(Taudit ja tuholaiset, puutarha)
Punaisessa viinimarjapensaassani on herukkakirvan vioittamia lehtiä ja se lisääntyy vauhdilla. Miten saan herukkakirvan tuhottua ja mielellään siten että marjoja uskaltaisi vielä syödä? auttakaa mua? taimi on vasta kaksi vuotta vanha!
Tässä muutamia vaihtoehtoisia menetelmiä.
1. Pelkällä jääkylmällä tai oikein kuumalla vedellä voimakkaasti ja tarkasti joka oksan ja lehden suihkuttaminen. Toista käsittely muutamia kertoja.
2. Huolellinen suihkutus mäntysuopaliuoksella: 3-8 dl nestemäistä mäntysuopaa 10 litraan viileää vettä. Toista käsittely parin viikon kuluttua.
3. Nokkosvedellä suihkuttaminen: 200g tuoreita nokkosia pilkotaan astiaan ja lisää vettä 2 litraa. Aseta paino nokkosten päälle, niin ne pysyvät veden alla. Seisota liuosta vuorokausi, siivilöi ja laimenna 1:5. Uusi suihkutus kolmen tunnin välein ainakin kahdesti. Loppu nokkosvesi käy lannoitteeksi.
4. Järeämmät ostoaineet kehiin: Malasiini tai Bioruiskute S.
5. Kesän tullen leppäkertut ja niiden toukat huolehtivat kirvojen karkoittamisesta, joten suosi niitä =) !
Hei
Äkämäpunkeista ja niiden hävittämisestä kirjoitellaan ja kysellään paljon. Taitaan yhteenvetona varma neuvo olla, että pensas tulee leikata ja oksat hävittää polttamalla.
Kuka tietää, häviääkö punkit maasta, jos pensasalueen polttaa pensaitten leikkaamisen jälkeen? Jos maa-alueen polttaminen tuhoaa punkit, noputtaisi se uuden sadon joutumista muutamalla vuodella.
Herukanäkämäpunkki ei ymmärtääkseni kuljeksi eikä talvehdi maassa vaan silmuissa. Siinä mielessä tuolla maan polttamisella ei olisi mitään merkitystä.
Vanhaa pensasta on vaikea saada punkittomaksi. Kaikkia oksiahan ei koskaan leikata pois kerralla. Ja punkkiset oksat näkyvät vasta kevättalvella selvästi.
Joku viisas kertoi minulle, että punkki pudottautuu silmusta maahan. Pitäneekö paikkansa? Jos pitää, maan poltto olisi kokeilemisen arvonen juttu. Jossakinhan nämä tuholaiset ovat kesäaikaan.
Se miksi jauhan maan polttamista johtuu siitä, ettei meidän pihassa ole muita paikkoja mihin istuttaa uudet marjapensaat. Onko jokin musta- ja punaherukkalajike, joka olisi hyvä kestämään erilaisia tuholaisia?
Minulle taas on opetettu, että punkit kulkeutuvat tuulen mukana paikasta toiseen. Punaherukan ei pitäisi saada punkkeja. En ole nähnyt yhtään sellaista punaherukkaa, jossa olisi ollut äkämäpunkkeja, vaikka pensaat kasvavat ihan mustaherukkojen vieressä (mm omassa pihassani). Mikään mustaherukkalajike ei varmaankaan ole immuuni äkämäpunkeille. Herukkakirvoja on herukoissa, mutta eivät juurikaan vaikuta satoon. Pahimpia ovat erilaiset pistiäiset, jotka elävät versojen sisällä. Onhan sitä myrkkyjä, mutta se nyt vaan on niin, että luonnossa on erilaisia ötököitä, hyviä ja pahoja.Erilaiset sienitaudit voi pitää kurissa oikealla leikkauksella.
Keväällä katselin pensaani läpi olevinaan hyvinkin tarkkaan, enkä pulleita silmuja löytänyt (vaikkakin pari nappasin pois, kun ne olevinaan ihan vähän pyöreiltä näyttivät). Nyt sitten noin viikko sitten, kun lehdet olivat jo aika hyvin auenneet, osui silmään muutama pallomainen silmu, jotka heti nappasin pois. Mitenköhän paljon niitä sitten ensi vuonna on? 
Mustaherukkapensastani vaivaa äkämäpunkki, uskaltaako marjoja syödä? Lehdet ovat keltapilkkuisia ja niistä tarttuu käsiin "pölyä".
Voi syödä. Punkit on jo napsineet kukkaversoja aikanaan ja sadosta on tullut pienempi kuin ilman niitä. Keväällä keräile ne oudon pyöreiksi pullistuneet lehtisilmut pois tuhottaviksi, niitsä uudet punkit kömpivät talvehtineina maailmaan tihutöitään tekemään.
Pahimmin viottuneita lehtiä voi kerätä pois, olipa minkä kasvin ja minkä ötökän tai kasvitaudin viottamia tahansa.
Ok,kiitos tiedosta, lähden samantien poimimaan! =)
Minäkin olisin kiitollinen ,jos jollain olisi tietoa,mitä tehdä äkämäpunkin vallanneille mustaviinimarjapensaille. Pensaat ovat kituliaan näköisiä,ja muutamat marjat olivat onttoja kuoria.Onko tällainen tyypillistä punkin saastuttamille pensaille?
Pitäisikö pensaat kaivaa kokonaan ylös?Kuinka varovainen hävityksessä pitäisi olla etteivät punkit leviä?Voisikohan pelkkä täydellinen alasleikkaus auttaa?
ei auta alasleikkaus (kokeiltu). pitää kaivaa juurineen pois ja hävittää joko polttamalla tai jos ei kovin monesta pensaasta ole kysymys niin sekajätteen seassa.
isolla tontilla voi istuttaa uudet hetikin pensaat tontin "toiseen laitaan", pienellä odotella 4 - 5 vuotta ennen uusien hankkimista. - ja jos puskia on lähinaapureilla, kaikkien on syytä tutkailla pensaat ja jos aihetta on, tuhota ne yhtä aikaa.
Uuhhh,kuulostaapa ikävältä! Onni onnettomuudessa,että nuo kaksi saastunutta pensasta (muualta tuotuja
), ovat eri paikassa kuin tontin alkuperäiset.Toivottavasti ei punkit ole ehtineet levitä niihin! Naapureitakaan ei ihan lähellä ole,kun pensaat ovat mökillä.
Kiitos hyvästä infosta.Kaivan nuo kaksi ylös,ja taidanpa polttaa oksat.Juurakot menköön jätteeseen.Tilalle saakin sitten kukkapenkin.
Meillä oli useampi äkämäpunkin saastuttama mustaherukka. Kaivettiin heinäkuun alkuun ylös ja muokattiin maa kasvimaaksi (tyhjä tosin edelleen, syksyä ja ensi kevättä odotellessa). Mutta muutama mustaherukka pensas kuitenkin haluttaisi hankkia. Kuinkahan kauas ne olisi syytä istuttaa edellisestä paikasta, missä ne pirulaiset majailee? Edellinen paikka kun on myllätty perinpohjin. Naapureiden puskat on heidän tonteillaan ihan eri laidalla kun meidän puskat on ollut, ei nämä taajamatontit kyllä mitään järjin suuria ole n. 1000m2.