Sumakki kait tämä on?
paljon on pikkutaimia tehnyt,kasvaa tuolla erään kahvilan takapihalla.
Mulla ruukussa viettänyt pari vuotta ja nyt on kokoa niin paljon etten tiedä mihin tungen toisen tulevaksi talveksi. Aina sitä hätäpäissään sitten jotain koittaa keksiä… mutta tää tiikerinsilmä kukkii (tai sellaseks tän tulkitsisin) ekan kerran
Onko kukaan kasvattanut siemenestä? Kokemuksia?
Tervehdys, alempana kuva 10-vuotta ulkona hyvin selvinneestä samettisumakista (Rhus Typhina).
Korkeutta reilut 4-metriä, eikä ole yhtenäkään talvena kärsinyt minkäänlaisia talvivaurioita. Alunperin hankin se Turun kauppilasta. Tekee juuriversoja melko paljon, kuten kuvassakin näkyy. Kuivuus on vaikuttanut kasvuun tänä vuonna ja kukkineet kukinnotkin ovat melkoisen "lurpahtaneita". Kuvan vasemmassa reunassa näkyy myös hieman yhden trumpettipuun oksia/lehtiä.
Sumakit eli nystysumakit, Rhus
on kasvisuku sumakkikasvien heimossa. Sukuun kuuluu noin 200 lajia (Toxicodendron-suku mukaan lukien), joita kasvaa maailman lauhkeilla ja lämpimillä alueilla. Ne ovat tavallisesti kaksikotisia puita, pensaita tai liaaneja. Sumakeista monet ovat hyötykasveja, esimerkiksi koristekasveja, tanniinien tai mausteiden lähteitä.
Samettisumakki eli virginiansumakki (Rhus typhina , synon. Rhus hirta )
on itäisessä Pohjois-Amerikassa alkuperäisenä kasvava ja Euroopassa koristepensaana viljelty sumakkikasvilaji. 2-5 m korkea.
Kuva: samettisumakki
Tuoksusumakki (Rhus aromatica)
on kaksi kaksikotinen eli kasvilla on heteet ja emit eri yksilöissä. Kukinta keväällä pienin keltaisin kukin , houkuttelevat perhosia ja mehiläisiä . Marjat ovat punaisia ja pinnaltaan karvaisia. Lehdet ja oksat tuoksuvat rusennettaessa. Voimakasjuurinen ja kylmänkestävä. Korkeus 60-180 cm, leveys 180-300 cm. Nopeakasvuinen.
Kuva: Tuoksusumakki