Aina vaihdan perunan paikkaa kasvimaalla joka vuosi niin kuin kaikkien muidenkin kasvattamieni vihannesten ja juuresten.
Laitoin savimaalle perunat ja kun ei multaukseen savi enää taipunut, multasinkin kottikärryllisellä karhunsammal/kanerva metsämaata ylösalaisin. Voi miten oli sileitä, suuria ja pyöreitä perunoita. Sammaltuppaita vaan nostelin sivuun ja poimin, ei likaantuneet kynnenaluset ja potagerin reunalla istuskelin. Kaikki kasteluvesi oli jäänyt savipoteroon ja imeytynyt sammaleisiin samoin kuivan kesän vähäiset sateetkin pysyivät tallessa.
Sadekesänä olisi käynyt toisin
Valtsu, kuulostaa aivan ihanalta!
Minulle opetettiin tänään koulussa että luomuperuna kerää enemmän toxineja kuin tehotuotettu… Ja etenkään luomu-uusiaperunoita ei pitäisi syödä. Näin sanoi ope 
mistä niitä toksiineja tulee, jos ei kasvata jätevesilietteiden kompostilla? Puhdas maa, puhdas kasvi…
Kiinnostais kanssa kukkaistätsyn opettajan perustelut väitteelleen.
Enpä ole hullumpaa kuullut!
Tästä anti-luomu-ilmiöstä tonne sitä-sun-tätään jo kirjottelin, kun en viitsinyt vuodatustani pistää tähän peruna-ketjuun (kun koskee muitakin kasveja kuin vain perunaa) :).
Täällä oli maakuntalehdessä (ILKKA) LUOMUSTA, että on hyvin ravinne- ja hivenaineköyhää. Varsinkin tärkeä seleeni puuttu lähes täysin, mutta keinolannoitteessa sitä on. Kuinkahan minun perunani, kun olen lannoittanut aaltojen tuomalla rakkolevällä? Eikös merivedessä pitäisi olla kaikki hivenaineet ja sitten siirtyvät myös kasveihin?
on totta, että luomuguru Ilmari Schepel on sanonut, että luomuviljely kannattaa aloittaa raakalla glyfosaatti-ruiskutuksella, sen jälkeen jo pärjää juolavehnän kanssa…
Ja että luomuviljely ei olisi mahdollista Suomessa, ellei yli 60 vuotta olisi maaperään haudattu runsasfosforista lannoitetta (lantaa), joka kuluu sieltä varsin hitaasti, samassa ajassa.
Itse olen viljellyt aarin palaa 4 vuoden kierrossa, eli perunakin on kiertänyt muiden viljelykasvien kanssa. Ei keräänny jäämät, ja kaikki ravinteet tulee käyttöön kun vuorotellen kasvattaa isojuurisia ja pienijuurisia, vähä-ja suursyömäreitä.
Kyllähän kaikessa viljelyssä,niin myös luomussa, maata on lannoitettava,jos satoa meinaa useampia vuosia korjata samalta alueelta. Lannoittamisessa on sitten vaan kysymys siitä, että miten ja millä.
Ja kyllä me yhden perheen kasvimaan (3 aaria kasvimaata ja 1,5 aaria mansikkamaata) pystyimme perustamaan aivan juolavehnäpeltoon ja siis selättämään juolavehnän ihan ilman myrkkyjä. Nykyisin se on voikukka, jota eniten kitketään. Aluksi oli vain juolavehnää ja voikukkaa ei ollenkaan.
Schepel nyt puhuikin luomu-peltoviljelystä, esim. hehtaarikaupalla vihanneksia tai viljaa…
Mä käytin aikoinaan hanhia putsaamaan voikukantaimia pellonlaidan kasvimaasta, se kun on niiden herkkua. Pelloilta lenteli siemeniä, jotka itivät sankaksi matoksi. Loppusyksystä söivät kyllä jo porkkanoitakin kun voikukat oli rapsittu…
Aivan, ja monesti varmaan luomuviljelyyn siirtyvä viljelijä aloittaa pelloilta, jotka ovat aiemmin olleet ns. tavallisessa viljelyssä myrkkyineen.
Minun isoisäni vielä kuokki käsin suon pelloksi…
kyllä ovat ehdasti luomut melkein vielä uudetperunat jauhoisia = tärkkelyspitoisia. vaikka kuinka pienellä lämmöllä höyryssä kypsentää niin kuori on halki melkein jokaisessa. - mutta ovat sitten kyllä hyviäkin ihan keitinperunoina ja huomenna voissa paistettuina entistä “hyvempiä”
Itse minäkin olen rautakangella ja lapiolla puutarhamaani raivannut vuodesta 1987 lähtien. Joka vuosi hiukan lisää. Kantokasa talon vieressä on jo aika korkea.Se on kovaa hommaa!
Oikein säälittää, kun näkee asuinrakennusalueita perustettavan vanhoille pelloille… menee siinä hyvä viljelysmaa ja menneiden sukupolvien työ hukkaan. Vaikka onhan siinä sitten asujille hyvä puutarhamaa valmiina, jos sitä pintaa ei ole kuorittu pois.
Jauhoisia ovat minunkin luomuperunani, varsinkin van Coch-lajike (tulikohan oikein). Timo ei ole jauhoinen, ja vaikka se on aikainen lajike, se kestää meillä kellarissa aivan hyvänä kevääseen saakka. Ei siis oikeastaan tarvitsisi kasvattaa muita lajikkeita, mutta on se kuitenkin niin mielenkiintoista, että lajikkeita on aika monta. Kolme niistä on ollut siemenestä lähteneitä. Nyt niitä on kaksi jäljellä.
Vaimo kiltteyttään nosti tänä vuonna perunan, kun minulla oli niin paljon muita kiireitä rakentamisen kanssa. Sattui vain niin, että nämä kaksi omaa lajiketta sekoittuivat vahingossa kahteen muuhun “virallisen” lajikkeeseen.Ne ovat nyt kellarissa sekaisin ja esim. Ellakka ja “punainen säilyvä” ovat ulkomuodollisesti niin lähellä toisiaan, että niiden erotteleminen on melko mahdotonta.
Teenkin nyt niin, että käyn perunamaalla vielä kuokkimassa, jos mahdollisesti sinne olisi vielä jäänyt mukuloita huomaamatta, ja aloitan niistä lajikkeiden lisäyksen uudelleen. 
Juuri vastakeitetyt perunat ovatkin herkkua. Tänään niitä syötiin sinivalmuskasta tehdyn sienikastikkeen kanssa ja namia olivat.
Sinivalmuskaa kasvaa lehtikompostin kupeessa, ja eivät ole olleet pakkasista moksiskaan. Myöhästyttiin vain niiden sadonkorjuussa, kun toukka oli ehtinyt ensin. Saatiin sentään muutama paistinpannulle ja kyllä oli hyvää. Vain sipulia, suolaa, ja hiukan pippuria sekaan, ja tietysti vähän kermaa…
Salaisuus taitaa kuitenkin olla siinä, että sienet paistetaan ensin nesteen haihduttamiseksi, ja sitten vasta lisätään sipuli ja rasva.Näin tulee maukkaampaa, suorastaa makeaa…
Sienten pitää tietysti silloin olla sellaisia, joita voi ryöppäämättä syödä.
Loput keitetyistä perunoista paistetaan huomenna sipulin kanssa, ja todella, ei uskoisi kuinka hyviä ne paistettunakin ovat. Varsinkin tämän kainuulaisen ryvässipulin kanssa, joka on maultaan oikein väkevää, eli “ärmättiä” kuten täällä sanotaan.
Siikli on se paras peruna. paisettuna voittaa ranskalaisenkin.
Timo on hiukan aikaisempi, mutta se ei maistu millekään,kun siiklit on sopivan kokoisia.
Sä oot Siiklii mun sylissäin, kuin lämmin vesi joka lainehtii… Jukka poikakin jo sen tietää! Vaan kuka siteerasi ekana täällä siikli sanoituksella?? On jäänyt mulle soimaan siiklii