Niin, ja jos siihen penkkiin tulee korotus, sen päälle ajattelin jotain laskeutuvaa kalliokasvia. Antakaa vinkkejä, esittäkää hyviä ideoita.
- serbiankuusi
- marjakuusi
- juhannusruusu
- likusterisyreeni
- sinikuusama
- omenapuu ''Pirja''
- herukoita
- pilvikirsikka
- tuija
- keijuangervo
- tuivio
- kärhö
- aronia
- mongolianvaahtera
- koreanpihta
- pensashanhikki
- syyshortensia
- kaunokuusama
- pihajasmike
- pallohortensia
A. vuorenkilpi
B. punatähkä
C. sormivaleangervo
D. mansikka
E. rönsytiarella
F. valtikkanauhus
G. kevätkaihonkukka
H. esikkoja
I. jaloangervoja
J. päivänliljoja
K. kesäpikkusydän
Ok, siis yllä olevan alustavan suunnitelman olen systerin tulevalle pihalle piirrellyt.
Tietoja: etelä on vasemmalla, ja talon vieressä olevien serbiankuusten varjona on naapuritalo. Pilvikirsikka on sijoitettu nii, että koko se on talonkorkuista ikkunaa suoraan vasta päätä. Ja tuo kärhöalue en tarjoitus toteuttaa ylläolevasti ja niin, että köynnökset osittain könyävät juhannusruusun läpi ja yli.
Kaiken a ja o on helppohoitoisuus ja jatkuva kukinta ja se, että tenavat saavat ravata suht vapaasti läpi puskien. Marjakuusen lisäksi ei hirveitä myrkkyjä esiinny.
Mielipiteitä, ehdotuksia? Tontti on siis II vyöhykkeellä ja 950 neliötä...
etupihalla vasemmalla on siis marjakuusi ja niitä keijuangervoja, ei oikein erotu...
Saako tuosta mitään tolkkua?
Huisa, piirroksistasi ja kuvistasi saa tosi hyvän tolkun! Minusta myös kasvilistasi on siksikin kiva, kun siinä ovat lähes kaikki lempikasvini, jotka ovat kestäneet kuivaa ja heikkoa kasvualustaa.
huisa, sinun suunnitelmasi näyttää tosi hyvältä! Tykkään siitä että istutusalueet ovat reiluja ja muodostavat pihalle tuollaisen mukavan "pesän"
Kasvit sopivat varmasti vähän aloittelevammallekin viherpeukalolle koska minäkin ne tunnistan
Minua viehättää myös se että laatoitukset ovat suoraviivaisia kun taas istutukset kaartuilevat luonnollisen oloisesti... Enpä osaa mitään muutosta ehdottaa. Onko pihassa pyykinkuivaus paikka?
Keväinen tervehdys kaikille! Olen ihan ‘‘vihreä’’ täällä, joten jospa joukkoon mahtuisin. Meillä on pihaurakka edessä. Muutimme omakotitaloon jossa pihamaat ovat olleet oman onnensa nojassa muutamia vuosia. Nyt pitäisi sitten saada jotain nättiä aikaiseksi. Tontilla on kalliota (tasainen ylöspäin nouseva) ja hoitamatonta muuta aluetta. Olisiko vinkkejä mitä kasveja kannattaisi laitella? Mitkä kestäisivät varjoa ja osa kun on kuivaa maata.
Hyvältä näyttää mitä olen täällä muiden pihoja ja suunnitteluja katsellut. Jospa minäkin jossain vaiheessa voin sitten laitella kuvia ja saada vaikka vinkkejä lisää.
Kuivalle kalliollehan voisi istuttaa ihan puolukkaa aluskasviksi ja sen kaveriksi vaikka kanervaa, maksaruohoja, sammalleimuaja syvempään multaan arovuokkoa..
Pensaista vaikkapa hernepensaat ovat vaatimattomia ja viihtyvä kuivassakin maassa samoin kuin kanukat muistaakseni
Juu, pyykinkuivauspaikka tulee tuonne vajaa kuvaavan pienemmän suorakaiteen yläpuolelle. Grillauspaikka hakee vielä paikkaansa. Kasvivalinnat ovat tietoisen simppelejä, että kasvi kun kasvi löytyy suhteellisen helposti myymälöiden perusvalikoimasta. Eivät ole viherpeukkuja nuo viljelijät, ei.
