Olisiko viisaammilla lisävinkkejä? Omani on jo jonkun vuoden talvehtinut ja komeasti ehtinyt kukkimaankin (‘Nina Weibull’).
Teillähän kevät tulee aiemmin kuin meillä täällä V:lla, joten leikkauksen voi kai suorittaa vähän aiemminkin. Pääasia on käsittääkseni se että saa valoa leikkauksen jälkeen. Itse olen pitänut leikkauksen jälkeen lämpimässä varastossa ikkunan edessä ja raahannut lämpiminä päivinä ulos.
Runkorusu pääsi tänään ulos ja mietin voisiko sen jättää yöksikin. Syksyllä ainkin se on minulla ollut melko myöhään ulkona ja silloin selvinnyt pakkasöistä joita oletettavasti vielä tulee.
Runkoruusu taitaa olla keväällä arempi pakkasöille kuin syksyllä. Itse veisin yöksi sisälle, ja jättäisin ulos yöksi vasta kun on karaistunut.
Vein sen yöksi sisään, mutta oisi voinut olla ulkonakin koska ei ollut pakkasta.
Mä vein ‘Icebergin’ äsken kasvihuoneeseen. Se oli pesuhuoneessa ikkunan kohdassa leikkaamisen jälkeen, mutta valon ja lämpötilan suhde oli ihan väärä kun heti alkoi kasvattaa pitkiä hentoja varsia. Kasvarissa on +15.
Hei, auttakaas ensikertalaista!!!
Sain äitienpäivälahjaksi kaksi isoa runkoruusua, olikohan laji Fairy tai joku, vaaleanpunaisia pitäisi niiden olla. Pitääkö minun istuttaa ne isompiin ruukkuihin? Niissä tuli mukana aika isot muoviruukut, ehkä30cm halkaisija ja 25cm korkea tjsp. Ja jos istutan isompaan, niin millaisesta mullasta ne tykkää?
Milloin pitää alkaa lannoittaa? Niissä on vähän lehtiä nyt, mut kovin pieniä vielä.
Säilyvätkö hengissä pienestä pakkasesta jos huputan ne yöksi?
Onko seuraava leikkaus vasta ensi keväänä?
Kiitos kaikille tiedoista, kovin olen huolissani noista ihanuuksista, saanko ne oikein hoidettua.
Oli ukko-kulta maksanut kauheasti niistä kun yllätys yllätys k-raudassa ei ollut enää niitä tarjous-ruusuja.
Ensimmäinen runkoruusuni. Äitienpäiväruusuna sain. Rosa Alice.
Lähikuva kukasta . Rosa Alice.
Peppiinax, kyllähän runkoruusu tykkäisi jos se saisi olla isommassa ruukussa. Suuri ruukku helpottaa kasteluakin, kun ei tarvitse joka päivä kastella. Omani on suuressa, reiällisessä pyykkikorissa: kesäksi kaivan sen korissaan kukkapenkkiin, ja talveksi nostan korissaan varastoon. Ruusu tykkää aika voimakkaasta mullasta, itse olen laittanut pohjalle palanutta hevosenlantaa, kuitenkin niin että sen ja juurien välissä on multaa. Kastelua vaatii runsaasti varsinkin kukinta-aikaan, ja olen sekoittanut kasteluveteen sitä vaaleanpunaista jauhemaista lannoitetta. Olen aloittanut lannoittamisen nuppuvaiheessa, eli meillä kesäkuun loppupuolella. Loppukesästä (elokuusta eteenpäin) ei saisi antaa typpipitoisia lannoitteita.
Riippuu vähän lajikkeesta mutta nuput paleltuvat aika helposti. Oma ruusuni on vielä varastossa kun meillä on vielä yöpakkasia, viime viikollakin oli pahimmillaan -6 astetta. Hyvin huputettuna, suojaisella paikalla voi kestää vaurioitta ulkona. Itse nostan ennemmin varastoon suojaan.
Runkoruusut on yleensä leikattu valmiiksi. Runkoruusut leikataan sen jälkeen kun ne on nostettu talven jäljiltä valoon (täällä V-vyöhykkeellä olen leikannut huhtikuun puolivälin seutuvilla). Ruusu saattaa kasvattaa talven aikana sellaisia valkeita honteloita oksia, mutta se ei haittaa. Ne katkaistaan leikkauksen yhteydessä pois.
