minä ostin ensimmäisen runkoruusun tänä keväänä,Teresan ruusu, Talvehtii kuulemma hyvin ihan ulkona kunhan vain laittaa tavehtimisis multaa ja pussin päälle. Toinen tapa on kaivaa ylös ja viedä sisälle.En ole vielä päättänyt.Olen sitä käynyt nyt joka päivä katsomassa ja seittiä löysin heti toisena päivä. Kevyesti raidasin ja nyt olen varustantunut isolla suihke pullolla laimennettua mäntysuopa nestettä.
UUsi tuttavuus on myös köynnösruusu.Pian tulee kiire tehdä sille tuki...
Talvehtisiko tosiaan ulkona? Sain lahjaksi runkoruusun (hävitin tietenkin lapun, joten lajikkeesta ei ole tietoa...) ja ainakin kun kyselin puutarhalta niin sanoivat, että pitäisi talvettaa nollan ja kymmenen asteen välissä. Minulla kun ei sellaista paikkaa ole, vaihtoehdot ovat huoneenlämpö ja kylmä varasto.
Ulkoilua tämäkin: Viime talvena kokeilin ihan uutta konstia: Kaivoin maahan pitkän ojan ja hautasin ruusuni siihen makuullensa. Olin varma että myyrät syövät tai se mätänee vallan. Mutta yllätyin iloisesti. Huhtikuun puolessavälissä, roudan sulettua, maasta löytyi elämänhaluinen runkoruusu, joka jo työnsi kalpeita silmuja. Huuhtelin mullat ja istutin kukkapenkkiin. Sitten lähdin matkalle ja palasin toukokuun puolessa välissä. Hyvin pärjäili ruususeni eikä ollut minua kaivannut :-) Tuossa se nyt tuuhistuu ruusupenkissä.
Niin, tietenkin leikkasin ruusun ennen lähtöäni.
Meidän runkoruusu Nina Weibull asustaa pyykkikorissa. Talveksi nostan varastoon jossa on plussan puolella koko talven ja pistän juuttisäkin pimennyshupuksi päälle, kesäksi kaivan korin kukkapenkkiin. Hyvin on pärjännyt.
Sain äitienpäivälahjaksi tämän runkoruusun. Se kukki silloin jonkin aikaa ja sitten lopetti kukinnan. Nyt se on aloittanut uuden kukinnan. Nuppuja tässä on valtavasti ja osa kukista on jo avautunut. Nimeä en tälle tiedä, mutta yritän talvettaa tämän viileässä autotallissa.

Tässä schneewitchen runkoruusuna. Nyt on ollut jonkin aikaa vain muutama kukka, mutta muutos tullee taas pian, koska on ihan täynnä nuppuja.

Onkohan kukaan kokeillut kasvattaa punalehtiruususta runkomaista? Onnistuiskohan? Se kuitenkin on hyvin ryhdikäs ja kasvaa korkeaksi. Eikä kait ole kovin kova sivuversojen kasvattaja.
Meidän runkoruusu ''Nina Weibull'' on komeimmillaan. Seuralaisena kärhö jackmannii, joka on istutettu samaan pyykkikoriin. Ovat talvehtineet jo 2 talvea varastossa.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä toipuu nyt kevään lannoitus-shokista. Ehkä ensi keväänä muistan lannoittaa pikkasen vähemmän, pitää antaa paukkuja vaikka mieluummin parin viikon välein kuin kaikkea kerralla.

Mikä kumman aika Ld-kaupalla on nyt myydä tarjouksella pieniä runkoruusuja ? Mainosta katsellessa mietin, että onko tuo silkkikukka vai oikea. Oikeita olivat. Noin 50 cm. korkuinen, ihanan sävyisiä, useita erilaisia. Kukkikoon sisällä nuppunsa valmiiksi ja sitten pääsee yrittämään talviviileyttä kellariin toivossa jälleen tapaaminen keväällä.
Temskukka! Kerroit tässä taannoin, että olet kiinnostunut rungollisesta punalehtiruususta. Oletko jo ryhtynyt toteuttamaan toivettasi? Toistan elokuussa tekemäni kysymyksen minäkin vielä uudelleen. Onko jollakulla kokemuksia rungollisesta punalehtiruususta? Mulla on nyt ruusu, jossa kasvaa yksi noin metrinen oksanhujoppi, koska puput söivät viime talvena muut oksat punalehtiruusustani.
Minusta tuo ruusu vois olla käyttökelpoinen runkoruusuksi, koska se ei tee pahemmin sivuversojakaan. Vastaatte tietenkin, että eihän mikään estä kokeilemasta. Ajattelen kuitenkin, että alan ammattilaiset täällä voisivat pohtia, millainen ruusun tulee olla ominaisuuksiltaan, jos siitä aikoo kasvattaa rungollisen. Tässä on nyt pohjoinenkin näkökulma, ilmastokin asettaa omat vaatimuksensa.
Vastaan, vaikkein Temskukka olekaan ; ). Fiia, runkoruusut on käsittääkseni silmikoituja tai vartettuja, en tunne tekniikkaa tarkemmin. Kuitenkin siis jotain aivan muuta kuin tiettyyn muotoon
leikkaamalla tms ohjattu kasvi.
Mukava markkinarako saattaisi olla, jos opettelet tekniikan ja saat onnistumaan punalehtiruusulla.
Tämä onkin mielenkiintoinen asia. Onko niin, että esim. punalehtiruusu ei haaroitu riittävästi katkaisukohdasta, ja siksi vaaditaan tuota silmikoimista? Eihän sekään ammattilaisille mahdottomuus olisi? En tosiaankaan ole ammattilainen, joten kysymykseni voivat olla aivan tyhmiä.
Toin aamulla runkoruusuni kanalasta ihmettelemään ulkona vallitsevaa valoisuutta. Keli on plussan puolella, joten jätin sen hetkeksi rappusille odottamaan saksiani. Ikuna ennen en ole runkoruusua omistanut saatikka leikellyt, eli tämä 'Iceberg' on eka tuttavuuteni tällä saralla. Syksyn viimeisistä alennusmyynneistä toin sen kahdella eurolla ja samantien vein talviteloillensa. Hengissä näyttää kumminkin olevan!
Kuinkahan saksisin?
Runkoruusu leikataan vasta sitten kun se tuodaan pysyvästi valoon, muuten uusista oksista kasvaa honteloita ja valjuja. Itse olen tehnyt leikkauksen huhtikuussa. Siihen jätetään 5-8 vahvinta oksaa ja pituutta noille oksille jätetään 10-20 senttiä. Itse olen leikannut oksat reiluiksi kymmensenttiseksi, olen katsonut että joka oksaan jää silmuja. Ruusua leikataan siis tosi reilusti! Leikkaus haarottaa oksia ja innostaa ruusun kasvamaan nopsaan. Leikkauksen jälkeen on tärkeää että ruusu saa valoa, jotta oksista kasvaa tukevia ja tuuheita eikä ohuita rimpuloita.
Tarkistin viime kevään tilanteen: leikkasin runkoruusun 14 huhtikuuta. Tässä ruusu leikkauksen jälkeen. Jätin oksat liian pitkiksi: niitä olisi voinut vieläkin lyhetää.

Kiitos, Oulunseudulta! En onneksi ehtinyt vielä ruusuani raiskaamaan kun ei löytynyt kouraansopivia saksimia.