Tunnistus: Mikä kaktus?

Nuo kaksi kuuluvat oletettavasti Mammillarioihin ja tuo keskimmäinen on, kuten Jadetsu tuossa mainitsi, Pachypodiumeihin kuuluva Madagaskarinpalmu eli Paksujalka. Voin kuitenkin olla myös täysin väärässä.

Kiitos teille vastauksista ja kommenteista!

Ostin keväällä halpaketjun alelaarista tämän eurolla, mikä kaktus?
   

   

marraskuunkaktukselta näyttää.

Kiitos Bumble. Kuinka monen värisiä marraskuunkaktuksia on? Olen nähnyt vain punaisia aikaisemmin. En tiennyt valkoisia olevan.

Onhan niitä keltaisesta eri punaisen sävyihin, ja kaksivärisiäkin montaa sorttia.

äitilläni oli kauan valkoinen, ja se oli tosi hyvä kukkimaan.

Nyt mulla on siitä pieniä alkuja, jo pikkupistokkaat saattaa tehdä nuppuja, en ole muuten kauhean hyvä kukittamaan.

Juu on niitä, joskus jossain lääkärin odotushuoneessa oli keltanen ja en millään meinannu uskoa että se on oikee kasvi, piti hiplata moneen kertaan kun en ikinä ollu nähny keltasta. Ittelläni on iso valkonen ja komeesti kukkii sillon kun kukkii.

Tulikin mieleen, että tarttis tehdä piakkoin pihakierros, ja kerätä pienet kaktukset sisälle, ennenkun on myöhäistä.

Se äitinkin iso valkonen kukki monta kertaa vuodessa, mutta tässä lähivuosina se oli ulkona, ja pakkanen yllätti.

Hei! Kirjoitan nyt tänne kun en muualta ole onnistunut löytämään vastauksia. Eli, osaako joku sanoa mitä kaktuksia nämä ovat?
Pisin ollut äidilläni n.20v ja nyt minulla vuoden verran. Tuo lyhyempi on pidemmästä lähtösin oleva poikanen. Nyt tuohon isoon on taas tullut tollanen pikku pallero. Osaisiko joku myös sanoa miten irroitan sen palleron ja milloin sen teen? heh, en ole mikään kaktus-asiantuntija. Enkä myöskään hoidoista tiedä mitään, mutta tuossa tuo puksuttelee, vaikkakin vähän kitukasvuisen oloisena. Kiitos jo etukäteen jos joku osaa vastata :slight_smile:







Eikä kukaan osaa snoa mitään tuosta kaktuksesta? Edes tuosta poikasen irroittamisesta? Kun en haluaisi tappaa tuotakin poikasta :smiley:

En ollut huomannutkaan kysymystäsi, koska se ei ole Kaktukset-osion alla. Myös Kaktukset-osiossa on kaktusten tunnistuspalsta, joten kannattaakohan sellainen olla molemmissa paikoissa?

Itselläni ei tuollaista kaktusta ole ollut, mutta se on mielestäni Cleistocactus. Ehkä tunnetuin sellainen on hopeapylväskaktus Cleistocactus strausii, mutta tuo kullanhohtoinen on varmasti eri lajia. Googlaamalla löysin useampia kellertäviä Cleistocactuksia, joten en uskalla veikata tarkkaa nimeä.

Tuo pallero on niin pieni, että en lähtisi vielä irrottamaan sitä. Jos pallero on kiinni emossa, niin eikö se silloin ole pikemminkin emon sivuverso eikä poikanen, kun kyseessä on kuitenkin pylväskaktus? Ei kai sellaisia kannata irrotella? Mutta jos vieressä kasvava iso poikanenkin on alun perin ollut kiinni emossa, niin kai sen sitten uskaltaa poistaa, kun on isompi. Jos se ei irtoa kevyesti vetämällä, niin kannattaa varmaan leikata terävällä veitsellä irti ja antaa haavapinnan kuivahtaa ennen istuttamista parisen viikkoa. Mulla ei siis ole tällaista koskaan ollut, joten ohjeet ovat vain arvailua. Ehkä jollain on kokemusta?