Runkoruusu kotiutui myös tänne, kiitoksena ex-avon veroilmoituksen teosta. Tosi kaunis, kukissa tummaa punaista ja valkoista. Nyt jo siirtyi ajatus syksyyn sen suhteen että miten sitä voisi yrittää talvettaa? Kun ei ole mitään viileää kellaria tms. paikkaa. Voisiko sen haudata kyljelleen kasvarin multaan, peittää vaikka hallaharsolla ja toivoa parasta? Muita ideoita?
Saitko niinkuin veronpalautuksena ?
Minäkin olen miettinyt talvettamisjuttuja ja toistaiseksi päätynyt siihen, että en hommaa mitään talvetettavaa. Yksi ajatus on ollut väsätä “valekellari” kylmälle kuistille. Kamalan pitkälle en ole ajatuksen kanssa päässyt, koska mielestäni kuistilla ei ole tilaa. Jos tulen rakentaneeksi joskus kiinteän seinänvieruspenkin, jossa on kansi ja säilytystilaa, voisin sen kuvitella soveltuvan talvisäilytykseen. Reilustihan sielläkin mennään pakkasen puolelle, mutta muut sääilmiöt pystyy eliminoimaan. Paras paikka olisi varmaan se seinä, joka on talon seinää ja laatikon voisi vuorata styroxilla. HUOM! Tämä siis vain ajatus - viisaammat voivat pohtia onnistumisprosenttia ja jalostaa
Fellow, runkoruusua voi kokeilla talvettaa hautaamalla se kyljelleen maahan. Kasvarin multa on varmaankin ihan hyvä paikka. Sitä en tiedä kuinka syvään se pitää laittaa.
Kiva kuulla että mahdollisuuksia on =) Jos käärii ruusun ja juuripaakun hallaharsoon/pakkaspeitteeseen, kaivaa syvän kuopan multaan, vuoraa kuopan talvensuojaturpeella, peittelee ruusun sinne ja päälle vielä levittää harsoa/pakkaspeitettä. Ja sitten odottaa kevättä ja muistaa kaivaa ruusun ylös ennen kuin istuttaa tomaatteja kasvarin penkkiin. Niin siis teen ja ensi keväänä kerron kuinka kävi!
Mulla oli kasvimaalla haudattuna runkoruusu ihan semmosenaan. Ehkä reilu 10 senttiä oli multaa päällä. Kun kaivoin sen sieltä pois, niin se oli tosi hyvän ja vihreän näköinen. Se on ollut nyt viikon kasvihuoneessa, ja minusta oksia on kuivanut jonkun verran nyt. Eli aika turha postaus, kun en tiedä vielä että selviääkö se Lehtiä ei siis vielä ole.
Fellow, ei kannata laittaa sitä harsoa/peitettä sinne maan alle, voi kerätä liikaa kosteutta. Jos laittaa sen harson/peiton sitten siihen päälle niin luulisi sen riittävän. Kannattaa sitten merkitä paikka kunnolla että muistaa mistä keväällä kaivaa
Leikkasitko Miu ruusun kun nostit sen kasvihuoneeseen?
Aivan mitoilla, minkä kokoisessa ruukussa runkoruusun pitäisi olla? Minun taitaa olla liika pienessä…
Marhonen, ruukun koko riippuu runkoruususi koosta - onko se niitä metrin korkuisia vai parimetrinen?
Riippuu myös siitä miten usein pystyt kastelemaan - runkoruusu tarvitsee paljon vettä ja ravinteita. Mitä suurempi ruukku, sitä suurempi multatila ja sen kauemmin se pärjää kuivumatta (kunhan katat ruukun pinnan jollakin, esim. heinäsilpulla, hakkeella tai matalilla kukilla).
Omat pienet runkoruusuni (=metrin korkuiset) ovat saviruukuissa, joiden leveys on noin 30 senttiä ja korkeus puolisen metriä. Varmaan pienempikin käy, mutta tuo helpottaa kastelua.
Runkoruusuni kärsivät, mikähän lie vikana? Ovat n. metrin korkeita, rautakaupan n 10 e tarjouksesta ostettuja. Saavat vettä ja lannoitteita, mutta lehdet ovat keltaiset ja ruskistuvat ja nuput kuivavat. Missähän voisi olla vika?
Kultturishokki, muuttorasitus?
Myös kaksi toisella puolella Suomea asuvaa tuttavaani hankki samanlaiset runkoruusut, ja samaa vaivaa heilläkin. Liekö kylmä ilmasto sitten tehnyt shokkia.