Pinaattikoiso (mustikkakoiso), Solanum scabrum

Marjat toimivat mustikan tapaan esimerkiksi piirakassa (ns. mustikkakoiso). Virallinen nimi on pinaattikoiso, Solanum scabrum, mutta se on todella harhaanjohtava, sillä sen lehtiä ei pidä missään nimessä käyttää ravinnoksi. Maailmalla puhutaa garden huckleberrystä, eli ”puutarhamustikasta”. Yksi kasvi voi tuottaa jopa kolme litraa mustia marjoja, jotka voi syödä täysin kypsänä, ja mielellään kypsennettynä, eli vaikka hilloksi keitettynä. Maku on hiukan orvokkinen, makea ja erikoinen. Väri on aivan musta, mutta laimennettuna huikean liila.

lähde: Myllypellontaimet

Pinaattikoiso on n. metrin korkuinen ja pensasmainen. Kasvi on itsepölytteinen ja hallanarka.

Siemenet itävät väh. +16 asteessa n. viikossa. Esikasvatus helmikuusta alkaen. Siementen kylmäkäsittely suositeltavaa. Liota siemeniä ennen kylvöä.

Marja sellaisenaan on ilmeisesti mieto maultaan, mutta sen maku syttyy kypsentäessä. Pinaattikoisoa pidetäänkin herkullisena hillo- ja piirakkamarjana. Makua kuvaillaan suloiseksi, miedosti mustikkaiseksi ja kukkamaisen tuoksun sekoitukseksi.

( Mustikkakoiso eli pinaattikoiso)

1 tykkäys