Trumpettipuu, Catalpa

(Puut)

Kuinka trumpettipuut ovat omistajillaan aloitelleet kasvuaan. Olisi mukava tietää miten kasvuun lähtö etenee leudon ja "helpon" talven jälkeen.

Omani eivät ole avanneet vielä lehtiään, catalpa ovata ja catalpa bungei, molemmat olivat olosuhteiden onnettomuuksista johtuen ulkona läpi talven.

Mulla oli metrinen Catalpa bungei kellarissa talven eikä siinä ole mitään elämisen merkkejä havaittavissa, mutta itävaltalaista alkuperää olevat siemenkylvöni, joista toinen oli ulkona ja toinen kellarissa talvehtimassa, ovat molemmat hengissä. Näistä siemenkylvöksistäni en vaan tiedä lajia tarkemmasti kun yhden hotellin pihamaalta siemenet kaappasin toissa syksynä.

Epäiletkö kellarissa talvehtineen trumpettipuusi paleltuneen? Catalpat taitavat olla hitaita lähtiöitä, ainakin suomessa. Tosin omien puideni suhteen pelkään jo pahinta, kun mitään elon merkkiä ei vielä näy.

Tuskin kellarissa mikään paleltui, lämpötila kävi kylmimmällä aikaa nollassa, mutta suurimman osan ajasta oli plussalla.

Kaikki kolme Catalpaani ovat sittenkin hengissä! Tässä ulkona talvehtinut versio, joka on nyt samankokoinen kuin kellaroitu siskonsa.



Mun trumpeteista Catalpa bungei heräsi henkiin n.2 viikkoa sitten. Mutta molemmat catalpa ovatat eivät tainneet selvitä talven yli hengissä ulkona. 

Minun komeakatalpa (Catalpa speciosa) (korkeus 80 cm) alkoi jo kukkia. Viidessä tertussa on kukkanuppuja, joista muutamat ovat ehtineet jo avautua. Myös hybridikatalpa (korkeus 50 cm) ja Catalpa ovata (korkeus 1.5m) ovat tehneet paljon kukkanuppuja. Kukkivat lähiviikkoina. Viime kesänä kukkinut Catalpa ovata teki itäviä siemeniä.

Oi, asetapa näytille!

Parina viime vuonna lähetin kuvia kukkivista katalpoistani näille sivuille. Ovat kai löydettävissä vanhoista keskusteluista. Voin lähettää tänäkin vuonna niiden kukkiessa kunnolla.  Kolea sää hidastaa kukkimista. Catalpa speciosa on aikaisin kukkija, sitten C. hybrida ja C. ovata kukkii viimeisenä, viime vuonna heinäkuusta syyskuuhun.

Kuva kukintansa pari päivää sitten aloittaneesta trumpettipuusta (Catalpa speciosa).



Tässä pieniä Catalpa Bungein, eli ilmeisesti Mantsuriantrumpettipuun tämän kevään siementaimia.



Molemmat Catalpani, bungei ja joku toinen, ovat hengissä ja hiirenkorvalla :slight_smile:

Miten ihmeessä olette saaneet catalpanne kukkimaan? Millaisessa paikassa kasvatatte niitä: maalaji, valo, ravinteet, jne?



Mulla on n 170 cm korkuinen speciosa, 90 -luvun alussa siemenestä kasvatettu (niita Mustilan arboretumkokeiluja)…yksilöni kasvaa melko kuivassa paikassa ja sitä varjostavat koivut.


Tässä minun speciosani jättituijan kainalossa...tuleentumisesta ei tietoakaan.



Kasvupaikka ja muut vaatimukset kukinnan aikaansaamiseksi yha askarruttavat?

Aivan tavallinen kukkamulta, johon vähän hiekkaa sekoitettu. Valoisa paikka, tykkää auringosta.

Tervehdys, Alempana olisi kuvia omassa pihassa 6-vuotta kasvaneista trumpettipuista. Sekoan aina niiden lajikkeissa :), mutta kyseessä lienee Catalpa Ovata/keltatrumpettipuu ja Catalpa Speciosa/lännentrumpettipuu. Ensimmäisessä kuvassa oleva selvästi puumainen trumpettipuu on saavuttanut noin 3-metrin korkeuden eikä ole ikinä kärsinyt minkäänlaisia tavivaurioita, tosin pitkään vallinut kuivuus näkyy kasvussa/rehevyydessä heikentävästi. Toiseesa kuvassa oleva reheväkasvuisempi trumpettipuu palelluttaa säännöllisesti 0,5m - 1,0m vuosikasvuaan, mutta kovalla kasvullaan muuttuu kesällä hyvinkin rehevän näköiseksi ja kokonaiskorkeutta on tällä hetkellä noin 2-metriä. Kumpikaan ei ole vielä ikinä kukkinut, kukintaa odotellessa :)kuvakuva  

Trumpettipuu (Katalpa), Catalpa

Katalpa on kotimaassaan (Pohjois-Amerikan kaakkoisosa) merkittävä koristepuu näyttävän kruununsa, kukintojensa ja hedelmiensä vuoksi. Se on erinomainen mesikasvi.

Katalpan siemen itää ilman esikäsittelyjä. Siementä voidaan liottaa huoneen-lämpöisessä vedessä l vrk. ennen kylvöä. Siemen kylvetään n. 0,5 cm syvyyteen. Itävyys n. 70 %, idätysaika n. 14 vrk. Taimi on hentorakenteinen, joten kasvualustan tulisi olla vapaa rikkakasveista. Katalpalla on Kanadassa raportoitu versojen paleltumista vanhoillakin yksilöillä, joten kylmänarkuuteen on syytä varautua. Katalpan oletetaan menestyvän vain maamme lounaisimmissa osissa. Se saattaa menestyessään saavuttaa meillä n. 8 m korkeuden. Menestymisvyöhyke Ia.
Lähde: Mustila.fi