Soilikki, Streptocarpus, Osa 1, SULJETTU, -> jatkuu: Osa 2

Tämäpäs vaikuttaa mukavalta ketjulta :slight_smile: Tänään ostoksilla käydessäni mukaan tarttui ihastuttava valkoinen soilikki. Mietin pitkään ostanko sen, nimittäin minun kokemukseni soilikeista ovat olleet että ne ovat tosi hankalia. En tiedä miksi, mutta jokainen on menehtynyt aina suht. nopeasti minulla. Minulla on hyvin valoisa, viileähkö pohjoispuolen ikkuna, jossa pidän mm. pelakuita ja jossa ne kukkivatkin ja viihtyvät hyvin…mutta soilikit, aina niiden lehdet alkavat voimaan huonosti, yleensä ruskettuvat reunoilta, ikäänkuin kuivuvat leviten koko lehteen, ja sitten koko kasvi on pian mennyttä…tai ainakin ihan hirveän näköinen. Uutta lehteä ei ole ikinä yksikään pukannut :frowning: Mutta kun soilikki on hyvin voidessaan niin kaunis kasvi että voisin hyvin kuvitella keräileväni jopa niitä, mutta kun eivät säily minulla.



Yhdessä lähteessä sanotaan että pidä tasaisen kosteana, toisessa taas että kestää hyvin kuivahtamisen. En tiedä mitä uskoa. Mielestäni olen ihan pätevä puutarhuri, ainakin monet muut kasvini voivat hyvin :slight_smile:



Onko se normaalia, että soilikki ns. ränsistyy talven tullen, siis ihan harmaiksi/ruskeiksi muuttuvat lehdet? Lähteekö se siitä uuteen kasvuun? Tarkoitan että kasvista tulee niin “ruma” että tuskin kehtaa ikkunalaudalla pitää, eli ei juuri vihreää paljon näy?

Ansku, olisitkohan kastellut liikaa soilikkiasi.

Sohvakukka, se voi olla että olen kastellut liikaa. Ehkä pitäisi kastella vasta kun se alkaa selvästi näyttää janoiselta =nuutuneelta??

Minulla myös soilikin lehtien päät alkavat ruskettua. Mahtaneeko myös kastelussa vika. Taipumusta liikakateluun.

Jotkut tosiaan kai kastelevat soilikin vasta kun lehtien kärjet alkavat veltostumaan/lerpottamaan. Voi olla herkästi liikaa kasteleville ihan hyvä niksi. Itse yleensä päättelen kastelutarpeen ruukun painoa kokeilemalla ja/tai multaa kokeilemalla.

Vika voi olla kaupan turpeessa, johon soilikki on istutettu. Se toimii kasvihuoneessa, mutta kotona sitä on vaikea kastella sopivasti. Mullanvaihtokin on vaikeaa, kun juuret ovat ohuet ja turvetta on vaikea saada irti. Minulla lehtipistokkaista tavallisessa kukkamullassa itse kasvatetut ovat pärjänneet selvästi paremmin. Jos terveitä lehtiä on, juurtumaan vain, se vaatii aluksi kärsivällisyyttä mutta vauhtiin pääsyn jälkeen kasvu on nopeaa.

Mikä onkaan Soilikin viihtymisen puute?  A ja O Siis ympäristötekijät.
Aina ei oletetussa kastelussa olekaan se suurin viihtymis ongelma. Vaikka sitä aina ensimmäisenä syytetään.

Soilikki nimittäin kaipaisi hyvin viihtyäkseen sitä mitä harvassa nykytaloudessa enään on, nimittäin ilmankosteutta ja viileyttä.

Mun zombie-soilikki osoittaa taas kasvunmerkkejä. Pukkaa uutta lehtä. Samoin kuin viime talvena, se näytti totaalisesti kuivuneen hengiltä, sillä jouduin pitämään patteria ikkunalaudan alla vähän kovemmalla kovien pakkasten aikaan. Kuitenkin jatkoine soilikin kastelua silloin tällöin ripauttamalla sille vettä ja näkyy siis juuristo selvinneen jälleen ja nousee kuolleista. Se on ollut kuolleennäköinen lähes 2 kk…siis aivan täysin kuivunut kaikki maanpäälliset osat. Kantsii olla kärsivällinen näköjään näiden soilikkien kanssa, sillä vaikka näyttää totaalisen kuolleelta niin ruukusta voi vielä pukata täysin kukkiva kasvi kevään mittaan. Viimekesänkin kukki innokkaana eikä olisi voinut tietää millaisesta tuhkaläjästä se lopputalvesta oli noussut :smiley:

Kaikki kahdeksan erilaista soilikkia selvisivät taas talvesta, tänään jaoin ne ja laitoin uuteen multaan. Nyt vain runsasta kukintaa odottelen. Vuosi sitten en jakanut, vaihtanut noita uuteen multaan, ja se kyllä näkyi juuripaakuissa…

En ole soilikkia ennen jakanut, mutta nyt olisi varmaan paikallaan. Iso pehko on täyttänyt ruukun kokonaan. Miten lie onnistuisin tehtävässä jää arvoitukseksi. Onko jotain tärkeää tehtävän suorittamisessa?

Maire´, ei mitää kummallisuuksia. Purkista vaan pois ja reilusti kappaleiksi ja uuteen multaan. Minä laitoin pari-kolme jakopalaa/ruukku.



Tässä viime kesänä hankittuja soilikkeja, talvehtivat hyvin, mutta kyllä on ollut taistelua näitten kans aikasemmin kun olen yrittänyt kasvattaa. Milloin liian märkiä ja lehdet lotkottaa pehmeinä ja kasvu ei edisty yhtään. Nyt sitten hokasin ja laitoin ruukun hiekan päälle ja kastelu ainoastaan hiekkaan, tällöin multa ei ole koskaan liian märkä ja juuret kasvaa sinne hiekkaan kunnolliseksi eivätkä tukehdu sinne liikaa lannotettuun ja märkään multaan. 

Joko ne nyt kukkivat?

Tänään tuli mahtavan kokoinen Pink Diva 

Elegia on päässyt aivan salassa kasvattamaan kaksi jo pian aukeavaa nuppua.

Tuli tilattua tämmöiset:

  GB

Jasmin

 Kandela

Kora

Luiz

Maja

Popi

Wawel

7074

7102

Oi joi, toi Popi, mahtava punainen!

  Elegia

 kuva

Viime vuona kuvattu Jasmin


kuva

Ei onnaa minulla tuo soilikin kasvatus. Moni kupsahtitalvella…Santut on paljon helepompia. Pari pysyi jotenkuten elossa ja alkavat piristyä kun aurinkokin paistelee yhä pidempiä päiviä:)