joku pimpinella-ruusu kuitenkin, lähinnä “Papula”
Ensi on pieni, sievä pimpinella (nykyisin Spinossima-) ruusu. Kasvaa hyvin täällä V-alueellakin.
Keskas 820, löydetty Helsingistä Eiran Ensi-puistosta. Papulanruusumainen, n. 1 m, hentohaarainen ja säännöllisen pallomainen. Lehdet pienet ja harmahtavan vihreät. Kukat suht pienet, tiheään kerrannaiset, avautuessa vaaleanpunaiset, haalistuvat lähes valkoisiksi. Kiulukoita ei muodostu. Huonoja ominaisuuksia ovat, että saattaa olla altis härmälle ja kukat eivät ymmärrä nätisti varista pensaasta…
R. pimpinellifolia Dunwich Rose
R. pimpinellifolia Marzipan
R. pimpinellifolia Ruuhijärvi
R. pimpinellifolia Liisa
Istutin viime kesänä suviruusuja ja juhannusruusuja aidanteeksi. Mitä ruusujen juurille kannattaisi istuttaa? Syksyllä istutin sipulikukkia, mutta kesäksi ajattelin jotain aluskasvillisuutta. Mikä kävisi seuraksi?
Mun vanhan suuren juhannusruusuni alla ja keskellä kasvaa ansikkaa, yhden alla on rönsyakankaalia ja sarviorvokkia, yksi ankeissa oloissa oleva ruusu on saanut jostain seurakseen oravanmarjaa, toivon ettei sieltä vain nyt katoa. Keväällä oksat ovat pystyt ja aivan juuressa olevat näkyvät hyvin, myöhemmin oksat taipuvat alaspäin ja peittävät lähelle laitetut.
Kuva tuli ja teksti jäi.
Tässä meidän Poppius,iso,korkea pensas.
Vanha juhannusruusu komeimmillaan.
Mulla kasvaa tällaista pimpinellaa, jota olen luullut Papulaksi. Paljon pienempi kukka kuin juhannusruusulla ja Poppiuksella. Tämä on kasvanut varmaan lähes sata vuotta meidän saaressa kaukana rannikolta, ja sitä on kutsuttu miniatyyriruusuksi. Tuoksu on vielä sitruunaisempi kuin juhannusruusulla, punertava kiulukka ja aika matala kasvu, noin metri.
Lehdet kyllä näyttäis pienemmältä kuin Irkun Papulalla (jos se nyt on).
Kakwa
Red Nelly
Nils
Aurora (tämä on kyllä harisoninruusu, mutta niille ei ollut omaa kansiota)
Ristinummi
Vaalimaa (joka on sama kuin Ruskela)