisittekö te “tietäjät” lisää?Luulen että perinnekasveja ovat (korjatkaa jos menee metsään!!) :
-ukonhatut
-päivänliljat
-talonpoikaispioni ( vai onko tarhapionin nimellä?)
-särkynytsydän
-tarhakurjenmiekat
-kellokukat
-valmut
-neilikat
-rohtosuopayrtti
-lehtoakileijat
-päivänkakkarat
-sipulikasvit (narsissi,tulppaani,krookus,skilla jne ?? )
-sormustinkukka
-lehtosinilatva
-tädykkeet
Kait pihasyreeni,juhannusruusu (+muut vanhat pensasruusut),pihajasmike menee perinne-listalle?Lisäksi tietysti hedelmät ja marjat oletan?
Ihana aihepiiri. Toinen hyvä kirja on Ulla ja Pertti Salon Pihan perinnekasvit. Siinä on ihan oma luku lemppareistani yrteistä. 
Kun lukee tuon kirjan kasvilistoja, jää kyllä ihmettelemään, miten perinnekasvi määritellään.
Itärannan lista on oikein “peruskamaa”. Lisäisin kultapallon, varjoliljat, tiikerililjat, maatiaisasterit, harmaamalvikit, myskimalvat, syysleimut…
Alanko-Kahila “Palava rakkaus ja särkynyt sydän”
hyvää peruskirjallisuutta aiheesta
luulen, että monet meistä kasvattelevat tulevaisuuden “maatiaisia”
Niinpä tietenkin!Asterit,kultapallo,leimut,liljat ja malvat!Kiitos!
Ja kiitos kirjavinkistä,olisikohan aihetta hankkia kirja itsellekin…Kirjastosta jos hakee,niin saan maksaa myöhästymissakkoja kirjan hinnan verran… ;-D
Aihe kiinnostaa siksi,että taloröttelömme,kuten koko asuinalueemmekin,on rakennettu pääasiassa sotien välissä ja mielestäni tänne sopivat just nuo perinnekasvit.Olen aina pitänyt muutenkin niistä enemmän kuin pitkälle jalostetuista kasveista.Toki pari poikkeusta vahvistaa säännön ;-D
Lueskelin mökillä taas tuota Alangon ja Kahilan kirjaa. Pieni yllätys oli, että salkoruusu on perinnekasvi, vieläpä vanhimmasta päästä täällä kasvatettuja kasveja muistaakseni.
Minulla on myös tuo Salojen kirja, ja koitan kartuttaa myös perinnekasvivalikoimaa muiden kasvien ohessa. Näitä kasveja en halua ostaa mistään taimistolta, vaan koitan nimenomaan saada niitä, ja mielellään sellaisesta paikasta että niillä on joku tarina. Aarteitani ovat tällähetkellä köynnösukonhattu, köynnöspinaatti, mustakoiranköynnös, mummolasta tuotu aitoukonhattu ja pioni, sormustinkukkia saisi tulla lisää, samoin palavaa rakkautta jota nyt on punaisena ja valkoisena. Olen saanut luvan hakea kukkia muutamien autiotalojen pihoista, ja niissä on juuri se vanhanajan tunnelma, vielä kun joku kertoisi ne tarinat!
Lisäisin listaan: tarha-alpin, tarhatyräkki, karhunköynnös(ruukussa mukavampi kuin maassa...), humala, rohtosuopayrtti, vuorikaunokki, suomenröyhytatar, erilaiset vuokot, lehtoakileija, mooseksenpalavapensas, jne.
Maatiaisen sivuilta saa siemeniä ja "pieniä tarinoita" niihin liittyen, kannattaa tutustua!
Mielenkiintoinen aihe ja löytyi ihan sattumalta näin aamutuimaan ! Lisäisin listaan ruskoliljan ja kevätvuohenjuuren. Tämän vuoden viherpihan ensimmäisissä numeroissa on asiaan liittyvä juttusarja, kannattaa lukea !
Tämä palstapa on ollut pitkään hissukseen…
Itse olen tykästynyt maatiaisperennoihin niiden varman talven yli säilymisen toivossa. Nämä “nykyajan” kehitelmät ja jalostukset menevät kaikessa kirjavuudessaan omien mieltymysteni ohi. Eri lajeja en ole juurikaan ostanut, vaan aina sopivan tilaisuuden tullen olen käsi ojossa kysymässä, josko pienen palan saisin (hirveetä kerjuuta tää mun elo heh 
)
Syystä tai toisesta mielestäni on kuitenkin kiva kun kasvilla on joku tausta tai tarina, mistä se on minulle tullut. Ja maatiaslajilistoja tutkiskellessani sain ilokseni huomata, että listahan on aika pitkä ja kattava loppuviimeksi. Mietin että minkä perusteella maatiaiseksi määrittelyn saa? Kuinka vanha ja Suomen oloissa menestyvä/ suosittu laji moisen “tittelin” saa?
