Punainen Felix Crousse, samassa rytäkässä on kuusi muutakin pionia.
Yksi niistä on nyt tämä Green Halo. Onhan se paljon pienempikokoinen, istutettu samaan aikaan.
Gardenia on kaunis, kasvaa kasvarin vieressä ja vasta aloittelee kukintaansa. Tässäkin kasvaa kolme tai neljä muuta pionia.
Äh, noita teidän ihanuuksia. Täällä vasta tässä vaiheessa.
Meilläkin vasta aloitellaan
Mulla on vain 8 eri plaatua pionia ja nyt 7 kukkii samassa penkissä kuin jätti kukkakimppu
Nippon Beauty
Ihanan punainen! <3
Lady Alexander Duff
voisko olla Primavere
Tämän nimilapussa lukee Top Brass
Tämä taitaa olla vanhin pioneistani, joskus saanut sen miniältä äitienpäiväksi. Sarah Bernhard. Punain vieressä on Rubra Plena arvelisin.
Hoyabella, Uskomattoman kauniita pioneita!
Valtavasti pioneja Hoyalla ja voi mitä ihanuuksia! Mulla on tähän asti ollut vain kuolanpioni nyt kukkii ensimmäistä kertaa joku ihanuus mutta eihän mulla mitään nimeä sille ole. Neljä muuta on kasvamassa, yksi on keltainen tänä keväänä ostettu. Kai siinä ens vuonna näkyy kukkasia jos selviää talvesta. Helppohoitosia ovat, kun saa ne alkuun joten minäkin taidan siirtyä niitten kasvattamiseen hiljalleen. Pitää vain keksiä mitä niille tehdään kun tulee myrskyt ja rankkasateet, pitkin maata menevät silloin jos ovat kukassa.
Tämä White Wings on aina kukkinut runsaasti monella kukalla ja oli todella suuri. Viimetalvi tappoi melkein sen, yksi varsi vain nousi maasta. Toivottavasti toipuu.
Nimeä en nyt muista, hempeä vaaleanpunainen.
Rubra Plena arvelisin, tuo joka on Sarahin vieressä.
Festiva Maxima
Tänä vuonna en ehtinyt nähdä kaikkia pionejani kukassa, kun jouduin sairaalaan tarkkailuun masussa olevien kaksosteni kanssa. Onneksi meidän kaikkien vointi on sen verran hyvä, että jaksan nauttia näsitä ihanista kuvista, joita mies kotoa lähettelee .
Festiva maxima on niin täydellinen.
Melkein jokaisessa pionikuvassa on ollut mukana toinen rakas, jota ei tänne sairaalaan voi tuoda.
Disni 11v ja Duchesse de Nemours.