(Puut, lisääminen)
Tällaiselle oli tarvetta, siirrän tähän pari asiaan liittyvää viestiä.
(Puut, lisääminen)
Tällaiselle oli tarvetta, siirrän tähän pari asiaan liittyvää viestiä.
Miten pinjan siemeniä kannattaa yrittää idättää.. Minulla on kaksi tuoretta käpyä, niistä ajattelin ottaa siemeniä kunhan kävyt ensin “rakoilee” että saan niitä irti.
Kylmäkäsittelyssä siemenien pitää olla kosteita
Tuo kuvan käpy siemenineen on eri näköinen kuin minun pinjan käpy ja siemenet. Olen liottanut muutaman päivän siemeniä ja ne aukeavat nyt helposti, niistä jää se kova kuori pois. Laitoin ne multaan mutta nyt on sellainen tunne että ne mätänee jos laitan ne kylmäkäsittelyyn. Ovat hiukan pehmeitä mutta terveen näköisiä.
Tuon näköisen kävyn ostin toissa syksynä joulun alla ihan ruokakaupasta. Nakkailin silloin irtoilevia siemeniä kukkaruukkuun ja yllätyksekseni ne itivät hyvin. Eihän niitä sieltä kukan juurelta irti saanut, joten kylvin uudelleen ihan omaan ruukkuun. Nekin kasvoivat hyvin, mutta kouliminen oli hiukan hankalaa, koska pintajuurisena kasvina juuret olivat kasvanet vaakatasoon ja todella pitkiksi. Kesän aikana kasvoivat omiin ruukkuihinsa koulittuna noin 20-25 senttiä korkeiksi. Syksyllä istutin yhden maahan ja muut upotin ruukkuineen kasvihuoneen laatikkoon. Saa nähdä, kuinka käy. Tuollaisia saman näköisiä pyöreitä käpyjä olen 20 vuotta sitten tuonut mukanani Korsikalta. Saatan kokeilla niidenkin siemenien idätystä, tosin voivat olla jo liian kuivia.
Mulla siemenet mätäni multaan. Otin tosin sen kovan kuoren pois siemenen päältä. oiskohan se ollut virhe…
Hienoa Pihapuisto että olet löytänyt sivustollemme, toivon mukaan vierailet myös muissa osioissa. ![]()
Hei Pihapuisto,
oli mielenkiintoisia tietoja. Tervetuloa tänne meidän vihreään porukkaan ![]()
Onko lähtenyt kasvamaan? Näyttää pahasti siltä, että taimeni kuivuivat sekä ulkona että kasvihuoneessa. Ei niistä neulaset vielä tipu, mutta aika kellertäviltä näyttävät. Ruukkujen multa ilmeisesti jäätyi ihan umpeen, ja vaikka taimet on suojattu varjostusverkolla, hyvältä ei näytä. Laitanpa lisää siemeniä itämään ja kokeilen vielä toisen vuoden.
Tuo kuvan taimi on elossa ja suoristanut neulasensa. Uudet kokeilut ei ole lähtenyt kasvamaan.
Miten sujuu kasvu? Laitoin siitä toissavuotisesta kävystä 4 siementä itämään, kaksi on jo taimella. Kuvassa niiden kanssa ne kolme viimevuotista, jotka kasvoivat ruukuissa 20-30 -senttisiksi. Sekä syksyllä maahan istutettu että kaksi ruukkuineen kasvihuoneen penkkiin upotetut kuitenkin kuolivat keväällä. Jos nuo kaksi lähtevät kasvuun yhtä hyvin, koetan pitää ne talven yli hengissä sisällä ja istuttaa ulos vasta toisena kesänä.
Pinja tuskin koskaan selviää elossa suomen talvesta ulkona.
Sisällä talvetettuna se voi pärjätä monia vuosia ruukkukasvina.