Ninsku, Sand ja minä olemme innokkaita variksenmarjan puolestapuhujia! Tosi kuivilla kohti sitä ja sianpuolukkaa, kanervakin on kivaa, eikä yhtään roikalemaista, jos sen saksii jonkun vuoden välein matalammaksi, niin että se muodostaa pörheän kukkivan kerroksen.
Itse menisin luontoon ja katsoisin minkälaisia kasveja kasvaa
samantyyppisillä paikoilla (nyt tarkemmat huomaavat, että Lentävän
puutarhurin opit on sisäistetty).
Hmmm. kääpiövuorimäntyjä syvämultaisempaan kohtaan, ja kuten edellisetkin ovat maininneet maksaruohoista löytyy laatuja joka makuun...
Mehipartakin on aivan ihana tälläisinä suurina pintoina. Kuva Oulun kasvitieteellisestä.
Toistan vanhaa hokemaa(ni) Ninskulle: Kun muuttaa olevaan puutarhaan, vaikka ensinäkemältä hoitamattomaankin, ei pidä liikaa hosua ja tehdä nopeita muutoksia, puunkaatoja ja varsinkaan suoria linjoja, ennen kuin pihan kokonaisolemus kesän ja vuodenaikojen vaihteluissa tulee ilmi. Maaperän olosuhteet, auringonpaiste väärässä paikassa, kokonaiskäytettävyys jne. nousevat ongelmina esiin liian nopeissa muutoksissa. Omien innostusten aiheiden minä itse todella tiedän muuttuvan ylen aikaa, joten peruspiha kannattaa pitää ns. yleisesti hyväksytyllä linjalla siihen saakka, kunnes oma näkemys muuttuu lopulta johonkin tiettyyn suuntaan.
Perusperiaatteita, jotka minusta kannattaa yrittää muistaa ovat ainakin: Luontoa kunnioittava puutarhanhoito, naapurien huomioiminen, oman pihan merkitys maisemassa, maaperän olosuhteiden mukainen kokonaissuunnittelu (poikkeukset vaativat paljon työtä ja rahaa), jatkuvasti käytetyt tiet ja polut pihassa kannattaa jotenkin päällystää tai rajata, piharojuille on oltava jokin paikka, sadevettä kannattaa hyödyntää kastelussa, pihalta ei ole järkeä viedä haravointituotteita kaatopaikalle vaan kannattaa kompostoida tai pintakattaa, pakollisille tekniikoille on varattava tilansa, suorien linjojen tyypit ja kaarevien tai epämääräismuotojen linjojen tyypit ovat erilaisia persoonia - ei kannata verrata omaansa muiden pihoihin muuten, kuin ideoita napsimalla
Niin ja tärkein meinasi unehtua: Hintakysymys! Puutarhaa voi todella tehdä hyvinkin vähin rahoin. Perennoja, pensaita ja puita voi lisätä ja jakaa itse. Niitä saa myös tutuilta, naapureilta sekä meiltä keskustelijoilta. Kaikkein kalleinta toiminta on, jos piha perustuu joka kesä erikseen ostettaviin yksivuotisiin kesäkukkiin tai kokonaiskattamiseen erikoiskiveyksin.
Kiitos kaikille vinkeistä ja neuvoista vihreälle pihan hoitajalle. Pikkuhiljaa tässä olis tarkotus saada pihaa kuntoon. Piha on todella kauheassa kunnossa… vuosiin ei ole nurmialueita hoidettu —> seurauksena että sammal on vallannut suurimman osan nurmialueista. Oksia on kerätty yhteen tai oikeestaan kolmeen kasaan, puita on siellä täällä ja kaikkea muuta mitä voi vain kuvitella löytyvän pihasta. No ei kait kyl ihan jokapaikassa pullon korkkeja ja rikkinäisiä pulloja löydy… ehjillä pulloilla meinasin pari ruusun tainta hommata… :)Laitan kuvia tähän kun saan jotain edistystä aikaiseksi… aatteella ennen ja jälkeen. Kaikki vinkit ja neuvot on tervetulleita.
