Nyt uskallan jo sanoa että se mun runkoruusu selvisi hyvin pötköllään kasvimaahan kaivettuna täällä Oulussa, koska nyt siinä on jo ensimmäinen nuppu!!! Kasvihuoneessa se on ollut niin pitkään kun sain ruukun irrotettua jäisestä maasta.
Kuusi vuotta sitten tyttären häihin ostettu on tänään tämän näköinen
Mulla ‘Iceberg’ kukkii jo toistamiseen tälle vuodelle enkä siinä välissä ehtinyt sitä saksiakaan millään muotoa, mutta olisi ilmeisesti pitänyt vai?
Voi kuinka kaunis tuo Jutitan runkoruusu , tuollainen pitää joskus hankkia , kunhan eläke nousee
Kesäkuussa ihmettelin kärsiviä runkoruusujani. Leikkasin ne lyhyeksi (tai siis niin lyhyeksi kuin runkoruusun voi ) ja tulos näkyy tässä:
Leikkuuratkaisu oli siis oikea vaikka se siinä vaiheessa pahalta tuntuikin. Myös tuttavani, joiden runkoruusut samalla tavalla ruskistivat lehtiä ja nuppuja, leikkasivat omansa ja hienosti kukkivat nekin.
Mun runkoruusussa on tommoset roipakeoksat, painuvat maata kohti
Minun runkoruusustani on kaksi jaloa oksaa kuollut ja kolmas eli viimeinenkin kuolemassa:/
Voiko nyt syksyllä leikellä ne kukat pois?
Mulla on aivan kauheesti kukkia ja ne kukat on menny huonoksi, painavat ja ovat rumia ja kosteita yms. Oksat varmaan katkee kohta sen painon alla. Milloin runkoruusu kannetaan autotalliin?
Voi leikata kukat jo pois. Omani olen nostanut täällä V-vyöhykkeellä talvetuspaikkaansa vasta kun alkaa tulla ihan kunnolla kylmä.
Vieläkö muilla on runkoruusuja pihalla? Meillä nuo kukkivat vielä ihan täysiä tuossa avokuistilla, enkä ole raatsinut niitä ryhtyä perkamaan. Ajattelin odotella, kunnes lehdet paleltuu omia aikojaan, mutta en enää päästä sadetta ruukkuihin, että multa vähän kuvahtaa.
Nobile
Mulla on räystään alla.
Kasvihuoneessa on ruukussaan mullakin, pari kukkaa siinä on ja vihreitä lehtiä vielä. Mutta eiköhän se pidä lahiaikoina haudata talvea varten multa-altaaseen, hallaharson ja turpeen sisälle. Katsotaan sitten keväällä kuinka käy!
Nostin torstaina varastoon kun perjantaiksi luvattiin lumisadetta. Ja lunta tuli reilut 10 senttiä. Täydessä kukassa vielä olivat, jos lumet sulaa ja ilma pysyy plussan puolella nostan ne vielä takaisin ulos.
Kävin kellarissa ja tällä kertaa en säikähtänyt kärppää vaan runkoruusuani. Siinä oli aika paljon semmosta väritöntä kasvua. Mietin jo kuumeisesti että mitä nyt, ei sielä liian lämminkään pitäs olla ku nyt oli +4.5 astetta. Mutta enää en ole huolestunu ku tätä ketjua sittä tulin lukemaan. Annoin itteni ymmärtää ettei tuommonen kasvu haittaa mittää, leikataan vaan sitte pois ku nostan ruusun valoon ja lämpimään. Siis helpotus löytyi ihanasta pentistä!
Kävin tänään katsomassa omia runkoruusujani varastossa, ja vaaksanpituista olminväristä uutta kasvua näkyi kaikissa olevan. Ajattelen positiivisesti: tuosta kasvusta tiedän sen että ovat ainakin hengissä!
Oikeassa olet Oulunseudulta, aina pitää ajatella positiivisesti! Eli nyt olen vaan iloinen että mullaki kasvaa ku elossahan se minunki ruusu siis on.
Nostinpa runkoruusuni kanalasta päiväsydämeksi ulos kun oltiin mukavasti plussalla. Nyt pitää muistaa vaikka heti mennä nostamaan takaisin sisälle. Mutta leikataankos vasta sitten kun kasvu on alkanut vai jo nyt uinuvana?
Laitoin minäkin omani viileään eteiseen, mutta epäilen vahvasti ,että on kuoleentunu pois. Rungon kuoren alla on vihreää, mutta versot on ihan kuivia ja kuolleita. Annan nyt kuitenkin olla, kun ei vie sanottavasti tilaakaan…
Nostin runkoruusun tänään pihalle ja siellä saa olla kunnes joskus marras-, joulukuula nostan taas sisälle.
Aika raaka olet Jutita.... meille on luvattu -11 ensi yöksi ja ihan uusinta säätiedotusta en ole katsonut... luntakin vielä 25 cm. Teillä vissiin on kevät.