Minustakin vanhoissa kasveissa on kiinnostavaa niiden “henkilökohtaiset” tarinat. Niistä vanhoista kasveista, joita olen isoäitini istuttamien lisäksi saanut, olen aina kysellyt vähän sukujuuria. Ihania pikku tarinoita <3
Onkohan olemassakaan mitään virallista maatiaiskasvilistaa? “Palava rakkaus ja särkynytsydän” -kirjassa ei mainittu asiasta mitään. Katselin myös Maatiainen Ry:n sivuja, siellä oli vain maininta, että joka vuosi valitaan vuoden maatiaiskasvi. Kasviluokitusta ajatellen, maatiaisen pitäisi periaatteessa olla vain jokin lajike tietystä kasvista, vai kuinka? Onko maatiainen sittenkin enemmän käsite kasville, jota on kauan aikaa kasvatettu puutarhoissa ja joka on helppohoitonen ja kestävä?
Tarkoittaisko se maatiainen jalostamatonta lajia mitä juuri on viljelty suomessa jo aikoja, niinkuin LEHTOakileija ja LEHTOängelmä jne.
Mää tykkään perinnekasveista ja maatiaisista siksikin kun ne minusta sopivat täydellisesti vanhan rintamamiestalon pihapiiriin. Suorastaan jopa kuuluvat sinne.
Sinänsä hyvä selitys olisi tuo jalostamattomuus. Toisaalta kun ostaa jonkin ns. maatiaisen kauppataimena, voipi olla, että se ei ollenkaan ole ominaisuuksiltaan perinteisen jakopalana kiertäneen veroista. Mistähän sekin johtuu? Kirjallisuudessa näkee sanottavan perinnekasveista tällaisia juttuja: “vanhat kannat lisättävä kasvullisesti” “vanhat kotimaiset kannat tuontitaimia terveempiä”, “perinteiset kannat lajiaidoimpia”
Saattaa olla, että tämä on unennäköä, mutta jostakin muistan lukeneeni, että maatiaiskasviksi voidaan määritellä sellaiset koristekasvit, jotka ovat olleet viljelyssä 1950 luvulla.
Kuulostaa aika loivalta ajanmääreeltä, kyllähän 50-luvulla oli jo puutarhat kasveja täynnä. Siis muutakin kuin pataanpantavia 
Ei tuolle maatiaiskasville ole olemassa mitään ihan ehdotonta määritelmää sen enempää iän, kuin jalostamattomuudenkaan suhteen.
Pentti Alanko on kuitenkin pitänyt jonkinlaisena ohjeellisena ikänä kasveille vähintään 50 vuoden menestymistä Suomessa ilman suurempaa vaivannäköä kasvin suojaukseen. Silloin se on joutunut kokemaan kotimaisen ilmaston monet vaihtelut ja osoittanut kestävyytensä, jos vielä on hengissä.
Pentti Alanko on asiasta kirjoitellut Maatiainen -lehteen ja myös Omakotiliiton lehdessä oli jokin aika sitten asiasta artikkeli.
Maatiaiskasvi ei myöskään välttämättä ole mikään jalostamaton luonnonkasvi, mutta kuitenkin vähemmän jalostettu, kuin nykyiset kauppalajikkeet. Ja sitä voidaan ihan hyvin lisätä myöskin siemenistä, joita Maatiaisen jäsenet keräävät omista puutarhakasveistaan ja joita Maatiainen yhdistyksenä pyrkii levittämään uusillekin puutarhaharratajille. Vapaasti risteytymällä on syntynyt monia hienoja uusia maatiaiskasveja, mutta paljon noita toki on levitetty jakamallakin naapurilta toiselle.
“Varsinaisia maatiaisia ovat kotimaiset luonnonkasvit, jotka ovat kasvaneet Suomessa ehkä jo ennen ihmisten saapumista tänne.” (hehheh)
Perinnekasvit, vanhat kasvit, pääsääntöisesti vanhat jalostamattomat lajikkeet, joita on kaikissa puutarhakasviryhmissä, myös hyötykasvit, huonekasvit.
Heh, enpä ole ajatellutkaan määritelmää maatiaiselle - olen vaan ajatellut, että ne ovat vähemmän jalostettuja ja jo pitkään Suomen oloissa puutarhakasveina pärjänneitä vanhojen puutarhojen peruskasveja:)