Ränsistyvä syksypiha- mitä poistan mitä jätän?

Syksyisin kun veto jo loppuu ja ajattelee että kohta se on taas talvi, piha pääsee ränsistrymään. Perennat ovat kukkineet ja rumia siemenvarsia törröttää alakuloisen näköisenä joka puollella. Miten pidätte pihanne siedettävän siistin näköisenä? Kertokaa se minulle.

Pentti Alanko puolestaan - olen hänen käytänteidensä kannattaja - sanoo että vanha kasvusto saisi törröttää ensi kesään asti. Annatteko te?

En anna törröttää muiden kuin ihan viimeisinä syksyllä kukkivien. Katkon sitä mukaan kukkavarret pois, kun ovat kukkineet, paitsi ne, joiden haluan siementävän. Yritän saada kukinnan jälkeen muotoiltua sellaisen kauniin lehtiryhmän kustakin kasvista, jotta olisivat edelleen koristeellisia. Esim. unikoista katkon koko kasvin pois, koska lehdistö ei ole edes kaunis, jos on harvahko. Alanko varmaan tarkoittaa, että syksyllä ei tehtäisi sitä perinteistä kukkapenkkien tyhjennystä niin, että kaikki kukkien lehdet ja varret siivottaisiin pois.

mielestäni kuihtuvat kasvit siemenineen eivät ole rumia,



kuihtuneita varsia voi taitella tai silputa kasvien juurelle,

muuten saavat törröttää kevääseen asti



pitäis kieltää julkisella paikalla meidän vanhojen ja rumien liikkuminen :smiley:

Teen samoin kun Kasuariina. En tykkää niistä alakuloisista ruskeista törröttöjistä loppukesällä. Yleensä jätän vain ne joiden haluan siementävän ja sitten onttovartiset pärjää paremmin talven yli jos ei niitä leikkaa, voi vain taitella. Ei pääse vesi jäätymään onttoon varteen ja siten tekemään jääpoltetta juuristoon.

olen samma mieltä kuin kibuvitsi.kaikille se syys tulee joskus:)

Kaikki, paitsi ei-toivotut jäävät pystyyn kevääseen saakka. Näyttäkööt miltä näyttää, suojana lumen/märän/kuivan takia, whatsoever. Jos ne anoppia haittaa, voi tulla saksimaan pois. Tai voihan se yrittää=)

Siementäjistä puheenollen - lisääntyykö ukonputki siemenistään?

Kauneus on kahtojan silmässä. Taittelen tai saksin pois sellaiset jotka ei näytä minusta koristeellisilta. Joitakin jätän kevääseen. Esimerkiksi kuunliljojen kukkavarret ja liiskaantuneet lehdet siivoan tyypillisesti vasta keväällä. Päivänliljojen ruskistuvista lehdistä teen syksyllä sykerön juurakon päälle ja annan olla siinä talven yli. Viimeiset puiden lehdet jätän pitkin nurmea.

Eikös siemenet sitä varten ole?

Itse en siivoa mitään penkeistä pois. Saksin, taittelen kaikki penkkiin mikä siinä on kasvanutkin, jotkut syksyllä jotkut keväällä.

Kyllä täälläkin törröttävät kevääseen asti, ellei sitä ennen kaadu. Täällä nyt ei koskaan niin hoidettua ole muutenkaan.

Jutita, minä ainakin tiedän kymmenittäin perennoja joiden siemenillä ei meidän oloissamme ole käyttöä eikä lisäysmahdollisuutta - nimittäin luomupuutarhassa. Harrastelijoilla on eri kriteerit kuin muilla. Sorry kun härsyynnyin vähän.

Minulla saavat ränstyä paikalleen ja keväällä se vasta onkin melkoisen näköistä - ihmeen nopeasti kaikki kuitenkin muuttuu:) Talvella taas monet kukkavarret ovat ihan hauskan näköisiä törröttäjiä, välillä huurteessa…

Talventörröttäjiä meidänkin pihassa. Kukkineet kuka poistan, ellen kerää siemeniä. Talventörröttäinä keräävät myös paremmin lunta peitokseen:)

Ei syyspiha ruma ole, kun vaan näkee tuleentuvat pensaat, puut ja perennat uusissa väreissään :} Kukkineet kesäkukat kun nostaa kompostiin ja myöhemmin sitten haravoi lehtiä nurmikoilta istutusalueille suojaksi ja katteeksi, tulee ihan kaunista. (Eikä niitä kesäkukkiakan mikään pakko ole kompostiin nostaa, jos niiden kasvupaikka on sellainen, että saavat siinä rauhassa vaikka siementää)



Ainoat kasvit, jotka syksyllä tapaan leikata, ovat japanintattaret. Nekin vaan siksi, kun kasvavat suoraan räystästippujen kohdilla ja katkeilevat rumiksi talvella katolta tippuvan lumen alle.

Talvehtiiko suikeroalpi ruukussa sisätiloissa jotenkin vai säilyykö se vihantana? Testailla pitänee :slight_smile:

Leikkaan ja siistin penkit syksyisin jos vain mahdollista. Mukavampi odotella kevättä.

Nyt pakon alla leikkelin ritarinkannusten kukkavarret poikki… Taitoin varret ja sitten vasta leikkaus. Ehkäisee kuulemma turhalta kosteudelta juuristossa kun tuo varsi on ontto ja sitä kautta vesi pääsee juuristoon. Muuten pyrin jättämään kaikki niille sijoillensa, linnuille ruokaa :slight_smile: Keväällä on taas intoakin enemmän siivoilla :wink: