Ritarinkukka (amaryllis), Hippeastrum

Kyl hää tykkäs, iha viihty. Tiiä häne palleroist siit, mut kokkeiloop;)

Tähdikki, sivulla 102 on hyvä kuva “siemenmollukasta”.

Myös sivuilla 47, 54 kypsistä siemenistä.

Nyt on nähty. Hyvä minä naurua.

Ostin hyvissä ajoin ennen joulua kaksi amaryllistä, toinen teki kaksi kukkavanaa “oikeaan aikaan” jouluksi, toinen vasta nyt ensimmäistä näyttää, noin 2cm näkyy nuppua! Ei ole tainnut oikein kasvatus onnistua!

Kuin kiertäisi veistä haavassa. Mulla on pussissa toisenlaisia "siemeniä". naurua

Mulla oli samannäköistä amarylliksen sisällä kun “kupla puhkesi” :slight_smile:

En avannut vielä, mutta tuntui siltä, että se siemen on keskellä sitä ruskeaa hamosta. Kait se joku lenninsiipi on?

Tuonnäköisiä minunkin olivat viime vuonna, laitoin vaan multaa päälle ja siitä ne sitten alkoivat itämään.

Kamalasti eivät ole kasvaneet, mutta sipuli on jo muodostunut aika hyvin.

hoyabella,Valmiilta nuo näyttää. Kyllä ne tuntuu, kuin tyhjää paperia olisi, mutta kirkasta valoa vasten ja varoen sormilla tunnustellen huomaa, että siellä keskellä on siemen. Sellaisenaan ne "lätyskät laittaa multaan. Nyt olen juuri laittamassa uusiin pikku-ruukkuihin omia, 11.kk, sitten kylvettyjä vauvoja,. Mukava sipuli siellä jo on..


Kuinka pian siemenestä kasvatettu ryllykkä kukkii?

Ei kovin pian, olen varautunut pikään kasvatukseen. Muistaakseni jostain viime vuonna luin, että vie jotain n.6.v. …

Sus siunakkoon, jopas kestää

Sivusipulin pitäisi kasvaa kukkivaksi aikaisintaan kolmessa vuodessa, että luulisi siemenellä menevän tosiaan tupla-aika

Kyllä siemenistä kestää kasvattaa yli 5 vuotta. Äiti joskus aikoinaan risteytti valkoista ja punaista, kaunis raidallinen tuli.

Luin että amarylliksen voi jakaa lohkoihin ja pistää multiin. Sipuleita muodostuu kerrosten väliin. Kaikissa lohkotuissa paloissa pitää olla mukana sitä paksua sipulin tyveä.

Tällainen ihanuus kukkinut jo monta päivää, en meinannut saada kunnollista kuvaa ollenkaan. Varttakin on kamalasti, melkein metri. Ja kukan halkaisija en tiedä mutta suuri on ja mahtava. Ikinä ei ole ollut tuollaista kukkaa.


, Jo on komia!kukkais pyöritystä

Upea kyllä!

ihan kuin ne ruotsalaiset punavalkoiset, piparmintun makuiset karkit Polkagrisar, piparmintun raikkaalta tuo näyttää.

Jim miten monta kukkavanaa Lovely Garde teki sinulla. Omani voi mainiosti. Olen siihen erittäin tyytyväinen. Kasvaa hyvin.