Valintatalosta ostamani rosepippuripussi (kokonaisia) ei mennyt ruuanlaittoon, vaan kylvin liotuksessa pohjaan painuneet pippurit multaan. Hyvin itivät.
Huonekasvia ajattelin niistä kasvattaa, ehkä kesällä viedä ulos.
Onko kenelläkään rosepippurista kasvatettua rosepippuripuuta? Kerro kasvatusvinkkejä, kuinka suureksi kasvaa jne.
Etelän-maissa kasvaa ulkona kohtalaisen suureksi puuksi.
Vanhalla puolella oli jonkin sortin keskusteluntynkä aiheesta. Itse sain kasvamaan sellaiseksi 5 cm korkeaksi, sitten hutiloin kastelussa ja kuivatin hengiltä. Muistaakseni oli aika sievät sahalaitaiset lehdet. (Valintatalosta hain omatkin siemeneni)
Roseepippureita saadaan kahdesta eri Schinus-suvun lajista: Schinus molle eli perunroseepippuri ja Schinus terebinthifolius eli brasilianroseepippuri. En tiedä, kumpi on yleisempi maustepusseissa. Alla Kanarialla kuvatut kuvat molemmista lajeista.
Perunroseepippuri:
Brasilianroseepippuri:
Oletko, Hinnes, saanut pippurisi kasvamaan? Kumpaa lajia ne muistuttavat?
Minullakin kasvaa rosepippuri. Muistuttaa enemmän tuota alimmaista kuvaa. Kasvaa pitkää, ohutta vartta jossa on lehtiä. Ei paljon haaraudu ja jos leikkaa niin kasvattaa oikeastaan vain uuden latvan. Juurakko on todella pieni, mutta juo vettä kuin hevonen. Itselläni on jotain kolme vuotta vanha kasvi. On jotain puolitoista metriä ja vaatii tukea. On kuivahtanut todella monta kertaa ja latvakin on useasti kuollut, mutta on sitten aina jostain lähtenyt uudelleen kasvamaan. Liian pitkiksi kasvaneita ‘uusia latvaoksia’ olen aina välillä leikellyt lyhyemmiksi. Aikamoinen raakku, mutta mielenkiinnolla seuraan millaiseksi muuttuu ajan kanssa.
Täytyykin vähän tutkailla tuota Perun ja Brasilian ilmastoa, jos vaikka sais jotain osviittaa tuon kasvin olosuhteista. Ja pitääkin koittaa jotain muuta maustemerkkiä jos vaikka sais ton toisenkin lajikkeen kokoelmiinsa.
Nyt joutuivat rosépippurinhujopit suomalaiseen kovaan ulkoilmastoon, kun natikka lopulta sammui kesän ajaksi. Olivat mulla kyllä edellistalvena melko kylmällä vetoisella ikkunalla, eivätkä ottaneet ollenkaan nokkiinsa, joten uskalsin ne ulos viedä vaikka ilma onkin ollut vähän koleaa. Narulla kiinnitin ne kaiteeseen etteivät pitkät hontelot rosét kaadu tai mene tuulessa poikki. En oo edes käyny kattoon sen jälkeen kun vein ulos. Pitäs varmaan.
Rosepippuri -tietoa tuon linkin takana.
Muut pippurit (Piper nigrum) eli mustapippuri, valkopippuri ja viherpippuri löytyvät pippuri-ketjusta.
Jatkan yksinpuhumista ja kerron että tuo rosepippuri puuni on edelleenkin vielä hengissä. Pääsi taas kesäkuun alussa ulos ja köytin jälleen sen aitaan kiinni, jotta ei katkea tuulessa. Hintelä on edelleen. Se oli mulla alussa niin lämpöisessä kasvamassa, että kasvoi hirmu nopeasti liian honteloksi. Nyt on uusia taimia tulossa, jotka on kasvaneet alusta asti ulkona viimekesän ja talven olivat melko viileällä ikkunalla.
Meillä Roset on kuollu ja kuopattu. Oli tuossa välissä vähän sellainen ei niin puutarhaintoilukausi ja tuli paljon menetyksiä, mutta nyt ajattelin koittaa uudelleen.

Tämmönen on minun viimevuotinen rose. Kasvaa hirveesti vinoon, mutta kasvaa kumminkin, pari haaraa teki kun leikkasin latvan, mun mielestä aika helppo hoitaa, senkun muistaa vettä jatkuvasti antaa