Tuoksumatara, Galium odoratum

Viihtyykö happamessa maassa?

Nyt hää kukkii.

Tuo onkin ihan uusi tuttavuus miulle, kaunis kuin mikä!

Löysin juttua tuosta rohto- ym käytöstä. Kukkia voi laittaa salaatteihin ja niillä voi maustaa juomia. Lehdistä tehdään teetä, joka lievittää vatsakipuja, poistaa nestettä kehosta ja on hyväksi sappikivistä kärsiville. MUTTA suurina annoksina voi aiheuttaa myrkytysoireita ( huimausta ja pahoinvointia).

Tuoksumataraa omenapuun alla

Tuoksumataraa omenapuun alla sadepäivänä. Monta tupsua saatu penttiläisiltä, joitakin ostettu. Tykkään erityisesti sen pörheänpyöreästä kasvutavasta ja siroista lehdistä.

Ihana on, mutta alkaa olla hilkulla ettei muutu riesaksi.

Jos muuttuu riesaksi niin mie voin ottaa koulutettavaksi osan :wink:

Ei mikään perennapenkin kasvi, mutta pensaiden alla varmaan tosi hyvä.

Ihanainen tuoksumatara


Yksipuolista neuvottelua elintilasta taponlehden kanssa:


Puutarhuri joutuu ojentamaan molempia rankalla kädellä

komea on tuoksumatarasi ja mulle tuli hiki ja epäusko. Sain kevään vaihdoissa tuoksumataraa eikä mulla enää ole hajaukaan, minne sen olen istuttanut. Huh.

No, jos se on hengissä, niin eiköhän se ensi kesän aikana ilmoittele paikastaan tursuilemalla iloisesti ympäriinsä. Ja jos ei näin käy, niin taimivaihdosta varmasta saa uusia isoja tuppaita. Kysyt vaikka minulta jos samaan vaihtoon päädytään tälläkin kertaa.

Pidetään mielessä ja toivotaan parasta. Parhaimamssa tapauksessa joko kyselen , että mikä kumma kasvi tämä on tai sitten tarjoan itsekin tuppaita vaihtoon.

Minäkin löysin yhden keväällä saamani vasta äsken, kun ruusupuskasta oli lehdet pudonneet. Ja se kyllä oli kovasti hyvinvoivan näköinen, oikein pulskistunut. Ne pari, jotka ovat olleet koko ajan löytyvillä ovat kyllä tallella, mutta eivät mitenkään sen näköisinä, että olisivat sijoituksestaan nauttineet. Keväällä sitten saadaan totuus hyvästä paikasta selville, meillä kun se talvi on usein ollut kohtalokas.

Tuosumataraa, himalajan ? tyräkkiä. Vasemmalla rohtosuoputken lehti. Terkut Kurpalle ja Korpikellolle.

Puutarhaperjantai-ohjelmassa kuivasivat tuoksumataraa keväällä ja ihmettelin että mihin sitä käytetään. Selvisi eilen kun katsoin digiboksilta syksyn säilöntäjakson - ruokalusikallisen verran omenasosetölkkiin:-) Ei pääse kokeilemaan kun ei tullut tuota kuivattua (ja ens vuonna ei takuulla ole omenoita niin paljoa että pääsis soseita keittelemään kun tän vuoden sato on järkyttävän suuri), mutta ehkäpä muistan tän sit parin vuoden päästä.

Hyötykasviyhdistyksen sivulta:
Käyttö: Kukinnan alkaessa on sadonkorjuun aika. Kerätään sekä lehdet että kukkivat latvaversot. Tuoreessa yrtissä ei juurikaan ole tuoksua. Sen sisältämä kumariinin tuoksu pääsee oikeuksiinsa vasta kuivatussa kasvissa, varsinkin kostealla säällä. Kasvin väri muuttuu kuivauksessa mustan-puhuvaksi. Käytetään potpureissa ja tuoksupusseissa. Saksassa tuoksumataran (Waldmeister) käytöllä on pitkät perinteet jälkiruokahyytelön ja valkoviiniin mausteena.

Tuoksumatara-jugurttivaahto

PItääpä kokeilla kuivatusta! Tänään istutin villiytyneestä tuoksumatarasta jakopaloja alueelle, johon haluan useamman neliön maanpeitekasvuston. Hankin 1,5 vuotta sitten yhden taimen ja yksi taimi on levinnyt 1,5m2 alalle! Aivan älyttömän dynaaminen leviämään!

miläs se keltakukkainen matara on,luulin sitä tuoksumataraksi.sanoisin kyllä haisumataraksi.sen haju on hirveä!se on pystykasvuinen ja todella kirkkaan keltainen!

Keltamatarahan se, on harvinaistumaan päin kun kasvupaikat luonnossa katoavat ja tuppaa risteytymään, ahomataran kanssa. Eli kyllä sitä nyt pitää vaan haistella. Ehkä siemeniä voisi kerätä ja laittaa ketjukirjeeseen kunnon kasvupaikkkoja omaaville, reservaatteihin eri puolille luontoon takaisin.