Meidän mökillä kaukana saaristossa kasvaa ritarinkannuksia, ties kuinka kaukaiselta ajalta asti. Sateisina vuosina kehittävät isot ruusukkeet, ja kukkivat seuraavana vuonna ja siementävät taas uutta sukupolvea vähän sinne tänne. Taitaa olla jotain peruslajia. Eikä tietenkään löydy kuvaa tähän hätään…
Parhaista en tiiä mutta miulla on isojen puskien , siis myös korkeimpien seassa muutama heinäseiväs joihin ne voi köyttää tarpeen vaatiessa, aika hyvin ne pysyy ojennuksessa ilman mitään tukia, hurjat tuulet tai myrskyt tai rankkasateet on sitt tietenki asia erikseen.
no nyt löyty kuvakin
Mutaatio ritarinkannuksen lehtien värissä. jo toisena kesänä sama juurakko teki valkoisia lehtiä , kukinnossa ei ole mitään muutosta ja sen siemenet tuottavat ihan tavallisia tummansinisin kukin kukkivia yksilöitä. Kaunishan tämäkin on ja pyrin säilyttämään sen
Ooo, heinäseipäitä! Miten mulla, joka tukkii niitä joka paikkaan, ei tullut ne mieleen… Jes, niitä siis.
Jööti; kiitos. Pelkkä ajatus jo lämmittää tuon ihanaisen ritarin siemenistä.
Voi vitsi, mie haluisin Valkokukkasia matalampia versioita ritareista, pari vuotta sitten jostain siemenseoksesta tuli yks v.punanen ja loput sinisiä. Eikä tuotakaan v.punasta oo enää näkyny.
Minulla ritarinkannus on jotain vanhaa kantaa kotoa perittyä ja kasvaa lähemmäs kolmemetriseksi. Väri sininen.
Ebony in snow selvisi talvesta ja kukkii komeasti kolmella kukkavarrella (oma viime kesän siemenkylvö). Kukkavarret huitelevat kahdessa metrissä. Lehdistä osa ruskettunut ja kuivunut, mistä sitten johtuukaan.
Kukka on tämmönen rumankaunis, mutta mä tykkään.
Tuota olisi hieno kasvattaa siemenistä!
Onko mitään keinoa hillitä näiden pituuskasvua? Tämänpäiväinen rankkasade kaatoi koko penkin, pisimmät oli ainakin 2,5 metrisiä. Tuettu kyllä oli, mutta eipä ne auta sitten kun päättävät kaatua ja kaatavat pienemmätkin mukanaan. Ärsyttää niin, että tekisi mieli mennä kaivamaan kaikki ylös ja tuikata tuleen.
Jööti, tervehdys Inarista! Mistä hankit nuiden rumankauniiden ritarien siemenet ? kesän iloja kaikille ! Mellä tuhottomasti mäkäriä =(
kaisamaaria, tilasin siemenet Ruotsista Raraväxteriltä. Niillä on ainakin tällä hetkellä sivut pois käytöstä. Toivottavasti avaavat vielä sivunsa, siellä on ihanuuksien siemniä ollut myynnissä.
Jöötillä on kyllä tosi kaunis ritarinkannus.
Minulla on tätä vanhaa maatiais kannusta ja kasvaa todella korkeaksi ja on myös melko tukeva. Tässä kuitenkin sidoin kukkakaareen jossa kasvaa myös kärhöä ja punaista köynnösruusua. Minä tykkään tästä vanhasta kannasta.
Tämä kasvaa toisessa kohdassa eikä ole sidottu vaan hyvin on pärjännyt. Molemmissa paikoissa on melkein kolme metrisiä.
Minun ritarit ovat paraikaa täydessä kukassa. Sininen on ollut pihassa jo ennen kun muutin tänne vuosi sitten ja vaaeanpunainen on jaloritarinkannus "Astolat".
Kannukset aloittelee meilläkin, vanhaa kantaa taitaa olla nämäkin.
Onpas komeita, nämä perinyeiset ovat parhaita, sitkeitä sissejä ja uskomattomat värit. Latvoin omani keväällä ja selvästi tuli tukevampi kasvu, varret paksuja ja tanakoita eikä kukintakaan myöhästynyt, eivät kaatuilleet.
Kasvupaikkani on huono, paahteinen ja kuiva. Kukinta alkoi olla tänään ohi, onneksi sillä lehdet alkavat kellastua. Leikkelin siemenöiset ja loput kukat pois kuivuuden vuoksi, turha rasittaa kasviparkaa...
Ritarit taivaita tavoittelee.
Tässä matalakasvuinen (korkeus n.40 senttiä) ritarinkannus Delphinum cashmerianum..