Meillä on 70 -luvulla rakennettu omakotitalon piha, alun perin savimaalle perustettu. Pihassa on tällä hetkellä niin-ja-näin -kuntoista nurmikkoa, herukkapensaita, kesakoitunut kasvimaa, rikkaruohoa puskeva mansikkamaa, joitain vanhoja perennapenkkejä, kaksi isoa sireeniä, muutamia koivuja ja versoa pukkaava pihlajankanto. Routa puskee näin keväisin autopaikan mutkille, samoin takapihan minikokoisen kivetyn terassin edustan. Etupihan varjokohta on todella kosteaa, laitoin siihen viime kesänä saniaispenkin ja tarkoitus on tulevana kesänä lisätä siihen muitakin varjossa viihtyjiä. Keskikesällä piha on ihan kohtuullisen viihtyisä, tosin mitään oleskelutiloja ei ole. Keväällä on ankeaa, takapihalta on suora näkyvyys noin viiden naapurin ikkunoihin ja useisiin muihin pihoihin. Aidaksi joskus istutettu orapihlaja on suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa, etenkin nyt pari kesää sitä hoidettuani, mutta joissain kohdissa aita ei kasva, ilmeisesti naapureiden puolella olevat koivut vievät ravinteet ja veden. Naapureilla on lisäksi omat mieltymyksensä aidan korkeudesta, enkä minä ole asiasta heidän kanssaan ollenkaan samaa mieltä...
Tällaisen suunnitelman olen raapustanut. Tarkoitus on rakentaa ja uudistaa pihaa pikku hiljaa, muutaman vuoden viiveellä että voimme välillä tarkistaa suunnitelmia, ja ettei ihan heti alkuunsa vararikkoon mentäis. Haluan korkeuseroja ja rehevyyttä, puuhastelupaikkoja ja kunnollisen oleskelutilan sekä näköesteitä kriittisimpiin paikkoihin. Lisäksi takapiha aidataan niin että koira voi olla irti ulkona.
Pistän suunnitelman kahdessa osassa, tässä ensimmäinen (jos siis onnistuu liitos!)
Koetin jättää ruudukon näkyviin mittasuhteiden vuoksi, mutta vähän sotkee alkuperäisen paperin sävy.
Yksi ruutu on yksi metri.
Etupihamme yläosassa on tällainen iso kivi jonka reunoilla on pieniä kiviä. Väliin jää multainen osa johon ajattelin laittaa kasvamaan jotain kivaa. Olisiko sellaisia kasveja mitkä kasvaisivat tällaisessa melkein kivikko paikassa? Multaa saa menemään 10-15cm paksun kerroksen, tietty jonkinlainen kangas ennen multaa ettei se katoa kokonaan kallion halkeamiin. Vinkit tervetulleita.
Rikot, Saxifraga (mm. tunturi-, pikku ja isorikko!)
Sammalleimu
Mehitähdet, Sempervivum
Levisia
Maksaruohot, Sedum
nämä nyt ensimmäisenä pomppasivat mieleen
Olin tyttäreni tukena hänen ensimmäisillä puutarhaneuvontakäynneillään tänään.
Puolitutut olivat soitelleet ja pyytäneet "ihan vähän katsomaan ja neuvomaan".
On se jännää, että ei usein tajuta, että toinen opiskelee siksi, että oppii työn, josta pitäisi saada vähän palkkaakin.
Voihan sitä tietenkin ihan ekoille käynneille mennä vähän halvemmalla, mutta itseään pitäisi arvostaa niin paljon, että laskuttaa tehdystä työstä.
Mutta vaikeaahan se on, kun tuntee vielä olevansa epävarma.
Olimme sopineet, että minä kerron pääasiat ja tyttöni puuttuu keskusteluun silloin, kun kokee tietävänsä, mitä sanoa. Näin tehtiin ja hyvin meni.
Jälkeenpäin mentiin baariin syömään ja tyttö pisti paperille kaiken, minkä käynneillä oppi :)
On mukavan tuntuista, kun tytär seuraa äidin jalanjäljillä.
Ninsku, itselläni on tosi vähän kokemusta koristeheinistä, mutta jotenkin näin sieluni silmin tuossa kallion ja kivikon vaihtovyöhykkeessä korkeita, heiluvia heiniä. Erilaisia, mukana hopeaa ja korsimaisuutta. Minusta kuvasi paikka on tosi kivan näköinen ihan noinkin.