Hoito on samanlaista kuin muillakin aavikkokatuksilla. Eli mahdollisimman aurinkoinen paikka. Ulkonäöstä näkee, että tämä sietää hyvin aurinkoa. Kesällä kastellaan paahteesta riippuen n. 1-3 viikon välein kunnolla ja lannoitetaan muutaman kerran kaktuslannoitteella tai miedolla yleiskasviravinteella. Talvella kastellaan n. kerran kuussa, jos on sisällä lämpimässä. Kaktukset pitävät talvilevosta, jolloin ne tulisi pitää 3-4 kk ajan viileässä (n. +10) ja ehdottomasti täysin kuivana. Monet lajit eivät kuki ilman viileää kautta.

Kiitos paljon vastauksestasi!

En oiekin osaa tätä sivustoa vielä käyttää, niin en huomannutkaan että olen väärään paikkaan laittanut, heh :slight_smile:



Tästä huomaa millainen kaktus-tietäjä olen, kun luulin noita palleroita poikasiksi, tulee aina uudelleen tuohon samaan kohtaan. Olisihan se varmaan sitten hyvä vain jättää siihen mutta sitten piutäisi tuo vanha “poikanen” tuosta siirtää omaan ruukkuunsa.



Tuo isompi/vanhempi kaktus on siis varmaan ollut liian valottomassa paikassa kun on lähtenyt noin ohuesti kasvamaan latvasta?



Sitten vielä yksi tyhmä kysymys, kuuluisiko tällaisen kaktuksen kukkia jollain tapaa?



Tähän asti olen satunnaisesti vettä laittanut pinenen määrän, enkä ole lannoitteita laittanut ollenkaan… Eli pitääpä nyt alkaa nuita ohjeita noudattamaan. Kiitos vielä :slight_smile:

Kyllä sun viesti oli ihan oikeassa paikassa. Heitin lähinnä valvojalle kysymyksen, että kannattaako olla kahta kaktusten tunnistuspalstaa eri paikoissa. Mielestäni olisi hyvä, jos kaikki kaktuksiin liittyvä olisi Kaktukset-otsakkeen alla.

Luulen, että kyseessä on sivuhaara, eikä sitä siis kannata poistaa. Vieressä kasvava iso poikanen on niin iso, että sen voi hyvin siirtää omaan ruukkuunsa. Juuret pitää varovasti jakaa, koska ne ovat varmaankin yhtenä kimppuna.

Jos kaktus, etenkin pylväskaktus, alkaa kasvaa hyvin kapeaa ja pitkää kasvua, se on merkki valon puutteesta. Riittävässä valossa kasvu on leveämpää ja pituutta kertyy vastaavasti vähemmän. Vähässä valossa kaktus luulee olevansa jonkun muun varjossa ja alkaa siksi kasvaa paljon pituutta päästäkseen jälleen riittävään valoon. Uusi kasvu on tällöin normaalia ohuempaa.

Kaikki kaktukset kukkivat, jotkut melko helpostikin ja toiset tuskin koskaan sisätiloissa tai ennen kuin ovat kymmeniä vuosia vanhoja. Tämä varmaankin kukkii suht helposti, mutta kuten sanoin, kukittaminen voi olla hankalaa ellei peräti mahdotonta ilman viileää lepokautta talvella.

