Aloe humilis lienee.
Onkos tässä marraskuunkaktus?
Kyllähän tuo marraskuunkaktukselta näyttää.
Mikäs tää on?
Harmi kun ei ollu kukassa nyt.
Oliskohan myös marraskuunkaktus. Kukistahan sen vasta kunnolla näkee.
Yaleelun kaktusta veikkaan ensi näkemältä joksikin kevätkaktukseksi.
Kyllä minäkin melkein sinne marraskuunkaktuksen puolelle taivun tämän alemman kuvan kohdalla
Samaa sanoisin.
Tuo on anopin kaktus ja kaksi kolmesta oli selvästi marraskuunkaktuksia, yksi niistä kukassa. Tämä oli pyöreä lehtisempi, ei piikin piikkiä ja roikkuvampi. Tosin näytti olevan aika huonolla vedellä, että roikkuisin minäkin… Pistokkaat otin, saa nähä lähteekö, kun olivat niin nuutuneita.
Alemman kuvan kaktus vaikuttaa joulukaktukselta, kun on noin pyöreähköt lehdet. Marraskuunkaktuksella on ne sivupiikit.
Tällainen kaktus (?) on ollut huushollissa "aina". Nyt kun selasin ketjua, huomasin, että en edes erota kaktusta ja tyräkkiä. Kaktuksena tätä olen aina pitänyt, mutta onko? Olisi mukava tietää nimikin.
Jatuuli, brasilian opuntia
Hennuli, kiitos! Sehän se varmaan onkin. Nyt kun tietää nimen, voi myös selvittää, miten sitä pitäisi hoitaa. Jospa se sitten joskus suostuisi kukkimaankin.
Mistä voisi johtua kun joulukaktus pudottaa kukkanuput heti, kynän kokoisena, joka kerta. 
oisko voimien puutetta?
Kuulostaa tutulta, meillä ne tippuu kun en muista kastella
löytyy yleensä ruukku rutikuivana kun nuput sen kuin rapisee. Nostin 3 viikoksi viileään ja jätin kokonaan kuivaksi ja jopas kehitti uudet nuput ja kukat tippuneiden tilalle
Kuivuutta miekin veikkaisin. Schlumbergerat tarttee muita kaktuksia tasaisemman kosteuden.
Ystävälläni on tällainen kaktus, ja hän haluaisi tietää mikä se on. Tunnistaako kukaan? 
Mielestäni toi vois olla brasilianopuntia,josta edellisellä sivulla hyvä kuva, tai joku muu opuntia.
Brasilianopuntia se on, ja jo ilmeisesti varsin vanha. Minulla viisitoista vuotta sitten pienestä pistokkaasta kasvamaan laitettu, joka on varrestaan puutunut sekin, mutta ei lähellekään noin iso.