Puutarhaohjelmat

Puutarhakauden hankinnat eivät ole halvimmasta päästä.  Mielettömiä määriä kasveja. Tavallisen ihmisen budjetilla ei tehtäisi samanlaisia istutuksia.

Kautta olishsn se karu ohjelma. Jos olisi pari jotain sorttia ja yksi jotain muuta. Sitten kytättäisiin, milloin pystyy ottamaan pistokkaita, tai jakamaan paakun.

Johnin orvokit itseasiassa ei niin kalliita ole jos ostat siemenet ale korista ja itse kasvatat…mut harvalla on tuollaista tyhjää pihaa missä saa mällystää TV yhtiön piikkiin. Tosi fantsu piha piiri …kelpaisi minullekkin,omassa on jo liikaa tavaraa.

Mä niiiin tykkään Areenasta. Hompsin Puutarhakaudesta pois kaiken sen, mistä en ole kiinnostunut, eli siirrän hiirellä ohjelmassa ylitse kaiken rakentelun ja turhaksi kokemani ruokajutut (en ihan oikeasti söisi mitään niistä sörsseleistä). Olen kohta katsellut koko uuden kauden loppuun. Taitaa olla toiseksi viimeinen jakso menossa; ja sekin loppupuolella tuosta “tätä en katso”-menetelmästäni johtuen. 

Mä käytän samaa menetelmää kuin Emadigan. Myös Tanskalaisessa maajussissa isommat rakentelujutut hyppään yli. Tossa hiirellä ohjelmaa eteenpäin kelaten näkee että missä mennään, ei tuu vahingossa ohitettua mitään tärkeetä. 

Mie taas imen kaikki rakentamiseen liittyvät jutut;)

Minä just sunnuntaina isännälle tokaisin, että haluaisin maistaa Tareqin ruokia. 
Ovat varmaan hyviä.

En taitaisi kelpuuttaa ainuttakaan Tareqin tekemää ruokaa lautaselleni. Monesti olen säälinyt ohjelman nelikkoa, kun joutuvat aina jakson lopussa pupeltamaan ne oudot kokkaukset ja väittämään, miten hyvää on. Usein ne annokset  ilmeisesti ovat vielä kaiken lisäksi jäähtyneet jo hyvän aikaa aiemmin.
Mutta joo, en ole kulinaristi, enkä syö rikkaruohoja (paitsi kouluaikana huviksemme söimme taimistoa peratessamme), en syö kalaa (en voi syödä, ja onneksi jo pelkkä hajukin etoo), en syö sieniä (en voi syodä, mutta tiedän, etteivät maistu miltään), en himoitse valkosipulia enkä sipuleitten varsia.

Ne ruuathan on ihania, paljon kaikenmaailman herkkuja ja niin upeasti laitettu esille. Ekan jakson risoton takia kuola valui. Pakko jotain itsekin samalla mussuttaa.

Jopa meidän isäntä sanoi, että Tareqin ruuat on Ihania ja heti olis maistanut nokkosrisottoa. 
Niitä väkeviä chilejä ei syötäis kumpikaan.
Juu makuasioista ei kannata kiistellä.
Minä inhoan äyriäisiä ja raakaa kalaa, lihaa yms.

Neljä jaksoa puutarhakaudesta katsottu. Se on minulle täydellinen ohjelma.
Nyt on pakko kaivaa ruusukirja esiin.

Minä pihtaan enkä kurki areenasta …piisaa kauemmin puutarhakautta ja iloa puutarhasta uusintakin sopii…muttei enää puutarhanpelastajia se viides uusinta on liikaa.

Uudet maajussit esiteltiin jo tällä viikolla.

Minä katsoin aiemmin brittiläiset Puutarhan pelastajat sarjaa.

Taregin ruuat ja rakennuspuuhat ovat monilta pulmilts pelastaneet. Ruotsi tanskalaisittain äännettynä on kuin vanhan kunnon Sipoo-Helsinki bussilinjan kuskinen suusta. Mitähän kaikkea uudessa paikassa tuunatasnkin. Vellikellon paanukatto jo melkein kuumottas.

Mistä johtune mutt miusta tämän iltainen Puutarhakauden jakso oli jotenki tavallista mukavampi ja huisin paljon asiaakin.

Puutarhakausi Pernillan johdolla on kyllä hyvä ja toivoisin tuolle Iloa puutarhasta - Norjalaisellekkin lisää uusia osia.
Kummastakin voisi tietenkin katsoa ensimmäisiä jaksojakin uusintana siis ihku ekoja , näkisi paljon sarjat on kehittyneet.

Hienoa jälkiä tulee ruotsalaisilta ja nytpä tiedän miten teen kaalta seuraavan kerran.

Katsoin tänään kotimaista puutarhaa takapihalla …uskomaton kivipuutarha ja kuntoutujan tulppaanit metsässä…
Ihanaa väriterapiaa…namis…nam…

Onko se tämä ?  Paula Ritanen-Närhin TV5 ohjelma näyttäis olevan (Paratiisi takapihalla) mut vanhoja jaksoja kai ?  Tietty jos ei oo nähnyt niitä niin eihän puutarha-asia muutu, uutenahan ne sit katsoo :slight_smile:

Paratiisi takapihalla -puutarhaohjelma jakso 1 youtube

Puutarhakausi nro.3 oli kanssa aivan herkkua…viher hoitoa…katsoin sen kahdesti !