Kasvukaudella ja etenkin keskikesällä (kesä-elokuu) kaktuksille annetaan kerralla paljon vettä, ei siis pelkkää ripausta, eli mullan on kastuttava läpikotaisin (kaktus pitäisi istuttaa kaktusmultaan, joka hiekkapitoisena läpäisee vettä hyvin niin, ettei multa jää litimäräksi). Ennen seuraavaa kastelua mullan pitää kuivahtaa kunnolla. Paahteisella ikkunalla kesällä voi joutua kastelemaan kerran viikossa. Jos paahde ei ole voimakasta, kastelu parin viikon välein riittää kesällä (pilvisellä säällä n. kerran kolmessa viikossa). Kasvukaudella myös lannoitetaan kaktusravinteella tai laimennetulla yleisravinteella vähintään kaksi kertaa (itse lannoitan n. 4-5 kertaa). Huhti-toukokuussa ja elo-syyskuussa kastelu kolmen viikon välein riittää. Talvella huoneenlämmössä kastellaan n. kerran kuussa  pieniä kaktuksia ja n. 6-8 viikon välein isoja. Tällöin vettä ei anneta paljoa, vaan selvästi vähemmän kuin kesällä (kuitenkin enemmän kuin pikku ripaus). Jos kaktukset ovat talvilevossa (valoisa ja kuiva paikka n. +8 - +12 asteessa, ei siis kosteassa ja pimeässä kellarissa), ne on pidettävä täysin kuivina (kestävät hyvin 4 kk levon, jotkut pitävät kaktuksia talvilevossa viisikin kuukautta). Silloin niitä ei myöskään saa kastella ainakaan kolmeen viikkoon ennen viileään paikkaan laittamista. Muuten on erittäin suuri riski mätänemiselle.

Vaihdan kaktuksille uudet mullat noin joka kolmas vuosi, mutta 4-5 vuottakin on riittävä väli, jos kyseessä on hyvin hidaskasvuinen laji. Suositellaan pienehköä ruukkua, mutta isosta ruukusta ei ole muuta vaaraa kuin se, että jos kastelee liikaa, iso multamäärä pysyy pidempään märkänä, mikä on huono asia. Mulla kaktukset ovat aina olleet suosituksia isommissa ruukuissa, eikä siitä ole tullut mitään ongelmaa. Mainittakoon vielä, että jos esim. musta ja kiiltävä ruukku on ikkunalaudalla auringossa, ruukku ja sen myötä juuristo kuumenee todella paljon. Vaikka kaktukset pitävät auringosta, juuret eivät pidä kuumenemisesta (luonnossahan juuret ovat viileässä maan alla). Eli ruukku kannattaa tällöin varjostaa jollain vaalealla kankaalla tms.

Siirsin tän ketjun tänne kaktuksiin. Nyt näitä tunnistusketjuja on kolme, pitänee lukita kaksi ja jatketaan vaan yhdessä.

Joo näitä kaktusten tunnistamisketjuja on näköjään kaksi myös Kaktukset-osion alla. Varmaan kannattaa sulkea se toinen ja jatkaa vain tätä ketjua. Huonekasvien alta ketju näyttää jo kadonneen, joten ei kai kaktusten tunnistusta enää muualla olekaan? Kiitos!

Juu tää siirretty on siis kolmas =D

Kiitos taas oikein hyvistä vastauksista! Näillä ohjeilla osaa aloittelijakin mennä :slight_smile: Kipaisempa heti huomenna hakemassa kaktusmultaa ja laitan tuon itsekseen kasvavan “poikasen” omaan ruukkuunsa ja vaihdan samalla tuohon mullat. Paikkaakin pitää alkaa miettiä uudestaan. Kiitos vielä tuhannesti! Olisinpa varmasti tappanut tuonkin “poikasen” kun en yhtään tajunnut että tuohon kasvaa haarojakin.

Kokemuksen kautta oppii parhaiten näitä kasvatusasioita, mutta perusasioista on hyvä ottaa selvää heti alussa, kuten olet tehnytkin. Menestystä kaktusharrastukselle! Mun mielestä maailmassa ei ole mitään ihanampaa kuin aavikkokaktukset!

Tämmösiä lehtiä napsahti mukaani tänään. Mittään hajua ei ole edes kukinnasta, mutta laitetaan multiin ja ootellaan. Noi lehet on isompia kuin esim. joulukaktuksella.

Brasilian opuntia?