Eikös tuo ole kauno-angervo?
on se, kerrottu on kaunoangervo, yksinkertainen on sikoangervo, ja mielestäni myös kauniimpi sitä kerrottua…
Kiitos:)
Nyt olisi perennantaimia kaupan, tai mitä taimia isoja perennoja.
Noin 15 sentin mittaisia terttuja.
Asuiski lähempänä…
Oi kun voisi tehdä päiväretken
Puu-ukko voi kääk, mä oon täällä kauuuukana, eipä pääse perennantaimia kollastamaan - harmi.
Osaisiko kukaan kertoa mitä lajia tämä mansikka on. Kasvusto ollut samalla paikalla ainakin 50 vuotta.
Laitan kolme kuvaa.
Onpas kauniita ja tasakokoisia mansikoita. Eikö tee rönsyjä? Eikä mansikat vuosien myötä pienentyä ja vähentyä kuten tavallisilla puutarhamansikoilla?
Rönsyjä tulee niin että vois vaikka purkittaa. Mansika lisääntyy jatkuvasti vuosi vuodelta ja koko kasvaa. Mansikkaa tulee ihan syksyyn pakkasiin. Näistä olis tarkoitus tehdä ensi kesänä pieni mansikkamaa.
Aelitat
Kermesmarja
Nuput 2.70m korkeudella
Kyllä oli onnistunut avoimet puutarha päivä. Aamulla ajateltiin ettei tänne ketään tule. Mut laitettin kuitenkin viiri näkyville, sit klo oli 11.30 kun ensimmäinen auto kaartoi kujalle. Siitä päivä lähti viimeiset vierailijat lähtivät klo 17.30. Ensi vuonna uudestaan, sen verran hyvä kokemus. Uudenlaissia ajatuksia.
Hienoa! Teillä sitä riittääkin katsottavaa.
Meillä kun ollut keskustelua siitä ostetaako tai halutaanko lisää taimia. Nyt on sit ostettu sekä saatu. kerrottua ja punaista syysvuokkoa, useamman väristä ruupekkiaa. Ja onhan tossa kellarin portailla useampi ruukku taimia. Kävi nimittäin keski-suomesta neljä erittäin mukavaa ihmistä.
Pääsispä joskus näkemään teidän pihan livenä, näyttää tosi hienolta ja on ihan varmaan sitä. Mikähän toi mansikka on, jos tekee satoa pitkään ja on kauan ollut ja jaksaa aina vain tehdä satoa - tuo kyllä kiinnostaa, tommonen mansikka, sitä vois ostaa, niin jos olis myynnissä.