Tulikellukka, Geum coccineum

(Perennat)

Tulikellukka talven jälkeen.


Olen laittamassa myös tätä kukkapenkkiini. Onko kenelläkään tietoa kuinka hyvin tämä leviää? Leviääkö aivan mahottomasti?

Minulla tuota oli entisessä elämässäni ja hyvin pysyi hallinnassa. Kasvaa nätisti vuosi vuodelta suuremmaksi pyöreäksi puskaksi. Siementaimia löytyi välillä ympäriltä, muttei missään tapauksessa riesaksi asti.

Ei ole mitenkään mahdoton leviämään,ainakaan meillä ei ole niin tehnyt.

Kun laitan esikatselu niin teksti häviää. Tulikellukkaa minulla on perennapenkissä jossa se ei tykkää olla mahtaa olla väärä hoito kun kukinta jää vuosi toisensa jälkeen hyvin niukaksi. Nättihän se olis ja kukkii alkukesästä.

Minä taas mietin, pitäisikö tulikellukka jakaa silloin tällöin? Sain työkaverilta tulikellukoita ja istuttelin pieniä taimia. Kesän kasvoi, seuraavana keväänä/kesänä kukki mahtavasti. Nyt on vuosi kerrallaan alkanut surkastumaan pienemmäksi, ei ole enää loistossaan..


Tykkää jakamisesta niin kun useimmat muutkin perennat.

Mun tulikellukka katosi mystisesti talvella. Harmittaa niin vietävästi.

Kukinta alussa.


Hei!

 

Meillä myös penkissä tuota ja on aika paljon minusta levinnyt. Tosin viime keväänä juuri jaoin sen, joten ehkäpä siitä sitten innostui :D Viime kesänä kukki ensin keväällä normaalisti ja syksyllä uudelleen.

Multatonttu! Mistä päi olet? Minult löytyy kyl sulle uus alku jos vaa haluat

Täällä Satakunnassahan minä.....

mitenhä tuo pitäisi pakata jos postissa laittaa? Siis jos vaan haluat...

Multatonttu hei mistä päin Satakuntaa. Jos olet tästä läheltä niin voisit tulla hakemaan sillä minullakin olis ylimääräistä tulikellukkaa. Asun Kankaanpäässä.

Olishan se kiva, mutta taitaa olla liian rankkaa kukkaparalle...harmi että ollaan niin "levällään".

Tuuki. Kokemäeltä. Ja ei just ole kyllä Kankaanpäähänkään asiaa, mutta pidän mielessä, jos siitä ohi ajelen..

Eihän tulikellukalle ole matka eikä mikään matkata noin lyhyitä matkoja. Minäkin sain tänne napapiirin pohjoispuolelle Suomen eteläkärjestä taimia eikä olleen moksiskaan matkasta.

Ja kutut sanon minä. Tässä kuule kusti polkee ja kuljettaa ihan älyttömän määrän kaikenlaisia rehuja ympäri suomea mitä ihmeellisemmissä virityksissä eikä mikään minulle tulleista ole koskaan ollut moksiskaan. Postineidit pikkasen ihmettelee miten Suunnittelutoimistosta voikin lähteä niin kummallisen näköisiä ja kokoisia paketteja. Viimeksi olen käyttänyt vanhoja videokasettikoteloita (mahtuvat postiluukkuun), muro-ja keksilaatikot on myös ihan hyviä. Kasvit eivät piittaa kunhan eivät kuivu tai jäädy.

Laita yv.tä niin lähetän, sillä sitä on minulla ihan liikaa. Kompostiinkaan ei raaskis.

Tuuki..laitoin sille yksityisviestin...kiitos jo etukäteen.



Tässä tänään tulikellukkani, näyttäisi tulevan rehevämpiä kuin viime kesänä. Kyllä se tästä ja kukinta ihan aluillaan.