Olin unohtanut omistavani Rose Heartin. Kukinto on alkuun ihan tavis punainen, sitten yhtäkkiä vaalenee ja ihana keskus jää punaiseksi. Iso kokoinen kukinto, miellyttävä tuoksu, vaatii tuen. Yksi mieluisimmista pikku pihassani.
Eilen Roin reissulla ostin kolome pionia.
Raivaan ärsyttävästi levinnyttä kellokukkaa pois ja nämä tilalle.
Oli niissä nimilaputki,mutta en kehtaa lähtiä nyt ulos kattomaan.
Joka kesää tulee lisää mullekkin. Ovat niin helppohoitoisia eivätkä leviä holtittomasti.
Katselin äsken kukkapenkkejä, mutta ei tänne kyllä mahdu enää mitään, harmi
Ei minullekaan mahtuisi, moni on kuin sillipurkissa, mutta paljon olen raivannut muita perennoja pois alta, jotta joku aina mahtuu vaikka sitten niukemmin kukkimaan.
Coral Sunset ja kaks Shirley Templeä.
Ei ollu kyllä tarkotus ostaa kahta samanlaista,mutta otin nuo kahesta paikasta ja otin lopulta väärän.
Aion kans lisätä pioneja ja revin pois nuita ärsyttäviä leviäjiä.
Onneksi mun pionit on vielä nupuillaan, sateitten takia olisin menettänyt kaikki kukinnat.
Nupulla tääläki
Tälle sivulle ei kohta enää uskalla tulla, huoh.
Niimpä,just aattelin samaa