Saatan saada taas sapiskaa, kun laitoin otsikkoa, mutta listassa EI ollut Punavirmaa! Onko kokemuksia ko. perennasta? Sain postissa siemenluettelon ja otti silmään, kun kehuivat sen kukkivan lähes koko kesän!! Onko näin? Kannattaako hankkia?
Sinix, yhden kesäm kokemuksella voin sanoa, että ei koko kesää kumminkaan kuki, mutta kiva kasvi. En ensin edes tunnistanut sitä, mietin vain kovasti, mikä se voisi olla.
Korpikellolla on - onkos se sitten pohjoisen kasvi, säilyy lumipeitteen alla. Minulla on sitä ensimmäistä kesäänsä, joten talvesta en vielä tiedä ja kukinta-aika on kyllä pitkä vaikkei ihan koko kesää ainakaan näin ekana kesänä. Se aloitti joskus heinäkuun loppupuolella ja juuri pari päivää sitten huomasin, että vieläkin oli kukkia auki. Taisin istuttaa sen vähän liian taakse - joutuu vähän etsiskelemään isompien takaa.
Lumen suojissa mulla talvehti, mehevässä mullassa. En osannut araksi arvella, muuten olisin saattanut istuttaa sen johonkin karumpaan paikkaan, mutta eikös se rehevien maiden kasvi ole?
Tuulia-tuu, sinullakin tuo näyttää aikas rentoilevalta tuossa, sellainenko on? Kuvittelin myyntikuvista hyvinkin ryhdikkääksi ja niin kuin olisi Korpikellonkin kuvissa näyttänyt pystyssäpysyväiseltä…
Alkukesästä virma oli aika pystypäinen mutta syksyä kohti alkoi tuo rentoilu. Osansa voi olla naapurin lampailla Joskus tuli laitettua ihanaa lampaanhyvämultaa tuohon kasvualustaan oikein roppakaupalla, mopo niinsanotusti karkasi. Sittemmin on olltu menossa köyhdytysprojekti, pikku hiljaa edetään.
Mainostavat, että pysyy pystyssä ja on kuivan, jopa kivikkoisen paikan perenna ja lisääntyy “huomattavan helposti” siemenistä… niin ne kauppiaat kehuvat…! Olisikos se kuiva paikka myös pitkän kukinnan salaisuus, jos nyt ylipäätään onnistuu? Minulla esim. mirrinminttu kukkii lähes koko kesän, kun on korkalla kuivalla ja lannoittamattomalla pättärällä, toisaalla kosteammassa ja hoidetummassa - eipä kukikaan yhtä upeasti enää siinä. Ei kait se auta kuin tilata siemenöisiä ja lähteä kokeilemaan täälläkin Punavirmaa, muuten ei osaa kuin “kaivata” sitä mitä itsellä ei ole
Taisin idätellä tuota joskus aikana “Miekka ja kirves” eli kun ei ollut juurikaan kokemusta näistä kylmäkäsittelyistä sun muista ja iti hyvin ilman mitään kommervenkkejä.
Mulla on tuossa muutama punavirman siemen, jotka ajattelin kylvää piakkoin ruukkuun ja haudata sen sitten mökillä lumen alle odottamaan kevättä ja lumien sulamista. Ajattelin istuttaa taimet hiekkapitoiseen penkkiin, josko perennan saisi talvehtimaan kasvupaikallaan. Onko teillä viime vuosien kokemusta lajin talvehtimisesta?
Monivuotinen, kukkii toisena vuotenaan. Vaatimaton 70-80 cm korkea, kukkii runsaasti koko kesän. Kun kuihtuneet kukat poistetaan tulee tilalle uusia. Sopii perennapenkkiin tai kivikkoon, missä se vetää puoleensa hyödyllisiä mehiläisiä ja muita hyönteisiä. Viihtyy kalkkipitoisessa kuivassa ja aurinkoisessa paikassa hiukan hiekkaisessa maaperässä. Ei siedä seisovaa vetttä. Melko talvenkestävä. Talveksi kasvupaikka on hyvä suojata esim. havuilla.